perjantai 30. syyskuuta 2016

Joulu tulee,

Sitä ennen KEKRI, jo perinteeksi muodostunut syysjuhla keskellä pimeintä syksyä. Mutta mitä sitä ennen?

Minulla ei ole lapsia joista kirjoittaa nasevia tekstejä. Ei lapsia, joiden kouluelämää voisin ruotia tai hakea vertaistukea muista samojen asioiden ja elämäntilanteiden kanssa kamppailevilta.

Alli-koira minulla on, mutta mitä kirjoittaa aamulenkeistä, tai iltalenkeistä? Tai etsintäharjoituksista koiran kanssa? Siitä arjesta, jota koirankin kanssa eletään. Tai raivostuttavasta karvanlähdöstä?

Tämä blogi syntyi suuren seikkailun temmellyskentäksi, kun koko maailma oli avoinna ja suureen seikkailuun mahtui kaikki. 

Myös suureen seikkailuun mahtui päiviä, jolloin ei tapahtunut mitään. Silloin kirjoitin blogitekstin ruoista.

Huomenna luvassa blogipäivitys ruoasta, johon lähden pian hakemaan ainekset. Pitäisikö oikein repäistä ja leipoakin? Nyt kun on uunikin. Saapa nähdä! Palataan huomenna patojen ääreltä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Once in a lifetime

Kaverillani on hevonen ja häneltä oli kysytty voisiko sitä käyttää mainoskuvauksissa. Tottakai oli vastaus. Niinpä sain tänään olla Kotkan torilla todistamassa, kun upea hevonen poseerasi torilla, keskellä kaupunkia, Kotkan kaupungintalo taustana. Upea kokemus, jonka voi kokea vain kerran elämässään.

Mainoskasvona toimi Nisse, Nice Surprise. Seurallinen, kiltti, rauhallinen ja leikkisä otus. Saimme käydä eilen työkavereiden kanssa ratsastamassa Nissellä ja vanhat hevostyttö muistot tulvahtivat mieleeni heti kun sain nousta ratsaille. Olipa ihanaa!! Minusta ei valitettavasti ole kuvaa todistusaineistona.

Edellisestä kerrasta hevosen selässä on ehtinyt vierähtää tovi ja suloinen Nisse varmaan mietti päänsä puhki mitä minä oikein yritän viestiä epäselvillä pohkeilla.
Sain hevosen nousemaan raviin, mutta eihän siitä tahtonut tulla mitään, kun Nisse vaihtoi nopeasti takaisin käyntiin ja minua alkoi naurattaa ja olen aivan varma että Nisse nauroi minun kanssani hyväntahtoisesti.

torstai 8. syyskuuta 2016

Reissussa ilman Reissupakua, koiraa ja kiipeilyä.

Istumme Miehen kanssa Riikan lentoasemalla odottamassa jatkolentoa Müncheniin. Kuinka tässä on päässyt käymään näin?!

Luvassa on Ihana, Romanttinen ja Rakkaudentäyteinen viikonloppu. Olemme menossa kiipeilytuttavan häihin Saksan Heidenheimiin, mutta ensin meillä on kuitenkin kahdenkeskistä aikaa kaupunkilomailuun.

En ole koskaan ollut kansainvälisissä-, enkä varsinkaan katolisissa häissä. Sulhanen on saksalainen ja morsian on kotoisin Venäjältä. Odotan viikonloppua ja juhlia innolla.