Hiljainen järvenselkä, välkehtivä vesi, eikä ristinsielua missään. Ihanan idyllin rikkoo joku torvelo, joka kaasuttaa liian kovaa ja liian läheltä sinun kotirantaasi. Idylli on särkynyt, rauha on iäksi poissa!
Me emme halunneet häiritä kenenkään yksityisyyttä, emmekä tuottaa maailmaan lisää melusaastetta.
Me meloimme seitsemän metrisen puuveneen laiturupaikalleen!
Eurooppaa ristiin rastiin asuntoautolla, check, peace of cake, mutta soudapa meriläinen laituriin!
Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Vene turpoaa Sapokassa hyvin. Vain matkustamon sivulta tihkui vähän vettä, mutta, mutta. Kone temppuilee. Vapaalla kone jaksaa pyöriä hyvin, mutta polttoaineen syöttö takkuaa heti kun laittaa vaihdetta päälle.
Mies lähti hakemaan asiantuntija neuvoja ja mä jäin Sapokkaan venevahdiksi, boatsitter!
Onneksi aurinko paistaa ja vesi välkehtii timanttien lailla. Maailman parasta mindfulnessia!
Tänään se tapahtuu! Toivotaan et lautojen välit veneessä turpoaa kohtuullisessa ajassa ja vene saadaan turvallisesti laituriin!
Ehkä joskus vielä ilmassakin!
En ehdi tännekään kunnolla, kun on koko ajan niin kiirus! Veneen vesillelasku on maanantaina ja nytkin olisin mieluusti veneellä auttamassa Miestä, enkä makaisi kotona, pimeässä migreenin puristaessa päätä. Olen haistellut ensin pohjaprimerhöyryjä ja sen päälle sinistä antifolingmaalihuurua. Sekaan vähän tinneriä ja lasikuitua. Eikai se nyt ole ihmekään että migreenin niistä saa, ennemmin tai myöhemmin!
Matkalla viihdytimme toisiamme usein ajatuksella perässä kulkevasta veneestä, jonka voisi, sopivan joen osuessa kohdalle, laskea vesille ja vaihtaa autoelämä vene-elämään.
Suunnitelmana oli kuitenkin myydä vene pois heti Suomeen palattuamme, mutta...
Raikas merituuli ja lokkien huudot päidemme yläpuolella. Kaukana siintävät saaret timanttien lailla välkehtivä vesi ja autereinen ilma. Kyllähän Kotkalaisella täytyy vene olla!
M/S Petolintu, Casino Royale, M/S Valpuri lasketaan vesille fanfaarien soidessa maanantaina!
Myä ollaa Kotkass' ja Kotkast'
Minä olen Onnellinen, Isolla Oolla!
Lokit kirkuvat pään yläpuolella, tiirat tekevät uskaliaita syöksyjä veteen ja onnnistuvat nappaamaan kalan nokkaansa. Veneiden seassa ui etelänkiislapariskunta (nyt en ole ihan varma tunnistuksesta, mutta teen rohkean syöksyn lintutieteelliseen maailmaan) ja tänään selvisi että tordapingviini, jota Bretagnessa yritin bongata on täällä leveysasteilla aivan tavallinen näky, ruokki.
Olen juuri nyt siellä missä minun kuuluukin olla. Aikaisemmin en olisi voinut edes ajatella palaavani kotikulmille, mutta nyt tämä tuntuu niin hyvältä ja kotoisalta.
Lintuharrastukseni on noussut siivilleen, kun pääsimme Miehen kanssa apujoukoiksi korpin poikasten rengastamiseen. Mies kiipesi kallion seinämää ylös ja laskeutui kielekkeelle, jossa korpin pesä oli. Emo kiersi raakkuen ympärillä, mutta antoi Miehen tehdä työnsä rauhassa. Mies poimi poikaset kassiin ja laski köydellä ne alas. Poikaset mitattiin, punnittiin ja rengastettiin. Korppi-veljekset Kaapo ja Gabriel saivat sotut ja hetut.
Myös puutarhaunelmissa.
Viljelin Saksassa onnistuneesti krassia ja jaoinkin täällä kuvia onnistuneista kokeiluistani. En sitten koskaan kirjoittanut lopputuloksesta ja varmaan ajattelitte että tapoin ne kaikki ja luikin hiljaa takavasemmalle muistelematta koskaan autopuutarhakokeilujani.
Ehei, kasvatin pienet nykeröt siemenestä ruokapöytään. Söimme yrtit (onkohan krassi yrtti, salaatti vai jotain ihan muuta?) leivän päällä juuston kanssa piristävänä lisänä ruokavalioon.
Olemme asettuneet Stabiilielämään. Laatikoita on enää muutama sisällä, tapetti on seinällä ja on ollut aikaa hurahtaa puutarhatouhuihin. Meillä ei ole edes parveketta, mutta anoppi on armollisesti luvannut puutarhaansa "lainaksi", tai yhteistyössä perustamme kasvimaan.
Esikasvatan ikkunalla Myskikurpitsaa ja sain kummi-tädiltä tomaatin taimia. Kunhan ilmat lämpenevät siirrämme viljelykset ulos tai kuka tietää vaikka yrittäisin kasvattaa kotona Navet'seja, niitä violetteja nauriita kukkaruukussa kotona.
Heti kun aloin ratsastaa tällä teknologian aallonharjalle on twitterii, bloggerii, hästggii, instagrammii ja vaikka mitärii!
Tämä ei ole tieteellinen julkaisu ja puhun vain omasta puolestani, mutta olen huomannut että tekstiä syntyy eniten silloin, kun olen yksin. Tottakai, saatat sanoa, eihän kukaan roiku sosiaalisessa mediassa silloin, kun hänellä on seuraa. Eikö?
Mies verestelee muistojaan kivillä ja hyvä niin. Silloin pitää kiivetä kun pystyy, on seuraa ja siitä nauttii.
Meillä kävi Reissupakussa vieraita jo aamusta ja minä kävin vastavierailulla naapurin reissuautossa. Tutustuimme naapurin kanssa jo Margalefissä, Espanjassa. Muistathan Suomalaiset joiden seuraan päätin tuppautua ihmiskontaktin kaipuussani, tapasimme vielä seuraavana päivänä ja nyt täällä Vaasa Boulder Fest2015 tapahtumassa olemme autonaapureita.
Tämän sosiaalisen elämän jälkeen olen istunut puhelin käteen liimautuneena. Olen avannut Twitteriin tilin @AlliValpuri, Instagramiin tilin allivalpuri ja lukenut muiden postauksia. Sosiaalista elämää, yksin.
En millään tavalla väitä että tämä olisi huonoa sosiaalisuutta, mutta taidan silti lähteä nyt etsimään oikeita ihmisiä BoulderFestin iltajuhlaan!
