Meri jäljet lyö luotoon...

Tuuli ulvoo ulkona ja Atlantti lyö korkeat vaahtoopäät rannan jylhiin kallioseinämiin. Lokit kiertelevät kirkuen tyrskyjen päällä ja yksinäinen hylje nousee pinnalle hengittämään.

Minä rakastan merta, aaltojen kohinaa, lokkien kirkunaa. Suolaista tuulta kasvoillani, kesytöntä luontoa ja etuoikeutta olla kokemassa tätä kaikkea Bretagnessa.

Olemme Ranskan länsirannikolla ihanassa, idyllisessä kalastajakylässä nimeltään La Conquet, Konk Leon. Kaupungin nimi ensin ranskaksi ja sitten Bretoniksi.

En ole ajatellut arvottaa kokemuksia, paikkoja tai aikoja, mutta täytyy myöntää että tämä on ollut yksi suuri, unohtumaton päivä Reissupakussa.

...Vie meren tuoksuun, vie mut meren tuntumaan...

Atlantin kuohuja päin

Kyllästyimme odottelemaan kuivempia ja lämpimämpiä kelejä. Päätimme lähteä ajamaan "hiihtolomareissulle" Bretagneen ja Normandiaan.

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Angersin linna, château d'Angers, 1300- luvulta. Sen päänähtävyys oli kudotut seinävaatteet Johanneksen ilmestyksestä, Raamatusta.

Emme olisi villeimmissäkään kuvitelmissa osanneet odottaa niin hienoja kankaisia tapetteja, työn taidokkuutta tai määrää. Jo pelkästään nämä villalangoista kudotut "tapetit" olisivat olleet pääsymaksun (8.50€) arvoiset. Samaan hintaan kuului linnan ja puutarhan sisäänkäynti,  sekä
Saint Louis, Ranskan kuningas, näyttely.

Angers, kaupunki josta en ollut koskaan kuullutkaan ja niin se vain pääsi yllättämään minut täysin. 

Olemme matkalla Ranskan läntisimpään niemen nokkaan, Atlantin rantaan Brestiin. Niemen ympäri Saint Maloon ja sieltä kohti Normandiaa. 

Lähdemme rannikolle  linturetkelle, sillä täällä tavataan muun muassa lunneja ja torda pingveenejä, älä kysy mitä ne on suomeksi, ei aavistustakaan.Kuvan perusteella ovat musta-valkoisia, melko lailla tutun pingviinin näköisiä lintuja. Miehen mieliksi etsimme kiipeilyyn soveltuvat kivet ja sitten koluamme kaikki nähtävyydet mitä eteen sattuu.

Kekrin keltainen kurpitsakeitto

Paranneltu ja tarkastettu versio Kekrin 2015 kunniaksi.

Mies loihti meille tänään sellaisen gourmet-illallisen, että jaan ohjeen mielelläni kanssanne. Tätä keittoa voi tarjota vaikka sadonkorjuujuhlan, eli Kekrin uhlallisella päivällisellä.

Ainekset:

N. kilon pala kurpitsaa
2 perunaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 (hapan) omena 

Pilko kurpitsa, peruna, sipuli ja omena pieniksi kuutioiksi. Jos haluat käyttää tuoretta chiliä keitossa, lisää palko kattilaan jo tässä vaiheessa.

Laita kasvikset kattilaan. Kaada päälle vettä niin että kasvikset peittyvät, lisää kiehuvaan veteen kanaliemikuutio. 

Keitä kasviksia kanaliemessä kunnes ne alkavat pehmentyä. Ota tässävaiheessa chilipalko pois.

Lisää mausteet: Creme fraisea, sokeria, suolaa, chiliä(jos et ole käyttänyt kokonaista palkoa) ja shampanjaviinietikkaa. 

Survo lopuksi keitto, mutta siihen saa jäädä hieman "sattumia" purutuntuman saavuttamiseksi.

Viinisuosituksena tälle aurinkoisen keväiselle keitolle on pirskahtelevä  Alsacen Muscadet. Viinin maku  sointuu hyvin yhteen kurpitsan pehmeiden aromien kanssa.

Sunnuntaikäyskentelyllä Pariisissa

Eilen lähdimme vihdoinkin Pariisiin!

Ilma oli todella kylmä ja melkoista sateenuhkaa oli ilmassa, mutta me uhmasimme olosuhteita. Hyppäsimme lähijunaan Bois le Roin asemalta tuosta läheltä ja puolenpäivän aikoihin olimme valon kaupungissa.

Päätin kerrankin olla järkevä, vaikka mottoni onkin: tyyli ennen kaikkea. Laitoin vaelluskengät jalkaan ja  sadetakin päälle. Mies totesi minun näyttävän aateliselta, joka on tullut juuri ratsastusretkeltä Longchampin hevosareenalta käymään kaupungilla. Totta tai ei, ihanan kannustava Mies!

Matka lähijunalla maksoi 16.40€ kahdelta yhteen suuntaan ja kesti puolisen tuntia. Kävelimme Gare de Lyonilta Notre Damelle. Sinne oli niin pitkä jono, että päätimme jättää kirkon väliin. Olemmehan käyneet siellä useasti jo Pariisissa asuessamme.

Ihana Shakespeare & Co- kirjakauppa kirkkoa vastapäätä kuuluu meillä ehdottomiin vierailukohteisiin. Kirjakauppa henkii ihanaa vanhanajan tunnelmaa! Joku soitti pianoa yläkerrassa ja kissa loikoili sohvalla lukijan vieressä.

Muistoja verestääksemme kävimme myös ihanilla kahveilla Sorbonnen yliopiston aukiolla, olipa muuten parhaat croisantit koko matkan aikana.

Eiffeltornin näimme Concorde-aukiolta valaistuksessaan ja Champs- Elyseeskin jäi kävelemättä, koska halusin ehdottomasti käydä katsomassa Laduréen maailmankuulun Macarons- leipomon (16, Rue Royal) ja hakea maistiaisiksi yhden mini macaronsin (1,90€).

Leipomon vieressä on ihana kahvila, mutta nautin maailmanluokan macaronsin Mc Donaldsin kahvin kera myöhemmin illalla Louvren metrotunnelin mäkissä. Kahvi oli puolet ellei jopa triplasti halvempi. Tunnelma ei tietenkään ollut ollenkaan sama, mutta maku ja ajatus on tärkein!

Housujen hautajaiset

Älä osta mitään, kierrätä vanhaa, käytä kaikki tavarasi loppuun...

Sain äitiltä perinnöksi ulkoiluhousut muutamia vuosia sitten. Ne taisi alunperin tulla lainaan ja jäi sitten, kun äitiä alkoi säälittää kun kuljin "ei ihan niin uusissa" tamineissa. Ne taisivat olla jo lainatessa liian isot ja nyt matkan varrella suurentuneet entisestään.

Vuosi sitten Alli-koiran kanssa metsälenkillä Alli näki jotakin, säntäsi pusikon läpi ja minä hihnan toisessa päässä kaaduin ojaan ja  terävät oksat repivät lahkeisiin kaksi isoa reikää. Reiät ovat kuitenkin polvitaipeessa, niin eivät näy niin selvästi.

Nyt kuitenkin joudun jo oikeasti miettimään kehtaako tällaisissa housuissa lähteä kaupungille.

Olen jo pitkään etsinyt näille seuraajaa. Mustia suoria housuja, jotka sopivat niin metsään kuin ulkoiluunkin. Olen tainnut olla melko vaatelias, kun ei ole tullut vastaan juuri niitä oikeita.

Läheisestä kauppakeskuksesta löytyi juuri ne oikeat ja vieläpä oikeaan hintaan. Eivät kylläkään ole mustat! Täten vietän teidän kanssanne, rakkaat lukijani, loistavien housujen hautajaisia ja vallan vaihtoa Reissupakussa!

Vain elämää

Parhaimmillaan elämä Reissupakussa on haituvan kevyttä, stressitöntä, ei huolta huomisesta eloa.

Pahimmillaan se on ahdistusta, huolta ja jopa toivottomuutta, kun vettä sataa tauotta, ulkona on kylmä, aurinkopaneelista ei ole hyötyä, kun aurinko ei edes kiusallaan  näyttäydy. Vesi on lopussa, olemme likaisia, seuraavaa suihkua ei ole lähimaillakaan, akku on tyhjä, joudumme ahtautumaan pieneen tilaan kaikki kolme, että lämpö, se vähä mikä on saatu, pysyisi sisällä.

Yllätyksenä on tullut se että näin talviaikaan ei tahdo saada vettä mistään, edes maksua vastaan. Airet, joilta vettä yleensä saa sulkevat vesihanansa jäätymisvaaran takia. Myöskään leirintäalueet eivät ole auki.

Kaikesta tästä huolimatta en ole kertaakaan ajatellut: "miksi ihmeessä piti lähteä tällaiseen elämään". Ei! Pahimmillankin tämä on "Parasta ikinä!"

Tällaisina epätoivon hetkinä leirintäalue tuntuu virkistävältä keitaalta keskellä autiomaata.

Löysimme auki olevan keitaan parinkymmenen kilometrin päästä Fontainebleusta.

Päästyämme perille tyhjensimme koko auton ja siivosimme. Lakaisimme, pesimme lattiat ja tomutimme matot. Täytimme vesitankit, pullot ja purnukat. Puhtaista pyykeistä olimme huolehtineet jo airella. Puhtaat matkustavaiset puhtaassa kodissa, puhtaissa lakanoissa. Jälleen tuntuu elämä höyhenen kevyeltä.

Vain elämää, nyt

Täällä "kruununmailla", metsän siimeksessä, nettiyhteys on  onnettoman huono. Olen yrittänyt pari päivää julkaista edellistä kirjoitusta, huonolla menestyksellä. Kärsivällisyyttä, sielläkin päässä. Kyllä tämä vielä joskus onnistuu.

Miehen kaveri on tulossa lomailemaan meidän matalaan majaamme (korkeimmalla kohdalla vaadittavat 190cm) ensi viikolla. Odottelemme häntä tässä Fontainebleaussa ja Mies nauttii kiipeilystä. Kunhan ilmat vähän lämpenee ja pahin kiipeilynpuutteentuska laantuu, lähdemme Pariisiin!

Minä aloin aikanani seurustella pitkätukkahevarin kanssa. Pitkätukkainen tuosta Miehestä on taas tullut, mutta kiinnostuksen kohteet ovat nykyään hieman toisaalla.

Niihin aikoihin, (kyllä, olemme olleet yhdessä ihmisiän) Veikka Gustafsson oli suuri ihmetyksen aihe. Siis joku on oikeasti vuorikiipeilijä. Ja se oli jotakin hyyyyyvin, hyvin kaukaista minun kokemusmaailmastani.

Kaukana menneisyydessä Mies keksi, ystävän armollisella avustuksella, kokeilla kiipeilyä. Se ei tarinan mukaan ollut rakkautta ensinousulla, mutta siitä se sitten lähti...

Leirintäalueen jälkeen olemme palanneet puskaparkkiin, Fontainebleu'n. Äsken viereisestä autosta lähti n. 60- vuotias kiipeilijä pädi (eli se patja johon voi mukavasti mätkähtää, jos putoaa kiveltä) selässään.Tämä tauti ei ole paranevaa laatua, ei.

Me Alli-koiran kanssa ulkoilemme lähimetsässä. Minä luen sitä aiemmin mainittua dekkaria, väritän värityskirjaa ja Mies viettää laatuaikaa jollakin kivellä. Käymme me välillä kannustamassa Miestä ja toimimassa seuraneiteinä, mutta suurimman osan ajasta kulutamme mukavasti vain oleilemalla. Olemisen sietämätön keveys. Sitä tämä on! Vaihteeksi!

La Chandeleur, kynttilänpäivä

Tänään päättyi talvi ja tästä alkaa kevät. Näin uskovat (tai toivovat) ranskalaiset. Huraa!

Suomessa kynttilänpäivä on neljäkymmentä päivää joulusta ja jos päivä ei satu pyhäpäivään, sitä vietetään seuraavana sunnuntaina. Tänä vuonna Suomessa kynttilänpäivää vietetään su 8.2.

Kirkkovuosikalenteri kertoo että keskiajalla oli tapana kynttilänpäivänä siunata kaikki seuraavana vuonna kirkossa käytettävät kynttilät.

Ranskassa Chandeleur on tänään, maanantaina 2.2.  Kynttilänpäivä, Chandeleur pohjautuu juuri siihen samaan keskiaikaiseen tapaan, josta Kirkkovuosikalenteri kertoo.

Jo muinaiset roomalaiset juhlivat helmikuussa Mars-jumalan äidin Februan juhlaa ja kevään tuloa. Kirkko halusi samalle paikalle kristillisen juhlan, jolloin kansan olisi helpompi omaksua uusi pyhä.

Ranskassa tämä päivä on "pyhitetty" myös crêpeseille, ranskalaisille letuille. Kaupat ovat pullollaan valmiita lettuja ja jauhopussit ja muut "tykötarpeet" on laitettu esille niitä varten, jotka itse uskaltavat crêpesinsä tehdä. Me rohkeina teimme itse crêpesit.Tänä juhlapäivänä korkataan myös siideri ja nautitaan!