lauantai 4. helmikuuta 2017

La Chandeleur, Runebergin päivä ja ihana kevät!

Kuvan maisemaa joudumme odottamaan vielä neljä kuukautta, mutta tänään voimme jo kääntää sydämemme kellot kesää kohti. Ranskassa Kynttilänpäivästä alkaa kevät.

Vaikka kevään, kesän ja vapaan Reissupakuelämänkaipuu on jo käsin kosketeltavaa, on ihanaa kun täällä satoi eilen lunta. Ulkona on kaunista ja linnut laulaa. Talvenselkä on taittunut. 

Tänään teemme vohveleita ja juomme ranskalaista siideriä la chandeleurin ja kevään kunniaksi. Tänään juomme kahvit jasyömme myös Runebergin tortut Runebergin kunniaksi, sekä veljen syntymäpäivän kunniaksi.

Tänään on syytä juhlaan!

lauantai 24. joulukuuta 2016

lauantai 17. joulukuuta 2016

Matka kohti Robotiikkaa

Jalka oli vaivannut jo vuosia, kun lääkäri otti leikkauksen puheeksi. Katselin jalkaani ja pohdin etteihän se nyt niin pahalta näytä.

Kun aika kirurgin konsultaatioon tuli postissa, olin jo aikeissa perua koko jutun. Onneksi en kuitenkaan tehnyt niin.

Jalka operoitiin torstaina ja kirurgi totesi leikkauksen jälkeen että oli viimeinen hetki suorittaa toimenpide. Pahimmat vauriot löytyivät vasta kun jalkaterä avattiin.

Lonkasta siirrettiin luuta vahvistamaan jalkaa ja lisättiin  vielä titaania. 

Titaania löytyy jo edellisten operaatioiden jäljiltä, joten veljeni totesi että minusta on tulossa ROBOSIS (robottisisko) joka siivoaa kadut rikollisuudesta, vähän kuin 90-luvun Robocop

Nyt yritän opetella sitä etten voi tehdä mitään, vaan tarvitsen apua kaikkeen. Kiitos vanhemmille ja Miehelle että hoidatte minua!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Unelmista tottassa

Tyttö istuu rinnekahvilassa ja juo kahvia. Taustalla soi Red Hot Chili Peppers ja hän muistelee edellistä päivää ja rinteessä tapaamaansa poikaa. 

Tyttö vasta harjoitteli laskemista, mutta poika viiletti alas vaarallisen jyrkkiä rinteitä. Kuitenkin he aina tapasivat rinteen alla ja vaihtoivat suudelmia ennen rinteeseen lähtöä.

Tarina voisi olla teini-iässä kirjoittamastani novellista. Haaveilin siihen aikaan laskettelusta ja poikaystävästä, sekä kirjoitin tuhansia laskettelurinteeseen sijoittuvia tarinoita, vaikken koskaan ollut edes käynyt laskettelukeskuksessa.

Pari vuotta sitten Mies innostui kaverinsa kanssa telemarkista ja päätimme lähteä isolla porukalla Rukalle laskettelemaan. En suostunut siihen että tutut opettavat minulle laskettelua, josta olin niin pitkään salaa haaveillut, vaan halusin ehdottomasti komean, pitkätukkaisen hiihdonopettajan (Miehellä ei ollut silloin pitkää tukkaa, eikä hän ole hiihdonopettaja). 

Laskimme Miehen kanssa tänään rinteen alkupäähän tästä meidän mökiltä ja minusta tuntui kuin kaikki opit hiihtokoulusta olisivat unohtuneet. Pääsin kuitenkin kaatumatta ja auraamatta koko matkaa alas asti. 

Olin jo valmiiksi päättänyt että harjoittelen lastenrinteessä ja taikamattohississä niin kauan että sukset alkavat tuntua omilta, kaarrokset ja painonvaihdot tulevat selkäytimestä ja olo tuntuu varmalta.

Ylhäältä katsottuna rinne näyttikin jyrkältä ja mielestä karisi kaikki varmuus. Auraamalla suoraan puuhasta olisi tullut syöksylaskua, joten kaarroksia ja niin pitkälle rinteen poikki kuin mahdollista. Puolessa välissä laskua pahin jyrkkyys taittui ja pystyin nauttimaan laskettelusta. Totesin kuitenkin ettenhän minä vielä mitään osaa. Paljon tarvitaan vielä harjoitusta alle!

Tämä reissu on välitettavasti talven ensimmäinen ja viimeinen, joten tästä on otettava kaikki ilo irti. Sain nimittäin lähtöpäivänä kirjeen sairaalasta ja kutsun jalkaleikkaukseen parin viikon päähän. Leikkauksen jälkeen jalka on kipsissä 6 viikkoa, joten hyvässä lykyssä pääsen rinteeseen kimmeltäville keväthangille tämän reissun jälkeen! 

Nyt riemulla rinteeseen! Rauhaisaa 2. adventtia hirsimökin hellästä huomasta!

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hyvää ensimmäistä adventtia

Kynttilät on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi ja enkelikello kilisee vienosti. Tulkoon joulu!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vettä sataa, on märkää ja koleaa.

Mieleen hiipii, tahtomattakin, harmistus. Kenelle on, aikojen alussa, tullut edes pieneen mieleen asettua tänne kylmään Pohjolaan kaskeamaan, hiomaan kirveitä ja mököttämään yksin savupirteissään?

Luin La Bisbal de Falsetissa, Espanjassa ollessamme useammankin uutisen suomalaisista, jotka olivat muuttaneet Espanjaan talvehtimaan. Lehtijutuissa toistui se kuinka etelässä elämä oli sosiaalisempaa ja iloisempaa. "Eihän sitä nyt kukaan viitsi räntäsateessa seurustella".

Miksei? Kuka niin on päättänyt?

Nautin reissullamme suunnattomasti suuresta seurueestamme, joka kokoontui yhteisen aterian ääreen raskaan kiipeilypäivän jälkeen. Kiitos ihan jokaiselle! Juuri Sinä teit reissustamme onnistuneen. Pilkkopimeässä. Luit aivan oikein, pilkkopimeässä. Ei kukaan halunnut katsella maisemia, vaan keskityimme seurustelemaan.

Me kaikki olimme lomalla, myönnettäköön, mutta olisikohan aivan mahdotonta viettää sosiaalista elämää työviikon keskellä tai viikonloppuna? Kutsua ihmisiä syömään tai viettämään iltaa yhdessä?

Minä ainakin olen päättänyt yrittää!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Rohkea rokan syö!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa totesin, rohkea Henkilö kävi kysymässä pääsisikö kirkkoa mitenkään katsomaan. Emme osanneet edes kuvitella mitä uskallus toisi tullessaan.

Ihana rauha ja kiireettömyys oli ehdottomasti reissun parasta antia. Jossain vielä eletään niin että lapset herätetään aamulla marssilaululla koulubussille(näin päättelimme, ellei kyseessä sitten ollut katalonialainen vapaustaistelulaulu). Ympäri kylää oli kovaääniset ja aamulla 8.45 iloinen marssilaulu herätti kiipeilyssä kaikkensa antaneet sotilaat meidänkin majapaikassamme.

Kirkon kellot soivat yöllä ja päivällä. Tasatunnein kellonajan, 15 yli kerran, puolelta kaksi ja varttia vailla kolme kertaa. Torstaina puoli viideltä kirkonkellot soivat kolmekymmentä kertaa, kyllä, seisoin ikkunan ääressä ja laskin. Hieman sen jälkeen muutkin kirkkoon tutustumaan halunneet saapuivat majapaikkaamme. 

Epäilevinä astuimme sisään. Kirkko oli paljon suurempi ja kauniimpi kuin miltä ulospäin vaikutti. Kaikkialla oli hämärää kuvassa olevaa sivualttaria lukuunottamatta. Mummo ja pappa istuivat jo penkillä ja lisää väkeä tuli kirkkoon kokoajan. Herrashenkilö kävi sytyttämässä alttarille kynttilätkin ja sama herra puki päällensä valkoisen, punaisin ja mustin ristein koristellun papin kaavun. Sitten, yllätys, yllätys, alkoi Messu ja pappi viittoi meidätkin sisään. 

Arkoina astuimme sisään valaistuun tilaan. Emme olisi edes kehdanneet olla menemättä, koska meidän pyynnöstämmehän kirkko avattiin. Pappi puhui katalaania, eikä meistä kukaan ymmärtänyt, muutamia yksittäisiä sanoja lukuunottamatta, mitään. Pappi kysyi "lähestulkoon viittomakielellä" otammeko mekin ehtoollisen? Katsoimme toisiamme hölmistyneenä ja nyökkäsimme suomalaisen varovasti. Niin me suomalaiset kiipeilyturistit osallistuimme Katalonialaiseen, katoliseen Messuun ja ehtoolliseen muiden kyläläisten kanssa. 

Messun jälkeen pappi kysyi mistä me olemme kotoisin. Ilmeisesti hän olisi tarjonnut Saksaa meidän kotimaaksemme. Katalaanin ja elekielen avulla hän esitteli meille ja seurakuntalaisille kaunista ehtoollismaljaa, joka oli veistetty Jerusalemin oliivipuusta.

Majapaikassa sitten pohdimme ja tulimme siihen tulokseen että kylässä ilmeisesti viestitellään kirkonkellojen avulla ja 30 lyöntiä ennen Messun alkua tarkoitti että 30 minuutin kuluttua alkaa Messu.

Ihana Bisbal de Falset, joka tuntuu, näin jälkikäteen,ihan mielikuvituskylältä. Vielä jossakin eletään näin!