maanantai 29. joulukuuta 2014

Gibraltar

Maailman kummallisuuksia vol.1.

Espanjan vähän rähjäisen pikku kaupungin laidalla kohoaa suuri vuori. Vuoren reunassa on portit ja tulliasema. Ystävälliset Brittiläiset poliisit tarkastavat passit. Se olikin ensimmäinen raja, jossa oltiin kiinnostuneita meidän paperrista. Ajamme autojen seassa kiitoradan poikki Gibraltarille, Britanniaan.

Yllätys, yllätys, liikennekulttuuri on aivan toista kuin Espanjassa. Liikenne on oikeanpuoleinen, onneksi. Mielikuva on varmaan se että Espanjan liikenteessä pätee viidakon lait ja Brittiläinen liikenne on sivistynyttä ja järjestelmällistä, ehei!

Gibraltarilla on kapeat, mäkiset ja mutkittelevat tiet. Muistaakseni teitä on 29 km. Siellä paikalliset ajoivat niin kovaa, ettei uskaltanut ajaa autotiellä, eikä taas mahtunut ajamaan jalkakäytävällä.  Pyörän taluttamiseksi meni melkein koko Gibraltarin reissu. Ajoimme ensimmäiseksi Europa Pointille. Sille aukiolle, josta näkee Afrikkaan ja toden totta, siinähän toinen manner on ihan käden ulottuvilla.

Mitä peri Brittiläistä on olemassa? Pubi tietysti ja suola-viinietikka sipsit. Pubin löysimme helposti. Siellä pystyi maksamaan Euroilla, mutta vaihtorahan sai Puntina. Mark&Spencer tavaratalossa saimme tuhlattua Punnat pois juuri niihin perunalastuihin.

Kaiken kaikkiaan koko Gibraltar tuntui siltä, kuin olisi ollut Brittiläisen elokuvan kulisseissa. Ja ihan oikeasti siellä asuu ihmisiä. Britanniassa keskellä Espanjaa!

4 kommenttia: