torstai 19. maaliskuuta 2015

Kasvun ihme

Kylläpä on onnistunut olo, kun krassin siemenet ovat avautuneet ja niistä pilkistää esiin pienen pieni häntä! Minun vaatimaton ikkunalautapuutarhani, keltaisessa muovipurkissa, itää!

Espanjassa törmäsimme tummanpunaisiin, lähes mustiin tomaatteihin.Enhän minä kaupunkilainen hienohelma edes tiennyt että tomaatteja on olemassa eri lajikkeita. Tietenkin tiesin kirsikkatomaatin, terttutomaatin, pihvitomaatin ja sitten...no, siis tomaatin!

Ja nyt minulla kasvaa elämäni ensimmäinen viljelys pakettiautossa, Ikean muovipurkissa. Siemenet oli valmiiksi "pakattuna" haavataitokselta näyttävään pyöreään  kasvualustaan, tai mikälie lappunen onkaan. Laitoin lapun lisäksi wc-paperia kippoon että edes näyttää siltä että siemenet kasvavat jossakin, sillä multaahan minulla ei matkassa ole, eikä Mies olisi ikinä antanut minun alkaa tuhertaa mullalla näissä oloissa.

Ranskasta matkaan tarttui naveten-, eriväristen porkkanoiden-, eriväristen retiisien,- kurpitsan ja niiden mustien tomaattien siemeniä. Katsotaan millaisia puutarhureita meistä vielä tuleekaan!

4 kommenttia:

  1. oooh, puutarhurointi on ihanaa! Tämä on yksi asia mitä kaipaan tien päällä, sitä omaa puutarhaa ja mitään minimallia en ole saanut aikaiseksi (näissä oloissa, kuten miehesi sanoisi). Yksi purkki-basilika kulki yli vuodenmatkassa, viime kesänä sen istutin äitini pihalle ennen lähtöäni, joka kuulemma kuoli melkein sillä samalla sekunnilla (tai sitten se ei äidin mielestä sopinut hänen sievien kukkien joukkoon). Nauttikaa puutarhuroinnista tulevana kesänä!

    VastaaPoista
  2. Laitetaan grassit kasvamaan jos saat ne elossa kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies unohti eilen kertoa että mun puutarhani tekee kuolemaa, nyt jo. Nopeat elvytystoimet pelastivat ne uuteen elämään!

      Poista