Pohdin tätä samaa jo Norjassa ja nyt huomaan olevani samoissa mietteissä. Asumme Grépon parkkipaikalla ihan Chamonix'in keskustan läheisyydessä. Tämä on iso asfalttikenttä, mutta me olemme kotiutuneet tähän. Me tietenkin olemme kotona, olipa ympäristö millainen tahansa. Ei tässä olisi mielekästä telttailla, ei, mutta autossa asuessa paikassa ei ole mitään valittamista.
Olemme olleet Miehen kanssa yhdessä 17 vuotta. Seitsemän vuotta sitten ostin hänelle uuden kihla/vihkisormuksen 10- vuotisen taipaleemme kunniaksi. Kiipeilessä Mies on aina jättänyt sormuksen kotiin, ettei se naarmuunnu tai ettei satu mitään. Nyt muuton yhteydessä sormus oli hävinnyt. Muistin nähneeni sormuksen pianon päällä, mutta nyt piano on purettuna varastossa. Mies oli vakuuttunut että sormus on jonkun vaatteen taskussa. Kolmen kuukauden jälkeen olimme jo luopuneet toivosta löytää sitä enää koskaan. Etsiessämme 50 senttistä pesukonetta varten ja siivotessamme reissupakua muuten sormus löytyi keskikonsolista! Voi sitä riemua!
Tänään Mies lähti päivällä kahden aikoihin vaellukselle, jossa ensin tarpovat läheisestä kylästä koko päivän kohti mökkiä, jossa yöpyvät. Aamuyöstä 3 aikoihin (tätä tarkoittaa alppilähtö) lähtevät kohden jotakin huippua, kiipeävät sen ja ovat huomen illalla taas kotona. Olemme siis yön kahdestaan Alli-koiran kanssa kotona.
Tänään tyhjensimme Miehen kanssa kemssan, eli kemiallisen wcn, siirsimme auton aurinkoon, että saamme Allin kanssa mahdollisimman paljon aurinkoenergiaa ja uskon että pärjäämme oikein hyvin kahdestaan. Olemmehan me tutussa ympäristössä.
Keskiviikkona olisi tarkoitus jatkaa matkaa kohti Verdonia ja Suomalaisia kiipeilykavereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti