keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Virhearviointeja

Eilen Iltatähti, Venus, loimotti kirkkaana kuun vierellä pilvettömällä taivaalla. Seisoin pitkään ulkona ja ihastelin selvästi näkyviä tähtikuvioita.
Reissupakussa on ollut aikaa ajatella, ihmetellä ja tutkia, niin tähtitaivasta,  kuin lintujakin.
Kaukoputki ja kiikarit toisivat näihin ihmettelyihin uudenlaista syvyyttä, mutta pystyy luonnon ihmeitä ihastelemaan ilman niitäkin, onneksi.

Oletko sinä koskaan muodostanut mielessäsi kuvaa vieraasta ihmisestä lyhyen kohtaamisen jälkeen? Oletko ajatellut hänen edustavan jotakin tiettyä ammattia tai oletko muuten vain ajatellut hänelle ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä, harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita?

Näin me ihmiset helposti tulkitsemme toisia, tai ainakin minä selvästikin teen niin. Tulkitsemme toisten tekemisiä ja harrastuksia omasta näkökulmastamme pienten havaintojen perusteella.
Toisinaan tulkinnat osuu oikeaan, mutta useammin taitaa mennä metsään niin että rytinä käy.

Airelle naapuriin ajoi tänään retkeilyauto, pakettiautoon rakennettu asuntoauto, kuten Reissupaku. Mies kasasi pihalla rautaista kolmijalkaa. Ajattelin ensimmäisenä että hän on lintubongari ja hänellä on astetta parempi kamera ja järeämpi jalusta. Tai hänellä on painava kaukoputki metalliseen telineeseen.

Tuulettelin mattoja ulkona kun metallirakennelman arvoitus selvisi. Mies viritti airelle, pihaan, autonsa viereen ison lautasantennin television katsomista varten.

Me olemme koko matkan aikana kaivanneet televisiota kolme kertaa ja tietokoneelta olemme katsoneet muutaman kerran Suomen televisiota tai elokuvaa joka meillä on mukana.

Niin me olemme erilaisia!

1 kommentti: