Lintukoto Ranskassa

Oih, vaaleanpunainen, ikiaikaisen näköinen lintu, jolla Herttakuningatar pelaa krokettiä Liisa Ihmemaassa- kirjassa.

Minun sydämeni on myyty!

Flamingo ei ole kaunis, eikä se voi kehuskella lauluäänellään, mutta jotakin kiehtovaa tuossa kumman näköisessä otuksessa on.

Olimme tänään Parc Ornithololgique du pont- du- Gaun lintupuistossa Rhône-joen suistoalueella.  Siellä talvehtivat myös meille tutut lokit, mutta puiston suurin vetonaula ovat ehdottomasti sadat flamingot, jotka jokisuistolla elävät.

Ihana puisto, joka on perustettu lintuja kunnioittaen,  mutta kävelykierros on järjestetty niin että kaikkia lintuja pääsee katsomaan lähietäisyydeltä niitä häiritsemättä.

Puistossa lyhyemmän kierroksen varrella ( 2,6 km) on flamingojen lisäksi haikaroita, sorsia, lokkeja, nokikanoja, liejukanoja, punasotkia ja useita pikkulintuja, joita en vielä tällä lintubongaus- kokemuksella tiedä tai tunnista.

Ranska ja blini-illlallinen

Kylläpä tämä Ranska tuntuu kotoisalta, vaikka yöpymispaikkamme on melkoisen sekalainen seurakunta.

Vieressä on moninainen kokoelma reissussa rähjääntyneitä autoja, eri maiden rekistereissä. Uudehko Fiat Dukato on keittänyt yli ja makaa Airen reunalla hylättynä. Vieressä on spray- maalein koristeltu alkovimallin asuntoauto Italian rekisterissä. Rekassa keitetään kumman makean tuoksuista tavaraa. Mahtuu tänne ihan kunnollisiakin ihmisiä Isosta- Britanniasta, Ranskasta ja me keskiluokkaiset, tietty.

Tämä Aire on Méze-nimisen paikan rajalla, lentokoneiden ilmatien alapuolella, jalkapallokentän laidalla ja melkeinpä keskellä ei mitään.

Hain tänään kuitenkin kaupasta ranskalaista baguettea,  paikallista punaviiniä (kalliiseen 1,68€ hintaan), Bonne Maman mansikkahilloa ja Ranskalaista maustamatonta jogurttia, blinejä ja ihanaa porkkanaraastetta! Olo on taas kuin olisi kotona. Jos uskoisin yhtään entisiin elämiin olisin  varmasti ollut Ranskalainen ennen, niin kodilta tämä maa on aina tuntunut kaikesta töykeydestä huolimatta.

Espanjassa ihmiset halusivat ymmärtää mitä yritit haparoiden sanoa. Täällä Ranskassa  nämä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, vaikka puhuisi täydellistä Ranskaa, mutta lausuisi yhden kirjaimen  liikaa. Minua henkilökohtaisesti se ei haittaa, kannustaapa opiskelemaan kieltä lisää.

Huomiseksi yritämme päästä leirintäalueelle ja Rhône-joen suistolle katsomaan flamingoja. Jos en olisi nähnyt niitä elävänä jo edellisellä kerralla ohi ajaessamme,  en uskoisi näitä upeita lintuja elävän luonnonvaraisena Euroopassa, mutta todistettavasti niin on täällä Etelä-Ranskassa.

Kaurapuuroa ja soijamaitoa

Jääkaappi, se oikea, kaasulla toimiva ei ole käytössä. Pari päivää sitten ostin lähikaupasta soijamaitoa, kun ajattelin että se säilyy paremmin vähän lämpimämmäsäkin, kuin "normi maito". Purkin kyljessä lukee Sabor normal, eli maustamaton (normaali maku), mutta se maistui vähän  vanilijalta. Tutkailtuani tuoteselostetta, huomasin että maitoon on lisätty sokeria ja se olikin tosi hyvää!

Kun ruokapussi alkaa ammottaa tyhjyyttään. Kauppa on kiinni ja alkaa olla nälkä, mikä neuvoksi?

Meillä on matkassa vielä Suomesta ostettuja kaurahiutaleita. Täällä Reissupakussa tulee aika harvoin keitettyä puuroa, mutta tänään päätimme tehdä luksusluokan kaurapuuron.

Keitä puuro ohjeen mukaan veteen. Muista suola! Ihan keittämisen lopuksi lisää puuroon loraus soijamaitoa (makeutettu sokerilla). Nauti puuro viikunahillon kanssa.

Ihanaa! Tätä puuroa voisi olla paremmassakin hotellissa aamupalalla!

Kaik o mänt

Mobiilidata, kaasu, Espanja... Kaikki on lopussa.  Seuraavat päivitykset tulevat taas mäkkärin armoisessa huomassa, ilman kuvia, tottakai. Tänään Ranskaan!
Pysykäähän kyydissä, katsotaan mitä Ranska tarjoaa!

Taputellaan Espanja pakettiin

Tänä aamuna, keskiviikko 14.1 lähdimme ajamaan Margalefista kohti pohjoista, Gironaa ja Ranskaa. Alustava ajatus oli ajaa tänään rajan yli ja jäädä yöksi Airelle joka on heti Ranskaan saavuttaessa.

Nälkä ja  väsymys kuitenkin veivät voiton ja kurvasimme ruokakaupan kautta tutulle levähdyspaikalle.

Tähän Quartiin tulimme ensimmäiseksi yöksi saavuttuamme Espanjaan  1,5 kuukautta sitten, joulukuun alussa. Ympyrä sulkeutuu ja vietämme tutussa paikassa Espanjan EK:n viimeisen yön. Huomenna vielä vähän turisteilua ja sitten: France! J'arrive!

Olimme viihtyneet niin hyvin Ranskassa syyskuusta marraskuuhun, että lähdimme kohden Espanjaa vähän pitkin hampain. Heti rajan ylitettyämme huomasimme suuren eron maiden välissä ja se ei tuntunut aluksi kovin rohkaisevalta. 

Minä kaunosielu-sinisilmä olin järkyttynyt naislaumoista jotka houkuttelivat rekkakuskeja ja muita kulkevaisia tien varsilla suorastaan härskisti.  Ensimmäinen ajatus oli että haluan heti Ranskaan takaisin, tai jopa Suomeen saakka, jossa voin ummistaa silmäni maailman realiteeteilta.

Ajoimme Espanjaan tulomme ensimmäiseksi yöksi tähän Quartiin, ihan Gironan viereen. Rauhallinen, siisti ja toimivin peruspalveluin varustettu alue rauhoitti mielen ja päätin antaa Espanjalle mahdollisuuden yllättää minut iloisesti.

Ensimmäinen kohde Girona yllättikin niin täydellisesti, että uskalsin uskoa ja toivoa Espanjan erikoiskokeen onnistuvan jopa paremmin kuin hyvin.

Girona- Malaga- Granada- Malaga. Rannikkoa, aurinkoa, rantaa, Churroja, itsenäisyyspäivä, joulu, uuden vuoden vaihde, hienoja maisemia, mukavia ihmisiä, koti-ikävää, mukavaa kiipeilyä, upeita lintuhavaintoja ja arkea Reissupakussa, niistä on puolitoista kuukautta Espanjassa tehty!

Kylän koirat

Jos mitään muistan kouluajoilta, Veikko Huovisella on Kylän koirat -  niminen romaani.  Nyt kommenttikenttä laulamaan. Onko sen nimistä kirjaa ollenkaan? Onko se Veikko Huovisen hengentuote? Mistä se kertoo?

Ensimmäisenä päivänä menimme kiipeilyalueelle asfalttitietä pitkin. Tien vieressä oli epämääräinen rakennelma, josta kuului kova haukunta. Mies ja Koira kävelivät häkkien ohi, mutta minä jäin selvittämään häkkikoirien kohtaloa. Onko joku hylännyt koirat sinne, mutta käy kuitenkin viemässä niille ruokaa ja vettä. Miksi? Myöhemmin illalla kahdesta lukitusta autotallista kuului samanlainen mekkala ihan kylän keskustassa. Kummassakaan talossa ei näytä asuvan ketään.

Ariegessa, Alliatissa, Ranskan kiipeilykalliolla romaani tuli mieleeni ensimmäisen kerran. Hiljainen kylä, joka oli oma kuntansa ja jonka "kaupungintalo" oli auki tiistaisin klo 12-13. Näimme siellä kolme ihmistä, mutta koirat haukkuivat ja ulvoivat melkein koko päivän. Kun yksi koira aloitti konsertin, muut yhtyivät kuoroon välittömästi ja meidän Alli-koira kuunteli pää kallellaan meteliä. Kun kysyimme mitä koirat kertovat, Alli totesi niiden haukkuvan ranskaksi sellaisella murteella, jota hän ei ymmärrä.

Margalefissa on melkein joka autossa koira. Ne lenkittävät itse itseään ja toinen toistaan tässä parkkipaikalla.

Täältä löytyy "Räpätäti", pieni valkoruskea tyttökoira, joka pitää hirveää meteliä. Haukkuu ja murisee kaikelle ja kaikille, mutta on niin pelokas että kun Alli vähän murahtaa sinnepäin, Räpätäti juoksee häntä koipien välissä omalle autolle. Samassa retkikunnassa on  "Pierre-täti", karkeakarvainen metsästyskoira, joka on kiinnostunut vain hajuista. Husky-poika ja musta-Mies ovat käyneet tekemässä tuttavuutta Allin kanssa ja tapaamiset ovat sujuneet ihan rauhallisissa merkeissä.

Eilen parkkipaikalla jolkotteli myös komea tanskandoggi uros. Siinä olisi ollut oikean kokoinen leikkikaveri, mutta kalliolla vieraskoirakiintiö oli jo tullut täyteen, niinpä pidimme oven visusti kiinni ja meidän prinsessan sisätiloissa. 

Häkkikoirien salaisuus selvisi lauantai-iltana, kun yritin käydä  läheisessä hotellissa kyselemässä suihkumahdollisuutta. Pihassa oli kaksi pick-up autoa, joiden perässä oli suljettu peräkärry, jonka laitaan nojaili kaikkensa antaneita koiria ja lavalla oli neljä kuollutta isoa villisikaa. Työkoiria selvästikin, jotka otetaan mukaan vain metsälle. Ei mitään hienohelma kaupunkilaisia seurakoiria.

Margalef edelleen ja edelleen

Jos on löytänyt paikan jossa molemmat viihtyvät, miksi mennä merta edemmäs kalaan. Täällä Margalefissä mäkin IHAN OIKEASTI tykkään tästä kiipeilyhengailusta, kun kalliot aukeaa suoraan asfalttitieltä, aurinko lämmittää mukavasti ja kiivettävää on niin paljon kuin Mies keksii haluta ja kaiken tasoiset reitit ovat ihan vierekkäin.

Tänään tulimme onnistuneen kiipeilypäivän jälkeen pesemään pyykkiä ja ulos syömään. Vaihtoehtoja löytyi oikein neljä ruokapaikkaa kylässä jota ei oikeastaan tunnu olevan edes olemassa. Valitsimme illanvietto- ja pyykinpesu paikaksi  El Raco de la Finestra hostellin, jonka perustanut kiipeilijä Jorgi Pou. Hän etsi itselleen uutta kiivettävää, jäi tänne Margalegiin asumaan ja päätti avata hostellin itselleen elinkeinoksi. Aika hienoa! Haluamme ehdottomasti tukea hänen elinkeinoaan! Totta puhuakseni, kävimme jo eilen täällä suihkussa!

Fuengirolassa asuu 15-20 tuhatta Suomalaista ja vasta nyt, täällä hostellilla tapasimme ensimmäiset Suomalaiset kahdeksaan kuukauteen  kiipeilijöitä tietenkin.

Vaihtoehtona olisi ollut esittää ettei edes huomaa maanmiehiä, mutta mä olen jo niin "ihmiskontaktin tarpeessa", että päätin että tänä iltana en halua ypöillä perisuomalaiseen tapaan, vaan tuppauduin seuraan.

Meidän Reissupaku elämä on monen muunkin haaveena ja se olikin oivallinen aasinsilta tutustumiseen. Olipa todella hauska ilta! Toivottavasti tavataan vielä Suomessa! Tai autobaanalla!