Ihania tuliaisia ja vieraita Suomesta

Etelä-Euroopassa, Ranskassa, Verdonissa ollaan. Ohittaessamme eilen viereisen lähikylän maisemista tuli mieleen enemmänkin Tunisia, kuin Ranska.

Ero pohjoisempaan maahan ja esimerkiksi Chamonix'in on mielettömän suuri. Olemme selvästi tulleet Keski-Euroopasta etelään.

Maisemathan täällä ovat aivan huikeat, varsinkin siellä kanjonin ympäristössä, jossa kiipeilijät nyt ovat! Turkoosi meri (tai siis totta puhuakseni Verdon-niminen joki) ja jylhät kalliot ympärillä. Kiipeilijöiden paratiisi, yksi niistä monista.

Ilmasto täällä on erilainen, kuin pohjoisemmassa.  Päivällä lämpötila nousee Suomalaisiin kesän lukemiin, ei kuitenkaan helteiseksi. Ilma on  lämpimämpi ja kuivempi, mutta kaikki on jotenkin vähän rähjäisempää.

Kylläpä sitä nyt ollaan kriittisellä tuulella. No, kuten on tullut joskus mainittua, minä olen hienohelma kaupunkilainen. Kaupungin ei kuitenkaan tarvitse olla iso. Ehkä viihdynkin nykyään enemmän pienissä kaupungeissa, kuin suurissa metropoleissa. Ja nyt ei puhuta Pariisista. Se on ihan oma lukunsa.

Eilen tulivat kauan odotetut vieraat Suomesta ja toivat ihania tulisisia tullessaan MULLE! Kiitos kaikille asianosaisille, olette ihania! Miehelle toivat tuliaisiksi itsensä kiipeilykaverein muodossa.Olipa ihanaa istua iltaa tuttujen kanssa ja kuulla kuulumisia Suomesta. Mies totesi jo aiemmin että on ihana päästä kalliolle Suomalaisten kanssa. On niin paljon rennompaa kiivetä tuttujen kanssa, äidinkielellä. Kaikki Chamonix'in kanssakiipeilijät olivat englannin kielisistä maista.

Olemme Les Pins leirintäalueella Les Salles sur Verdon nimisessä kylässä. En tiedä olemmeko niin kaukana sivistyksestä, ettei internet kanna tänne, vai ovatko leirintäalueella rakentaneet tietoliikennettä häiritseviä härveleitä, että jokaisen leirintäalue vieraan on otettava heidän tarjoamansa Herra Wi-Fi, jos internezioonissa mielii aikaansa viettää. Epäilen suuresti jonkinlaista salaliittoa, kyllä.

Lentävä karvasirkus

Eilisen postaukseni jälkeen vannoutuneimmat eläinten ystävät kaivelivat jo puhelinluettelosta eläinsuojelun puhelinnumeroa. Nyt siellä rääkätään koiraa, viatonta luontokappaletta. Ehei! Alli-koiralla vaan on karvanlähtö mennyt ihan sekaisin ja olen lukenut jostakin että stressaantuessaan, esimerkiksi näyttelyissä, koirat saattavat pudottaa karvoja ihan ilman karvanlähtöä ja vuoristotiet serpentiinimutkineen ovat mitäpä muuta kuin stressaavia itsekullekin.

Kun lähdimme koto-Suomesta, oli kesä parhaimmillaan ja Alli-koira kellotteli auringossa kevyessä kesäturkissaan. Norjassa olikin vastassa talviset lämpöasteet ja mikälie kertookaan koiran turkille että on aika vaihtaa uuden vuodenajan tamineet ylle. Voi sitä karvan määrää, kyllä oli 'furminator'illa töitä. Miten sen aina autuaasti unohtaakin kuinka paljon Howavartista lähtee karvaa, pahimmillaan.

Talvitamineet Alli-koiran yllä saavuimme Tanskan kautta Saksaan, takaisin kesään. Ei muuta kuin turkki vaihtoon, taas. Meillä on jatkunut karvanlähtö tai vaihto nyt jo toista kuukautta.

Tuskastuneena harjailen mattoa parhaana päivänä kolme kertaa. Ja kun Miehelle valitin karvanmäärää, hän totesi että karvalankamattohan sen pitikin olla. Eikai missään sanottu mitä karvaa se on.

Olimme yön puskaparkissa jossakin lähellä Verdonia.  Tänään uusin voimin kiipeämme vielä yhden nousun ja sitten lallattelemme alamäkeä kohti leirintäaluetta, jossa kiipeily-ystävät jo odottavat!

Kolinaa, kipuja ja kloorivettä

Otimme Chamonix'ta Grépon parkkialueelta tankit täyteen vettä matkaa ajatellen. Keitettyämme muutamat teet totesimme että vesi on varmaan puhdasta,mutta ei sitä voi käyttää kuin tiskivetenä. Niin vahvasti kloorilta se maistui. Olemme käyttäneet juomavetenä vain pullotettua lähdevettä, mutta teet olemme keittäneet parkkipaikalla olleesta hanasta haetulla vedellä, mutta nyt oli vesilaitoksen miehillä menneet mitat sekaisin.

Ah, me selvisimme siitä! Alli-koira pudotti hirvittävän määrän karvoja, Mies hillitsi hermonsa, mutta kaikesta kuuli ja näki että liikumme taas sietokyvyn äärirajoilla ja minä taas...

Kutsumaton tuttavani Reuma on muistuttanut olemassaolostaan taas muutaman päivän. Särky alkoi rystysistä, siirtyi päivän aikana ranteeseen. Illaksi polveen ja siitä jalkaterään. Hyppykuppa, siitä minun reumani tunnetaan. Onneksi äiti oli tehnyt Miehelle jääkiipeilyä varten 'rannustimet'. Väännös sanasta säärystin, mutta ranteeseen tarkoitettu lämmitin. Ne käsissä olen viettänyt päivät ja yöt ja lämpö on auttanut lievittämään särkyä. Helpotusta on myös tuonut särkylääkkeet ja eritoten laukun pohjalta löytynyt 'Lodine' erityisesti  reumasärkyyn tarkoitettu lääke.

Reumasärky on niin kokonaisvaltaista, että se pakottaa kaikki ajatukset keskittymään kipuun, enkä yhtään ihmettele kun puhutaan vanhoista koirista, joista tulee äkäisiä, kun ovat kipeitä. Niin se vain menee.

Onneksi vietimme viime yön 'Airella' Aspres-sur-Buëch nimisessä pikkukylässä. Saimme pahimman kosteuden pois autosta ja nautimme hetken lämmöstä alavalla maalla, ennenkuin taas lähdimme nousemaan vuoristoteitä.

Pitkää nousua ja naksutusta etuakselintienoilla. Automaattivaihteisto ei antanut Miehen käyttää manuaalia. Kaikilla hermot kireällä. Koira yritti pysyä paikoillaan serpenttiinitiellä. Tavarat liikkuivat edestakaisin Reissupakun lattialla tiukoissa mutkissa ja jännitimme kaikki jaksaako Reissupaku vetää ylös tiukkaa vuoristotietä.

Päätimme antaa akseliston ja toinen toisemme levätä ennen lopullista määränpäätämme Verdonia.

Pysäköimme auton levennykselle maatalousyhteiskunnan alueelle ja päätimme viettää yön tässä. Varmaankin Mies taas valvoo lähestulkoon koko yön ja kuuntelee ettei kukaan tule häätämään meitä pois parkista ja me Alli-koiran kanssa nukumme yömme rauhassa näkemättä unia, kuulematta mitään ääniä ympäriltämme.

Huomenna tapaamme Suomalaiset ystävämme ja Mies pääsee kalliokiipeilyn makuun ja me Allin kanssa pääsemme nauttimaan.  leirintäalueen mukavuuksista.  Ehkä me maata lötkötämme ensimmäisen päivän, mene ja tiedä...

Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain

Onpa turvallista ja tuttua kun Mies tuhisee vieressä. Onneksi mä en edes muistanut millainen heidän reittinsä kokonaisuudessaan on. Jos olisin ajatellut asiaa yhtään enempää, en varmaankaan olisi nukkunut viime yönä silmäystäkään.

He olivat tarponeet yli 12 tuntia, keskellä yötä pimeässä,  ylittäneet jäätikön ja nousseet vuoren huipulle. Kiipeilykaveri oli pudonnut jäätiköllä railoon lumen läpi melkein lonkkia myöten. Onneksi kumpikin muisti kuinka jäätiköllä toimitaan ja selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. Voi, miksei Mies voisi harrastaa vaikka kanteleen soittoa.

Huomenna suuntaamme Reissupakun nokan kohti Verdonia ja uusia seikkailuja. Jää hyvästi Chamonix!

Eletään kuin viimeistä päivää

Istumme Alli-koiran kanssa kahvila L'atelierin terassilla.  Aurinko paistaa ja lämmittääkin öisen kylmyyden jälkeen.  Ilmassa on kuitenkin jo syksyn tuntua ja voin suorastaan maistaa suussani kirpeän syysomenan maun.
Täällä on ihanaa kun voi ottaa koira-ystävän mukaan kaupungille nauttimaan tunnelmasta ja aistimaan kaikkea mitä Chamonix tarjoaa.
Kaikki koirat käyvät tervehtimässä Allia ja jopa hän osaa käyttäytyä ja olla syömättä tervehtijöitä. Ehkäpä tämä kokemus kasvattaa hänestäkin kaupunkilaiskoiran.

Minusta on surku lähteä Chamonix'sta, mutta onneksi palaamme tänne lumien tultua. Norjassa vuoret olivat jotenkin peloittavia. Täällä ne tuntuvat sulkevan meidät turvalliseen syleilyynsä. Kuinka minä rakastankaan Ranskaa! Olen kokenut täällä niin paljon ja varmaan suuresta osasta olen unohtanut kertoa teille. Olenko esimerkiksi maininnut Bara Penttejä? Parapentes, liitovarjot.  Kauniilla ilmalla, tuulten ollessa suotuisia heidän varjonsa täyttävät taivaan. En olisi ikinä voinut kuvitella edes ajattelevani moista, mutta saatanpa joskus Miehen kanssa...

Autossa eläminen on myös opettanut keksimään epätavallisia ratkaisuja. Minun on tehnyt pitkään mieli lasagnea, mutta kun meillä ei ole uunia. Valmislasagne olisi ratkaisu, mutta kuinka lämmittää se ilman mikroa? Lasagne paistinpannulle, liekki pienimmälle ja haudutetaan kannen alla.  Kylläpä onkin kekseliästä. Osaisinpa käyttää kekseliäisyyttäni myöhemminkin, enkä tyytyisi aina helpoinpaan ratkaisuun.
Jään nauttimaan Irish Coffeesta ja crepes sucre et beurresta.

Hrrr, kylymää...

Kyllä, talvi tekee tuloaan tännekin.  Aamulla sisälämpömittari näytti +10°C. Onneksi mulla oli paksu täkki ja Allilla lampaantalja petinään. Miten kylmä liekään ollut yön pimeinä tunteina?! Voiko tällainen lämpötilaero johtua sielunpuolikkaan puuttumisesta? Vai onko todellakin ollut reissun kylmin yö? Voi voi, siellä se minun Rakkaani on vaeltamassa kylmässä ja pimeässä. Onneksi kodin lämpö ja höyryävät lihapadat odottavat hänen palatessaan.

Noudatamme todellakin kaikkia ilmastonmuutoksen ehkäisytoimenpiteitä. Meillä on sisälämpötila päivisin n. +20°C ja öisin se putoaa mihin putoaakaan. Täällä herätessä aamulla on yleensä kuitenkin ollut n. +15°C.

Hassua mihin kaikkeen ihminen taipuu ja tottuu. Minä olen oikeasti melkoinen vilukissa, enkä todellakaan pidä kylmästä. Toisaalta en myöskään haluaisi tumppautua toppavaatteisiin sisällä, kotona. Olenko sitten karaistunut vai tottunut vähän viileämpään, sitä en enää osaa sanoa. Olen useasti viileinä aamuina löytänyt itseni ajattelemasta tavallista kerrostaloasumista. Tulisiko meille siellä liian kuuma öisin, vai sopeutuisimmeko yhtä nopeasti keskuslämmityksiin. Ostaisimmeko puulämmitteisen talon, jossa joka raosta vetää ja aamulla on näin kylmä, kunnes saa tulet uuneihin? Jos olisi sellainen talo, ei voisi ajatellakaan tavallista klo 8.00 aamuja ja töihin menoa. Jäämmekö asumaan Reissupakuun?

Nyt on nyt ja sitten on sitten.  Turha näitä on etukäteen pohtia. Webasto pöhöttää täysillä ja lämpötila on noussut jo sellaisiin lukemiin että uskaltaudun peiton alta teen keittoon.

Huomenta maailma! Jään innolla odottamaan mitä sinulla on minulle tarjolla tänään!

Tottumus on toinen luonto

Pohdin tätä samaa jo Norjassa ja nyt huomaan olevani samoissa mietteissä. Asumme Grépon parkkipaikalla ihan Chamonix'in keskustan läheisyydessä. Tämä on iso asfalttikenttä, mutta me olemme kotiutuneet tähän. Me tietenkin olemme kotona, olipa ympäristö millainen tahansa. Ei tässä olisi mielekästä telttailla, ei, mutta autossa asuessa paikassa ei ole mitään valittamista.

Olemme olleet Miehen kanssa yhdessä 17 vuotta. Seitsemän vuotta sitten ostin hänelle uuden kihla/vihkisormuksen 10- vuotisen taipaleemme kunniaksi. Kiipeilessä Mies on aina jättänyt sormuksen kotiin, ettei se naarmuunnu tai ettei satu mitään. Nyt muuton yhteydessä sormus oli hävinnyt. Muistin nähneeni sormuksen pianon päällä, mutta nyt piano on purettuna varastossa. Mies oli vakuuttunut että sormus on jonkun vaatteen taskussa. Kolmen kuukauden jälkeen olimme jo luopuneet toivosta löytää sitä enää koskaan.  Etsiessämme 50 senttistä pesukonetta varten ja siivotessamme reissupakua muuten sormus löytyi keskikonsolista! Voi sitä riemua!

Tänään Mies lähti päivällä kahden aikoihin vaellukselle, jossa ensin tarpovat läheisestä kylästä koko päivän kohti mökkiä, jossa yöpyvät.  Aamuyöstä 3 aikoihin (tätä tarkoittaa alppilähtö) lähtevät kohden jotakin huippua, kiipeävät sen ja ovat huomen illalla taas kotona. Olemme siis yön kahdestaan Alli-koiran kanssa kotona.

Tänään tyhjensimme Miehen kanssa kemssan, eli kemiallisen wcn, siirsimme auton aurinkoon, että saamme Allin kanssa mahdollisimman paljon aurinkoenergiaa ja uskon että pärjäämme oikein hyvin kahdestaan. Olemmehan me tutussa ympäristössä.

Keskiviikkona olisi tarkoitus jatkaa matkaa kohti Verdonia ja Suomalaisia kiipeilykavereita.