Grrr, oih ja voi. Toisaalta...

Pitkä odotus palkittiin ja sain pestä koneellisen pyykkiä hintaan 5,80€. Respasta haettiin pieni kolikko, jolla pesukone toimi. Samaan hintaan sai pesujauhetta pussissa, sekä suuremman kolikon kuivuria varten. Aluksi riemuitsin suuresti, kun sain kuulla että kuivuri kuuluu hintaa.

Tunsin jo poskellani pehmeän, lämpimän, hyväntuoksuisen, puhtaan pyyhkeen.
Mitä, mitä, mitä... Riemu muuttui ärsytykseksi kun hain pyykit kuivurista. Kaikki pyykit olivat kylmiä ja melkein likomärkiä. Thanks for nothing!

Onneksi pojat olivat viritelleet itselleen pyykkinarun eilisen uintireissun jälkeen. Lainaan heidän naruaan ihan vähän. Onneksi tuuli on vähän yltynyt iltaa kohden, niin kuivuvat vaatteet hieman nopeammin. Viimeinen silaus tehdään sitten Reissupakussa Webaston voimalla. Sitten tulee kuivaa ja lämmintä!

Liian jyrkkää, liian paljon

Taidamme viipyä tässä leirintäalueella koko kiipeilijöiden täälläolo ajan, sillä lähimpään kylään on liian paljon nousua. Nousu on liian jyrkkää ja mutkat ovat liian tiukkoja meidän autolle.

Tänään kävin aamulla messussa, josta en ymmärtänyt kuin sanan sieltä, toisen täältä. Heillä oli käytössä jonkinlainen liturgiakirjakin, josta olisi voinut seurata Jumalanpalvelusta, jos olisi ymmärtänyt mistä sivulta kyseinen teksti oli ja jos olisi ymmärtänyt mitä kirjassa sanotaan.

Päivällä kävimme Allin kanssa 'kaupungilla', mutta oli niin kuuma ettei voinut ajatellakaan koiran kanssa lenkkeilyä. Kävimme sitten varjoisassa lähimetsässä leikkimässä.

Nyt odotan pyykkivuoren kanssa pääsyä pesukoneille ja ehkäpä vielä, ihan huvin vuoksi, suihkuun, kun on vielä lämmin. Henkilökunta siivoaa yleisiä tiloja monta tuntia päivässä. Vessat, suihkut ja pyykkikoneet on silloin pois käytöstä. Ja siivous tapahtuu juuri nyt, kun minä ehtisin suorittamaan vaatehuoltoa.

En yhtään tiedä mihinkä aikaan katkaisevat meiltä Wi-Fi yhteyden, mutta lähden sitten metsästysretkelle jos puhelinverkon häirintään olisi jäänyt aukkoja. Jos en pysty tunkeutumaan verkkoon mistään, meidät löytää täältä Verdonista

Ihania tuliaisia ja vieraita Suomesta

Etelä-Euroopassa, Ranskassa, Verdonissa ollaan. Ohittaessamme eilen viereisen lähikylän maisemista tuli mieleen enemmänkin Tunisia, kuin Ranska.

Ero pohjoisempaan maahan ja esimerkiksi Chamonix'in on mielettömän suuri. Olemme selvästi tulleet Keski-Euroopasta etelään.

Maisemathan täällä ovat aivan huikeat, varsinkin siellä kanjonin ympäristössä, jossa kiipeilijät nyt ovat! Turkoosi meri (tai siis totta puhuakseni Verdon-niminen joki) ja jylhät kalliot ympärillä. Kiipeilijöiden paratiisi, yksi niistä monista.

Ilmasto täällä on erilainen, kuin pohjoisemmassa.  Päivällä lämpötila nousee Suomalaisiin kesän lukemiin, ei kuitenkaan helteiseksi. Ilma on  lämpimämpi ja kuivempi, mutta kaikki on jotenkin vähän rähjäisempää.

Kylläpä sitä nyt ollaan kriittisellä tuulella. No, kuten on tullut joskus mainittua, minä olen hienohelma kaupunkilainen. Kaupungin ei kuitenkaan tarvitse olla iso. Ehkä viihdynkin nykyään enemmän pienissä kaupungeissa, kuin suurissa metropoleissa. Ja nyt ei puhuta Pariisista. Se on ihan oma lukunsa.

Eilen tulivat kauan odotetut vieraat Suomesta ja toivat ihania tulisisia tullessaan MULLE! Kiitos kaikille asianosaisille, olette ihania! Miehelle toivat tuliaisiksi itsensä kiipeilykaverein muodossa.Olipa ihanaa istua iltaa tuttujen kanssa ja kuulla kuulumisia Suomesta. Mies totesi jo aiemmin että on ihana päästä kalliolle Suomalaisten kanssa. On niin paljon rennompaa kiivetä tuttujen kanssa, äidinkielellä. Kaikki Chamonix'in kanssakiipeilijät olivat englannin kielisistä maista.

Olemme Les Pins leirintäalueella Les Salles sur Verdon nimisessä kylässä. En tiedä olemmeko niin kaukana sivistyksestä, ettei internet kanna tänne, vai ovatko leirintäalueella rakentaneet tietoliikennettä häiritseviä härveleitä, että jokaisen leirintäalue vieraan on otettava heidän tarjoamansa Herra Wi-Fi, jos internezioonissa mielii aikaansa viettää. Epäilen suuresti jonkinlaista salaliittoa, kyllä.

Lentävä karvasirkus

Eilisen postaukseni jälkeen vannoutuneimmat eläinten ystävät kaivelivat jo puhelinluettelosta eläinsuojelun puhelinnumeroa. Nyt siellä rääkätään koiraa, viatonta luontokappaletta. Ehei! Alli-koiralla vaan on karvanlähtö mennyt ihan sekaisin ja olen lukenut jostakin että stressaantuessaan, esimerkiksi näyttelyissä, koirat saattavat pudottaa karvoja ihan ilman karvanlähtöä ja vuoristotiet serpentiinimutkineen ovat mitäpä muuta kuin stressaavia itsekullekin.

Kun lähdimme koto-Suomesta, oli kesä parhaimmillaan ja Alli-koira kellotteli auringossa kevyessä kesäturkissaan. Norjassa olikin vastassa talviset lämpöasteet ja mikälie kertookaan koiran turkille että on aika vaihtaa uuden vuodenajan tamineet ylle. Voi sitä karvan määrää, kyllä oli 'furminator'illa töitä. Miten sen aina autuaasti unohtaakin kuinka paljon Howavartista lähtee karvaa, pahimmillaan.

Talvitamineet Alli-koiran yllä saavuimme Tanskan kautta Saksaan, takaisin kesään. Ei muuta kuin turkki vaihtoon, taas. Meillä on jatkunut karvanlähtö tai vaihto nyt jo toista kuukautta.

Tuskastuneena harjailen mattoa parhaana päivänä kolme kertaa. Ja kun Miehelle valitin karvanmäärää, hän totesi että karvalankamattohan sen pitikin olla. Eikai missään sanottu mitä karvaa se on.

Olimme yön puskaparkissa jossakin lähellä Verdonia.  Tänään uusin voimin kiipeämme vielä yhden nousun ja sitten lallattelemme alamäkeä kohti leirintäaluetta, jossa kiipeily-ystävät jo odottavat!

Kolinaa, kipuja ja kloorivettä

Otimme Chamonix'ta Grépon parkkialueelta tankit täyteen vettä matkaa ajatellen. Keitettyämme muutamat teet totesimme että vesi on varmaan puhdasta,mutta ei sitä voi käyttää kuin tiskivetenä. Niin vahvasti kloorilta se maistui. Olemme käyttäneet juomavetenä vain pullotettua lähdevettä, mutta teet olemme keittäneet parkkipaikalla olleesta hanasta haetulla vedellä, mutta nyt oli vesilaitoksen miehillä menneet mitat sekaisin.

Ah, me selvisimme siitä! Alli-koira pudotti hirvittävän määrän karvoja, Mies hillitsi hermonsa, mutta kaikesta kuuli ja näki että liikumme taas sietokyvyn äärirajoilla ja minä taas...

Kutsumaton tuttavani Reuma on muistuttanut olemassaolostaan taas muutaman päivän. Särky alkoi rystysistä, siirtyi päivän aikana ranteeseen. Illaksi polveen ja siitä jalkaterään. Hyppykuppa, siitä minun reumani tunnetaan. Onneksi äiti oli tehnyt Miehelle jääkiipeilyä varten 'rannustimet'. Väännös sanasta säärystin, mutta ranteeseen tarkoitettu lämmitin. Ne käsissä olen viettänyt päivät ja yöt ja lämpö on auttanut lievittämään särkyä. Helpotusta on myös tuonut särkylääkkeet ja eritoten laukun pohjalta löytynyt 'Lodine' erityisesti  reumasärkyyn tarkoitettu lääke.

Reumasärky on niin kokonaisvaltaista, että se pakottaa kaikki ajatukset keskittymään kipuun, enkä yhtään ihmettele kun puhutaan vanhoista koirista, joista tulee äkäisiä, kun ovat kipeitä. Niin se vain menee.

Onneksi vietimme viime yön 'Airella' Aspres-sur-Buëch nimisessä pikkukylässä. Saimme pahimman kosteuden pois autosta ja nautimme hetken lämmöstä alavalla maalla, ennenkuin taas lähdimme nousemaan vuoristoteitä.

Pitkää nousua ja naksutusta etuakselintienoilla. Automaattivaihteisto ei antanut Miehen käyttää manuaalia. Kaikilla hermot kireällä. Koira yritti pysyä paikoillaan serpenttiinitiellä. Tavarat liikkuivat edestakaisin Reissupakun lattialla tiukoissa mutkissa ja jännitimme kaikki jaksaako Reissupaku vetää ylös tiukkaa vuoristotietä.

Päätimme antaa akseliston ja toinen toisemme levätä ennen lopullista määränpäätämme Verdonia.

Pysäköimme auton levennykselle maatalousyhteiskunnan alueelle ja päätimme viettää yön tässä. Varmaankin Mies taas valvoo lähestulkoon koko yön ja kuuntelee ettei kukaan tule häätämään meitä pois parkista ja me Alli-koiran kanssa nukumme yömme rauhassa näkemättä unia, kuulematta mitään ääniä ympäriltämme.

Huomenna tapaamme Suomalaiset ystävämme ja Mies pääsee kalliokiipeilyn makuun ja me Allin kanssa pääsemme nauttimaan.  leirintäalueen mukavuuksista.  Ehkä me maata lötkötämme ensimmäisen päivän, mene ja tiedä...

Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain

Onpa turvallista ja tuttua kun Mies tuhisee vieressä. Onneksi mä en edes muistanut millainen heidän reittinsä kokonaisuudessaan on. Jos olisin ajatellut asiaa yhtään enempää, en varmaankaan olisi nukkunut viime yönä silmäystäkään.

He olivat tarponeet yli 12 tuntia, keskellä yötä pimeässä,  ylittäneet jäätikön ja nousseet vuoren huipulle. Kiipeilykaveri oli pudonnut jäätiköllä railoon lumen läpi melkein lonkkia myöten. Onneksi kumpikin muisti kuinka jäätiköllä toimitaan ja selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. Voi, miksei Mies voisi harrastaa vaikka kanteleen soittoa.

Huomenna suuntaamme Reissupakun nokan kohti Verdonia ja uusia seikkailuja. Jää hyvästi Chamonix!

Eletään kuin viimeistä päivää

Istumme Alli-koiran kanssa kahvila L'atelierin terassilla.  Aurinko paistaa ja lämmittääkin öisen kylmyyden jälkeen.  Ilmassa on kuitenkin jo syksyn tuntua ja voin suorastaan maistaa suussani kirpeän syysomenan maun.
Täällä on ihanaa kun voi ottaa koira-ystävän mukaan kaupungille nauttimaan tunnelmasta ja aistimaan kaikkea mitä Chamonix tarjoaa.
Kaikki koirat käyvät tervehtimässä Allia ja jopa hän osaa käyttäytyä ja olla syömättä tervehtijöitä. Ehkäpä tämä kokemus kasvattaa hänestäkin kaupunkilaiskoiran.

Minusta on surku lähteä Chamonix'sta, mutta onneksi palaamme tänne lumien tultua. Norjassa vuoret olivat jotenkin peloittavia. Täällä ne tuntuvat sulkevan meidät turvalliseen syleilyynsä. Kuinka minä rakastankaan Ranskaa! Olen kokenut täällä niin paljon ja varmaan suuresta osasta olen unohtanut kertoa teille. Olenko esimerkiksi maininnut Bara Penttejä? Parapentes, liitovarjot.  Kauniilla ilmalla, tuulten ollessa suotuisia heidän varjonsa täyttävät taivaan. En olisi ikinä voinut kuvitella edes ajattelevani moista, mutta saatanpa joskus Miehen kanssa...

Autossa eläminen on myös opettanut keksimään epätavallisia ratkaisuja. Minun on tehnyt pitkään mieli lasagnea, mutta kun meillä ei ole uunia. Valmislasagne olisi ratkaisu, mutta kuinka lämmittää se ilman mikroa? Lasagne paistinpannulle, liekki pienimmälle ja haudutetaan kannen alla.  Kylläpä onkin kekseliästä. Osaisinpa käyttää kekseliäisyyttäni myöhemminkin, enkä tyytyisi aina helpoinpaan ratkaisuun.
Jään nauttimaan Irish Coffeesta ja crepes sucre et beurresta.

Hrrr, kylymää...

Kyllä, talvi tekee tuloaan tännekin.  Aamulla sisälämpömittari näytti +10°C. Onneksi mulla oli paksu täkki ja Allilla lampaantalja petinään. Miten kylmä liekään ollut yön pimeinä tunteina?! Voiko tällainen lämpötilaero johtua sielunpuolikkaan puuttumisesta? Vai onko todellakin ollut reissun kylmin yö? Voi voi, siellä se minun Rakkaani on vaeltamassa kylmässä ja pimeässä. Onneksi kodin lämpö ja höyryävät lihapadat odottavat hänen palatessaan.

Noudatamme todellakin kaikkia ilmastonmuutoksen ehkäisytoimenpiteitä. Meillä on sisälämpötila päivisin n. +20°C ja öisin se putoaa mihin putoaakaan. Täällä herätessä aamulla on yleensä kuitenkin ollut n. +15°C.

Hassua mihin kaikkeen ihminen taipuu ja tottuu. Minä olen oikeasti melkoinen vilukissa, enkä todellakaan pidä kylmästä. Toisaalta en myöskään haluaisi tumppautua toppavaatteisiin sisällä, kotona. Olenko sitten karaistunut vai tottunut vähän viileämpään, sitä en enää osaa sanoa. Olen useasti viileinä aamuina löytänyt itseni ajattelemasta tavallista kerrostaloasumista. Tulisiko meille siellä liian kuuma öisin, vai sopeutuisimmeko yhtä nopeasti keskuslämmityksiin. Ostaisimmeko puulämmitteisen talon, jossa joka raosta vetää ja aamulla on näin kylmä, kunnes saa tulet uuneihin? Jos olisi sellainen talo, ei voisi ajatellakaan tavallista klo 8.00 aamuja ja töihin menoa. Jäämmekö asumaan Reissupakuun?

Nyt on nyt ja sitten on sitten.  Turha näitä on etukäteen pohtia. Webasto pöhöttää täysillä ja lämpötila on noussut jo sellaisiin lukemiin että uskaltaudun peiton alta teen keittoon.

Huomenta maailma! Jään innolla odottamaan mitä sinulla on minulle tarjolla tänään!

Tottumus on toinen luonto

Pohdin tätä samaa jo Norjassa ja nyt huomaan olevani samoissa mietteissä. Asumme Grépon parkkipaikalla ihan Chamonix'in keskustan läheisyydessä. Tämä on iso asfalttikenttä, mutta me olemme kotiutuneet tähän. Me tietenkin olemme kotona, olipa ympäristö millainen tahansa. Ei tässä olisi mielekästä telttailla, ei, mutta autossa asuessa paikassa ei ole mitään valittamista.

Olemme olleet Miehen kanssa yhdessä 17 vuotta. Seitsemän vuotta sitten ostin hänelle uuden kihla/vihkisormuksen 10- vuotisen taipaleemme kunniaksi. Kiipeilessä Mies on aina jättänyt sormuksen kotiin, ettei se naarmuunnu tai ettei satu mitään. Nyt muuton yhteydessä sormus oli hävinnyt. Muistin nähneeni sormuksen pianon päällä, mutta nyt piano on purettuna varastossa. Mies oli vakuuttunut että sormus on jonkun vaatteen taskussa. Kolmen kuukauden jälkeen olimme jo luopuneet toivosta löytää sitä enää koskaan.  Etsiessämme 50 senttistä pesukonetta varten ja siivotessamme reissupakua muuten sormus löytyi keskikonsolista! Voi sitä riemua!

Tänään Mies lähti päivällä kahden aikoihin vaellukselle, jossa ensin tarpovat läheisestä kylästä koko päivän kohti mökkiä, jossa yöpyvät.  Aamuyöstä 3 aikoihin (tätä tarkoittaa alppilähtö) lähtevät kohden jotakin huippua, kiipeävät sen ja ovat huomen illalla taas kotona. Olemme siis yön kahdestaan Alli-koiran kanssa kotona.

Tänään tyhjensimme Miehen kanssa kemssan, eli kemiallisen wcn, siirsimme auton aurinkoon, että saamme Allin kanssa mahdollisimman paljon aurinkoenergiaa ja uskon että pärjäämme oikein hyvin kahdestaan. Olemmehan me tutussa ympäristössä.

Keskiviikkona olisi tarkoitus jatkaa matkaa kohti Verdonia ja Suomalaisia kiipeilykavereita.

Suihkun raikkaana, hyväntuoksuisena

Kuinka lämmin, juokseva vesi voikaan tuntua näin ylelliseltä!? Olemme toki peseytyneet niillä mahdollisuuksilla joita meillä autossa on, mutta edellisestä suihkusta on 2 viikkoa. Olemme säästäneet melkein 50€ tämän kahden viikon aikana, kun olemme peseytyneet vain kylmällä vedellä lavuaarissa. Tänään vietimme oikein huoltopäivää. Täytimme ja tyhjensimme tankkeja autosta ja kävimme läheisellä leirintäalueella suihkussa 4€/hlö. Mielenkiintoista, mutta Norjassa oli halvempaa pestä pyykkiä ja käydä suihkussa, kuin täällä Ranskassa.

Nyt meillä on teehetkeä viettämässä Miehen uusi kiipeilykaveri. He istuvat pöydän ääressä ja suunnittelevat suuria vuorireittejä ensi viikolle ennenkuin lähdemme jatkamaan matkaa kohden Verdonia.

Ma Chamonix vol.2

Näin minä koen Chamonix'in

Ma Chamonix

Näin minä näen Chamonix'in

Päivitystä

Alkaa olla kesäsesongin viimeisiä päiviä Chamonix'ssa. Vettä ripsii hiljalleen ja ulkona on enää +15°c. Suurin osa turisteista on lähtenyt ja kaupunki saa hengähtää hetken, ennenkuin talven turistit tulevat.

Mies lähti jo aamusta valloittamaan joitakin kallioreittejä ja me taidetaan Alli-koiran kanssa järjestellä kotia taas lähtökuntoon ja pidellä sadetta.

Pari päivää sitten oli puhetta meidän sunnuntaikävelyistä ja siinä samalla Mies muisti kuulleensa jostakin miehestä joka juoksee vuorille ja takaisin t-paita päällä, shortsit jalassa ja lenkkareissa. Hän on Espanjalainen Kilian Jornet (s.87) ja on juossut mm.Chamonixista Mont Blancille alle 5 tunnissa              (yleensä siihen varataan muutama päivä). Myös Suomalainen Tommi Laitaervo harrastaa tällaisia vuorijuoksuja ja jossakin haastattelussa oli sanonut että olihan se kiva päästellä vuoriston serpentiinipolkua alas Plan D'aguillelta kun takana oli 80 km juoksu. Samaa serpentiinipolkua me tultiin alas, eikä mua ainakaan rallatuttanut yhtään kun ajattelin etten edes selviä hengissä alas.

Midin asemalla toissapäivänä Mies oli pelännyt myöhästyvänsä viimeisestä hissistä, kun punapaitainen mies oli juossut hissiasemalta alas ja taas ylös, aivan kuin etsien jotain. Lähemmäs päästyään Mies oli todennut juoksentelijan olevan kukas muu kuin Kilian itse. Hänestä tehtiin jotain haastattelua ja haluttiin kuvata juoksua. Hän oli ylhäällä t-paita päällä ja shortsit jalassa. Mä olin paksussa untuvatakissa ja vuorikengissä.

Tänä aamuna käytiin Allin kanssa lähi Bulangeriessa ja haettiin un baguette ja un croissant aamukahville.

Aamiainen 3842 metrin korkeudessa

Sain lahjaksi Miehen kiipeilykaverilta hissilipun Midin asemalle. Häneltä jäi päivä käyttämättä, kun piti palata sorvin ääreen. Yksittäinen lippu maksaa muistaakseni 55€, ei siis mikään pieni lahja meidän tarkan markan talouteen. Mies oli säästänyt jo entisessä elämässä hissilippujen hinnat itselleen, kun tiesi tarkalleen mitä aikoi kiivetä täällä.

Eilen lähdimme muiden alppinistien kanssa aamun ensimmäisellä hissillä ylös. Hissi kulkee joidenkin rullien yli ja tärisee aika kovaa ja jää hetkeksi huojumaan, ennenkuin taas jatkaa tasaista kulkuaan. Oli rauhoittavaa, kun kukaan ei kiljunut niissä kohdin. Asemakin oli ihanan hiljainen, kun turistit eivät olleet vielä tulleet paikalle. Vain raskas  vuorikenkien kopina kaikui tyhjillä käytävillä.

Alppinistit (Mies mukaan luettuna) siirtyivät raittiiseen ulkoilmaan Vallée Blanchen näköalatasanteen kautta. Mä siirryin seuraamaan heidän kulkuaan Chamonix- näköalatasanteelta. Tunnistin Miehen pitkästä rivistä, joka kulki lumista harjannetta alas " lumilaaksoon". Vilkutimme toisillemme ja mä siirryin sisätilan lämpöön nauttimaan ansaitut aamukahvit.

Kahvilassa oli mun lisäkseni vasta muutama asiakas. Otin cafe au lait'een ja croisantin, ranskalainen aamiainen. Oli muuten paras  croissant tällä matkalla ja kahvikin oli tosi hyvää.
Yhtäkkiä koko maisema katosi näkyvistä. En tiedä oliko se sumua, pilviä vai kosteutta, mutta ikkunoista ei näkynyt mitään siitä upeasta näköalasta joka juuri äsken oli avautunut kaikista ikkunoista. Sumu, pilvet, kosteus tai mikälie roikkui maiseman yllä muutaman tunnin. Oli turha yrittää mennä seuraamaan kiipeilijöiden matkaa tai valokuvaamaan vuoria janäkymiä. Niinpä istuin kahvilla Helena Petäistön kirjan kanssa ja aloin haaveilla Pariisista.

Ilman kirkastuttua kävin kuvaamassa ympäröivät maisemat ja jonkun kiipeilijäryhmän jotka olivat nousseet Taculin päälle. Sitten pilvet kietoutuvat taas Midin aseman ympärille.  Kiertelin matkamuistomyymälän ja yhtäkkiä asema olikin täynnä turisteja.

Matka yksin alas hissillä tuntui pelottavalta ajatukselta. Laitoin Miehelle viestiä siinä vaiheessa kun en enää keksinyt mitään muuta tekemistä kuin kahvilassa istuminen. Tiedustelin missä vaiheessa kiipeilyt on. Hän ilmoitti että menevät vielä yhdelle reitille.

Keräsin kaiken rohkeuteni ja astuin hissijonoon. Menisin alas, yksin, keikkuvalla kopilla yli 3000 metrin korkeudesta. Se ei pelaa joka pelkää. Vakuutin itselleni etten pelkää junassa, enkä lentokoneessa ja tämä on vähän niinkuin niiden yhdistelmä. Hissikoppi oli täynnä turisteja ja alaspäin tullessa rullien kohdalla on hetken sellainen olo kuin olisi vapaassa pudotuksessa. Tottakai siellä oli taas kiljujien armeija.

Onneksi olin käynyt midin asemalla hissillä jo viime kesänä, tiesin mitä odottaa, eikä matka ollut ollenkaan niin peloittava kuin ensimmäisellä kerralla. Minä tein sen, minä tulin alas yksin, minä kylenen mihin vaan!

Kotikoneella

Oih autuutta, oih ihanuutta.  Ostimme tänään Ranskalaisen pre payée liittymän ja nyt istun kotiterassilla, Grépon parkkipaikalla ja siirtelen dataa. Nyt olisi jopa, ehkä, suotavaa, toivottavaa ja mahdollista saada kuviakin liitettyä. Tämä on vain ensimmäinen osa testiä!

2525m, Brévent

Ihana sunnuntaikävely vuorilla. Kunto taitaa olla enemmän kohdillaan, reitti oli valittu oikein ja hissillä nousimme ensimmäiset 1000 metriä, siitä ylös melko jyrkkää, kivikkoista rinnettä. Ylhäällä pilvet olivat kerääntyneet hienoinpien huippujen ylle, mutta se ei haitannut yhtään, sillä maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit koko matkan.

Ystäväni Mcdonald's ei petä koskaan

Edellisen blogitekstin kirjoittamisen ja julkaisemisen aloitin puolitoista tuntia sitten. Join kahvin mustana, kärsin ja yritin yrittämästä päästyäni, mutta ei. Herra Wi-Fi ei ollut suosiollinen. Lopulta jouduin nöyrtymään, kävelemään koko kaupungin halki sapelihammastiikereitä ja muita vuorien petoja uhmaten. Onneksi perillä Mcdonald's, ystäväni Wi-Fi -landiasta avasi kutsuen ovensa, päästi minut sisään, otti lämpimään syleilyynsä ja avasi ilmaisen Wi-Fin minulle.
Mies on harrastanut sellaisia alppi-lähtöjä viimeiset päivät, että mäkin olen ollut ihan väsyksissä, vaikken olekaan tehnyt muuta kuin kuljeskellut kaupungilla. Tänään makasin sängyssä kirjaa lukien melkein puoleen päivään js sitten alkoi armoton Wi-Fin metsästys.

Rauhaa, ihanaa rauhaa

Mies oli eilen Vuorilla kiipeilemässä uuden kiipeilykaverin kanssa. Menivät ylös melkein neljään tuhanteen metriin hissillä ja kiipesivät kaksi vuorireittiä. Älkää kysykö minkä nimisiä ne olivat. Kyllä mulle sanottiin, joku Cosmiques tai jotain ja suoraan Midin hissiltä toinen.

Viime kesänä kun me oltiin Chamonix'ssa edellisen kerran, mäkin uskaltauduin Midin hissiin. Olen siis käynyt 3842 metrissä, Aguille du Midillä, joka on täällä se suurin nähtävyys( ja kärsin melkoisesta korkeanpaikankammosta). Hissit on aina ihan täynnä japanilaisia ja kiinalaisia.

Tänään Mies on toisella puolella laaksoa toisen kiipeilykaverin kanssa ja hän jätti armollisesti mulle kännynsä. Kerrankin ehdin päivittää, lukea kommentit, vastatakin niihin hyvässä lykyssä.

Istun Midin asemalla täällä alhaalla kahvilassa ilmaisen Wi-Fin äärellä. Juon mustaa kahvia(en yleensä voi sietää kahvia mustana ja tilasin ison maitokahvin, mutta ryhmä Intialaisia tuli tungeksimaan ja tarjoamaan oman maansa valuuttaa ja tarjoilija epätoivoisesti selitti että vain Eurot käy. Siinä rytäkässä mä sain vain mustan kahvin. Olen päättänyt että puhun täällä vain ranskaa, enkä osannut kysyä saisinko maitoa. Siispä tyydyn kahviin mustana sokerilla. Siinäpä hyvä syy tarkistaa kuinka maitoa tilataan) Ihan itse olen sääntöni luonut, niin!

Koko uuden elämän tarkoituksena Reissupakussa on elää omannäköistämme elämää. Miehen suurin intohimo on kiipeily ja hän on saanut välillä tehdä sitä ihan hirvittävän vähän, joten olen vain onnellinen että hän on nyt löytänyt kavereita ja päässyt elämään omannäköistään elämää. Mä taas halusin nähdä maailmaa, kokeilla autossa asumista, kuljeskella kaupungilla, pukeutua hyvin, olla vapaa... Tätä kaikkea olen saanut tehdä.

Lähtiessämme entisestä keskiluokkaisesta elämästämme kohti tuntemattomia seikkailuja paikallinen lehti teki meistä jutun. Jutussa sanoin että huulipunasta ja kynsilakasta en luovu, enkä ole luopunut! Mä olen kuitenkin edelleen oma turhamainen itseni.

Sain kesällä äitiltä ja isälta ihanan Chanelin huulipunan arkikäyttöön ja sitä olen käyttänyt, ihan joka päivä. Tämän päivän tuoksuksi valitsin Coco Chanelin Coco parfyymin. Ilmassa on jo syksyn viileyttä, vaikka aurinko lämmittääkin vielä. Coco on pehmeä lämmin tuoksu, kuin kääriytyisi cashmere shaaliin.

Kotoilua ja kaupunkikävelyä

Chamonix edelleen. Voisin jäädä tänne pidemmäksikin aikaa. Meidän keittiö/olohuoneen ikkunasta aukeaa tällainen näkymä, en voi valittaa, en!
Tänään Alli-koiran kanssa aamulenkillä todella kiehuin pyhässä vihassa. Tiedän että vuorilla kulkee satoja ihmisiä päivässä, silti mun vuorikokemukseni oli jotain niin ainutlaatuista, että tunsin olevani osa koskematonta luontoa. Joku oli jättänyt vuoren rinteelle roskiksia, lasipulloja ja kaljatölkkejä. Ei mitään kunnioitusta!
Moes löysi itselleen kiipeilykavereita ainakin pariksi päiväksi. Me Alli-koiran kanssa istumme ranskalaisen kahvilan terassilla ja ihmettelemme maailman menoa. Ihanaa! Täällä ihmiset suhtautuu koiriin todella ihanasti ja suurin osa pitää koiriaan irti. Alli pistäisi koko kaupungin sekaisin jos saisi juoksennella irti. Muutama kosija käykin päivittäin meidän ovella Allia tapaamassa. 

Selityksiä, selityksen makua ja muita lieventäviä asianhaarojs

Tunnen oloni niin onnekkaaksi, kun tiedän juuri sinun seuraavan matkassa mukana! Kuten olette ehkä rivien välistä lukeneet Wifitys on oma taiteenlajinsa näissä olosuhteissa. Luen jokaisen kommentin ja tallennan sen sydämeeni, mutta vastaamaan en pysty, kun Wifi kaatuu tai heittää minut ulos monia kertoja tekstin kirjoituksen aikana. Kuvia tämä peli ei jaksa ollenkaan ladata, ne seuraavat myöhemmin, lupaan!
Siitä pesulan ryöstöhinnasta, se 4,50€ olisi sittenkin ollut ihan edukas. Nyt jouduimme nöyrtymään 5€ pesukoneeseen. Kuivuri oli onneksi vain 2€/15min ja sillä ajalla tuli oikeasti kuivaa.
Mies oli lähdössä vuorien valloitukseen tänä aamuna, mutta oli niin kamala ukkonen, että  hän päätti jättää menemättä. Vien hänet kalliokiipeilemään. Laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin.

Chamonix, Vuoria, raskas vaellus ja Liito-oravapukutrio

Ranskassa ollaan, edelleen. Asumme ihan Midin hisseillä, pitkäaikaisparkissa. Palveluja parkissa on ainoastaan erinäisten säiliöiden tyhjennysmahdollisuus.

Eilen teimme 9 tunnin vaelluksen 2000 metrin korkeuteen seuraavalle hissiasemalla matkalla Mont Blancille. Parkkipaikalla oli viitta joka ilmoitti hissiasemalle olevan n.3h ja 30 minuutin nousu. Nousumetrejä kuitenkin on tuhat, joten en uskonut että me niin nopeasti pääsisimme ylös. Olimme varanneet hyvin evästä mukaan, ettei matka ainakaan nälkään tyssäisi. Kaikkine pysähdyksineen mrillä meni nousuun 4h, 30 min. Nousun viimeinen pätkä oli sellaista kivikkoa, etten uskonut jaksavani ylös asti, mutta kun Mies kysyi haluanko kääntyä takaisin, totesin ettei nyt enää tässä vaiheessa. Nyt haluan vaan pian sinne vuoristokahvilaan.
Joimme 2000 metrin korkeudessa hyvät kahvit, huikea kokemus!
Pidimme tunnin tauon, vahvistimme itseämme, juotimme koiran ja annoimme senkin levätä.
Yhtäkkiä ilman täytti piirroselokuvan lentokoneet.  Ehdin kysyä Mieheltä mitä nuo hävittäjät ovat. Ilman täytti humina ja jälkikäteen kuultuna ihmisten huuto. Aivan meidän päidemme yläpuolelta lensi kolme liitopukuista tyyppiä. Voit katsoa YouTube sta hakusanalla wingsuit.
Ihan mieletön kokemus, once in a lifetime!
Paluumatkalla mä hyydyin ihan täysin. Viimeiset 400 laskumetriä jalat olivat tulessa, vapisin kauttaaltani, hikoilin kuin pieni eläin ja ajattelin etten jaksa enää yhtään.  Mies hoputti että täytyy pysyä liikkeessä, kohta tulee pimeä. Viimeisillä voimillani raahauduin autolle, juuri ennen pimeän tuloa.
Tänään vietän lepopäivää. Olo on ihsn hakattu, mutta niin hienoja kokemuksia rikkaampi!

Kahden tähden leirintäalueella

Ranskassa ollaan!
Champs Elysees hajuvettä päällä, aurinko paistaa ja lämmittää, haikarat tepastelevat ympärillä. Tämä on elämää!
Suihkussa olisi ollut toivomisen varaa, samoin tiskialtaan suunnittelussa, mutta lämmintä vettä oli kummassakin ja se oli ilmaista!
Pyykinpesukone oli 4.50€ ohjelmasta riippumatta ja kuivuri 3.50€/kerta, Ryöstöä! Nukumme likaisissa lakanoissa, ei ne vielä haise, eikä niissä ole kirppuja. Pesen ne ensi tilassa, halvemmalla! Tänään suuntana Chamonix!

Nivelvaivoja

Alla olevan tekstin olen kirjoittanut jo viime viikonloppuna. Mäkkärin Wi-Fi ei jaksanut julkaista tekstiä, nyt on hyvä päivittää tekstiä. Taasen Mäkkärillä, kaupunki vain vaihtuu.
Kuvien lataamisessa taas ongelmis. Kuvat tulee myöhemmin.

Kuten aiemmin kerroin, Alfilla taitaa olla nivelreuma, kuten allekirjoittaneellakin. Saimme Saksasta autolääkärille ajan tiistaille. Nyt vietämme tai tapamme aikaa (ihan miten asian tahtoo nähdä) Heidenheimenissä, Saksassa. +12 astetta lämmintä ja eilen oli melkein helle. Talvea kohti matkalla, todellakin. Saimme vihjeen että Mäkkärillä on yleensä Wi-Fi, sitä hyödynnämme nytkin.

Reissupaku on hoidettu ja matka jatkuu taas iloisissa merkeissä. Saimme nauttia Heidenheimenissä Saksalaisen ystävämme  ja hänen perheensä vieraanvaraisuudesta. Kiitos kaikesta heille!
Meillä on suuntana Caravankauppa, josta saisimme Wi-Fi antennin, että voisimme kaapata Wi-Fiä autossa istuen. Toisena suuntana Sigmaringen ja Freiburg, kumpikin kaupunki tuttu Thurn und Taxis postireittipelistä.  Pitempiaikainen suunnitelma on Chamonix, Ranska, täältä tullaan!