sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Hiljaisuuden retriitti

Syksy on tullut!

Viime viikonloppu oli ilmojen puolesta täydellinen ulkoiluun ja hiljaiseen mietiskelyyn.

Vietin rauhoittavan ja rentouttavan viikonlopun vanhojen tuttujen, sekä aivan uusien ihmisten seurassa.  

Aikuisena, jos minua sellaiseksi voi kutsua, on harvinaista tavata itselle ennalta tuntemattomia. Ihanaa kuitenkin oli huomata että minä vieläkin voin ja uskallan tutustua uusiin ihmisiin.

Hiljainen mietiskely päättyi maanantai aamuna ja koulushow alkoi. Viikonlopun jäljiltä tuntui kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla, mutta totuus paljastui jo 8.05.Kyllä lähtee pienistä ihmisistä ääntä. 

Taas on viikko vierähtänyt. Tänään olen taas askeleen lähempänä totuutta, sillä aloitin kasvatustieteen opiskelun avoimessa yliopistossa!

Elinikäinen oppiminen kunniaan!

Hyvää, rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua juuri sinulle!

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Blogikirjoitus viikossa

...pitää mielen virkeänä ja kirjoitussormen nopeana.

Syksyä on jo ilmassa, halusi sitä myöntää tai ei. Aurinko jaksaa vielä lämmittää, mutta varjossa syksyn kirpeyden tuntee. Tänä viikonloppuna halusimme vielä lähteä mökeille nauttimaan kiireettömyydestä, luonnosta ja mukavasta seurasta.

Aamulla Usvanneidot tanssivat lammen yllä ja joutsenet keräsivät joukkojaan valmistautuen lähtöön. Maassa oli kastetta, yksinäinen kuikka huhuili kumppania ja joutsenet kutsuivat toisiaan aamun sarastuksessa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Blogikriitikon vastaisku

Edes tuntia ei tainnut mennä blogitekstin julkaisemisesta ja heti kriitikko korjasi, aivan oikein.

Julia Roberts ei näytellyt Bodyguard- elokuvassa. Siinä naispääosaa esitti Whitney Houston.

Elokuva jossa Julia Roberts oli ja jonka äitin kanssa kävimmme katsomassa oli Dying young (Rakkauden valinta) vuodelta 1991.

Ihana elokuva, jonka jälkeen piti itkeä puuttuvaa poikaystävää, sekä yleistä maailmantuskaa muutamia viikkoja elokuvan katsomisen jälkeen.

Tulipahan tämäkin nyt korjattua ja muisteltua.

Open viikonloppu

Kävimme Miehen kanssa elokuvissa!

Edellisestä kerrasta on niin paljon aikaa ettemme kumpikaan enää edes muista milloin se oli tai mitä kävimme katsomassa.

Kotkassa muistan viimeksi käyneeni katsomassa Matrix- elokuvan, sitä ennen äitin kanssa The Bodyguard, kauneimmista kaunein Julia Roberts. Voisinpa joskus näyttää häneltä ja vielä aiemmin äitin kanssa Lumikuningatar- elokuvan. Hälyyttävää tästä tekee se, että näin pian autoelämän jälkeen alamme luisua kohden keskiluokkaista elämää.

Mutta, älä rakas lukijani, ole huolissasi.

Kävimme katsomassa opettavaisen koko perheen elokuvan 11-vuotiaasta Riley- tytöstä. Myös minun ope- kollegani oli näytöksessä. Yt-tunteja (ylityö) tai opintomatka tai...

Ihanan suloinen elokuva joka auttaa meitä ihmisiä toivottavasti ymmärtämään toisiamme paremmin, vanhempia ymmärtämään lapsiaan ja opettajia ymmärtämään oppilaita.

Tänään, sunnuntaina kuulimme Meren kutsun ja vastasimme siihen. Teimme kolmen tunnin venekierroksen Metsolassa, Mussalossa, Maijansalmessa, Äyspään-selällä ja Vaakun kautta kohti kotisatamaa.

Laiturissa Mies onki meille iltapalaksi ahvenet.

Nyt on pyykit pesukoneessa ja kuivurissa. Takana ihana viikonloppu. Näillä on hyvä aloittaa uusi kouluviikko Kakaroiden kanssa.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Varoitus! Sisältää Juonipaljastuksia!

Nöyrin anteeksipyyntöni hiljaisuudesta!  Olin suunnitellut päivittäväni blogia kerran viikossa ja nyt on mennyt jo kuukausi edellisestä postauksesta.

Syksy on saapunut hämärineen, sateineen, aikaisine aamuherätyksineen, sekä töineen. En muista (enkä jaksa nyt selata blogia taaksepäin) olenko julkisesti kehdannut blogiin kirjoittaa rehellistä ajatustani työnteosta?!

Jos ei olisi ihan pakko, en haluaisi enää ikupäivänä mennä töihin. Kauhunsekaisin tuntein pohdin Suomeen paluuta ja pakkotyöllistymistä.

Mutta, työtäkin on niin monenlaista ja minun kohdallani asiat ovat järjestyneet paremmin kuin hyvin.

Juuri tänä aamuhetkenä ajattelen alkavaa työpäivää lämpimin ajatuksin, riemulla ja valmiina vastaanottamaan päivän haastet ihanan Kakaralaumani (olen kysynyt heiltä ja he ovat mielissään Kakara-hellittelynimestä) kanssa.

Minusta tuli Ope, Kansankynttilä ja MINÄ RAKASTAN TYÖTÄNI!!