Anche gli angeli mangiano i fagioli

FEli Italialainen papupastakastike, "myös enkelit syövät papuja".

Alkaa mennä itsekehun puolelle, mutta tein taas niin hyvää ruokaa, että yllätin itsenikin täysin ja ihan vahingossa ;)

Finale Liguressa Mies ja naapurinpoika kiipesivät samannimisen reitin, josta Mies keksi ruoalle nimen. Reitti oli päälle kallistuva, eli negatiivinen ja siinä tarvittiin paljon voimaa käsivarsiin, jota pavuista tunnetusti saa!

ANCHE GLI ANGELI MANGIANO I FAGIOLI

Oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
Tölkki kidneypapuja suolaliemessä
Merisuolaa ja mustapippuria myllystä
1/2 kesäkurpitsa
1 tomaatti
Hunajaa
Balsamiviinietikkaa
Putkilopastaa

Kuullota runsaassa oliiviöljyssä sipuli ja 3 valkosipulin kynttä. Lisää merisuolaa ja mustapippuria jo öljyyn, että se ehtii maustaa myös sipulit. Lisää tölkki kidneypapuja jotka on suolaliemessä, mutta valuta liemi pois. Sekoittele hyvin, lisää suolaa ja pippuria myllystä.  Lisää papu-sipuliseokseen pieni loraus Balsamiviinietikkaa, sekä hunajaa.

Laita pasta (mezzi rigatoni, paksuja putkia) kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen ja keitä kypsäksi.

Lisää pastakastikkeeseen 1/2 pieni kesäkurpitsa ja tuore tomaatti pilkottuna. Sekoita ne kastikkeeseen, mutta älä anna niiden kypsyä kauaa, että pysyvät tuoreen tuntuisina. Raasta ruoan päälle parmesan lastuja.

Ruoan jälkeen puhdista lautaselta viimeisetkin kastikkeet hyvällä vaalealla leipäpalalla.

Nyt jos koskaan

Kaipaamme pyykkikonetta, kuivuria ja suihkua. Mieluusti vaikkapa desinfioivaa!
Kuuleman mukaan Genovassa oli ollut rankkoja tulvia ennenkuin me vierailimme Italiassa.

Paluumatkalla Ranskaan mekin saimme osamme vesimassoista. Vettä satoi niin rankasti, etteivät viemärit jaksaneet vetää. Vesi lainehti tiellä niin että Mies monet kerrat pohti uskaltaako pieneen 'järveen' edes ajaa. Vettä suihkusi tien yläpuolella kulkevista valleista ja Välimeren suuren aallot löivät tielle asti. Yhdessä vaiheessa satoi suuria rakeita ja ne moukaroivat Reissupakua. Sade jatkui Ranskan puolella ja vietimmekin yhden yön kaikista varoituksista huolimatta moottoritien airella, levähdyspaikalla.  Ajattelimme että jos rosvo on niin sissi että viitsii lähteä uhmaamaan vedenpaisumusta, täytyyhän hänen palkkionsa saada, vaikkapa sitten meidän autosta.

Viikkoa myöhemmin, eilen, Isänpäivänä lähdimme uusia sateita pakoon kohden Tarasconia. Siellä on mitäpä muuta kuin kiipeilyä. Matkalla vierailemme myös oikeassa Carcassonnessa.

Lähellä tuttua Fayencea edellämme ajoi pieni mopoauto ja meille sisään levisi ällöttävä haju, josta pystyi tunnistamaan häivähdyksen parsakaalia, hernekeittoa ja roskista. Naureskelimme ja totesimme että mopoauton täytyy kulkea biojätteillä tai vähintäänkin biodieselillä.

Yllätyksenä pysähtyessä Reissupakun lattialla oli vettä ja lisää ja lisää ja se haisi... parsakaalilta, hernekeitolta ja roskikselta. Kaikki matot olivat märkiä ja haisevia. Yääääääääk!
Pesin lattiat kahteen kertaan Kloritella. Kuivatin matot ulkona ja ripottelin niille sooda-hunnut. Ostinpa vielä kaupasta Febrezin tekstiilien hajunpoistoon tarkoitettua suihketta, jota myytiin Suomessakin kun Alli oli pieni. Sitten siitä löytyi joku vaarallinen, myrkyllinen aine ja se poistui Suomen markkinoilta. Ranskasta sitä saa, onneksi.

Viime yönä olimme airella ukin pihalla. Saimme tuuletettua auton, pestyä lattiat laventelin tuoksulla ja pääsimme suihkuun. Tänään Carcassonne ja elämä hymyilee!

Itku pitkästä ilosta

Eikä ilo edes ollut niin pitkäaikainen!  Netin myynyt virkailija oli ymmärtänyt väärin ja ladannut tilille vain arvoa ja se on nyt mennyt (tuhma sana!). Olemme jälleen kerran Mäkkärin Wi-Fin varassa!

Asuintilan akku oli eilen illalla niin tyhjä, että Mies totesi että on viisainta olla lämmittämättä.  Aamulla herätessä sisällä oli kylmän kostea + 12°C.

Nyt ollaan kaupungilla ajamassa akkuun virtaa, hoitamassa asioita ja tapaamassa Herra Wi-Fiä. Toivokaa meille lämpimiä, aurinkoisia ilmoja.

Meillä on nyt netti

Mutta täällä vuorten välissä signaali on heikko. Palasimme Ranskaan ja Gorges sur Loupiin, vanhaan tuttuun paikkaan. Kirjoitan tätä sängyllä maaten, kattoluukku apposen auki ja käsi ojossa taivasta kohti.
Hengissä ollaan!

Viimeiset Wi-Fit

Tänään matka jatkuu taas. Miehet käyvät kiipeämässä viimeiset reitit ennen naapurinpojan kotiinpaluuta. Me yövymme jossakin kallion juurella ja palaamme huomenna Ranskaan. Melkein kuin kotiin menisi. En tiedä milloin taas olen Wi-Fin äärellä tai milloin saan kuvia teille seuraavan kerran. Pitäkää laidoista kiinni, Reissupaku liikkuu...
Elämäniloa ja rohkaisua päivääsi seuraavin kuvin.

Nyt juuri,

Tällä nimenomaisella hetkellä mä oon Niiiiin väsynyt tähän kielten sekamelskaan ja asioiden hankaluuteen. Oikeasti tekisi mieli heittäytyä maahan selälleen(maton päälle tietenkin. En missään nimessä halua sotkea vaatteitani) ja nyyhkyttää hiljaa tai ulvoa suoraa huutoa. Piti hoitaa hirvittävän tärkeää postia Suomeen."mikä se postimerkki nyt olikaan Italiaksi?" Tupakkakaupasta niitä saa, sen tiedän. Miten mä nyt sen saan ostettua, kun myyjät ei edes ymmärrä englantia. Una francobollo, oliko se nyt per vai par la Finlandia? No täytyyhän sen myyjän nyt edes sen verran yrittää. Eihän siinä ole kuin yhden kirjaimen ero.

Postimerkki turvallisesti laukussa. Ymmärsiköhän myyjä yhtään mitä mä tarkoitin? Onko tämä ollenkaan oikea? Riittääkö tämän arvo? Oli kyllä ihan liian halpa. Jos merkki ei oo riittävä, eikai ne nyt roskiin sitä heitä? Kai siinä vaiheessa Suomen valtion virkamiehet tai joku instanssi puolustaa minua pientä poloista!

Osoite kirjoitettu kuoreen. Varmuudeksi kirjoitettu vielä Europa. Eihän sitä tiedä tietävätkö Italialaiset mitään Suomesta. Kuori liimattu kiinni, postimerkki paikoillaan. Missäköhän se postilaatikko on? En ole kyllä nähnyt yhtään matkalla keskustaan. Ei muuta kuin tossua toisen eteen. Hotellin edessä on postilaatikko. Kirje sinne ja toivotaan parasta!

Laiskat Italialaiset

Mä en oikeasti tunne osaavani ranskaa ollenkaan. Kuitenkin kaksi kuukautta kielen vaikutuspiirissä on tehnyt tehtävänsä. Täällä en osaa edes puhua englantia, (ei niin että Italialaiset itsekään osaisivat). Kuitenkin kiitokset ja toivotukset tulee ihan automaattisesti ranskaksi, hassua.

Nyt mulla olisi aikaa ja mahdollisuus kierrellä kaupoissa ja ihastella Italian tarjontaa, niin ei. Nämä mokomat ovat siestalla klo 16 asti. Taitavat parhaassa tapauksessa sulkea putiikkinsa jo klo 12. En yhtään ihmettele että on talous kuralla (suulla suuremmalla puhuu downshiftaaja, elämäntapa- intiaani, työn vieroksuja. Kateellisten panettelua).

Ihan leirintäalueen vieressä on teollisuushallin näköisessä rakennuksessa sekatavarakauppa ja Lavazzan esprossokahvi maksoi 2.95€ vaikkapa vain ihan sen takia kannatti tulla tänne.

Nyt kun pojat kiipeävät 'apinanraivolla', mä viihdytän itseäni kahvikupposella rantabulevardille.