Hyvää joulua!

Ei ole niityllä lunta, mutta hiljaiset kadut on.
Joulurauhaa ystävät!

Matka kohti Robotiikkaa

Jalka oli vaivannut jo vuosia, kun lääkäri otti leikkauksen puheeksi. Katselin jalkaani ja pohdin etteihän se nyt niin pahalta näytä.

Kun aika kirurgin konsultaatioon tuli postissa, olin jo aikeissa perua koko jutun. Onneksi en kuitenkaan tehnyt niin.

Jalka operoitiin torstaina ja kirurgi totesi leikkauksen jälkeen että oli viimeinen hetki suorittaa toimenpide. Pahimmat vauriot löytyivät vasta kun jalkaterä avattiin.

Lonkasta siirrettiin luuta vahvistamaan jalkaa ja lisättiin  vielä titaania. 

Titaania löytyy jo edellisten operaatioiden jäljiltä, joten veljeni totesi että minusta on tulossa ROBOSIS (robottisisko) joka siivoaa kadut rikollisuudesta, vähän kuin 90-luvun Robocop

Nyt yritän opetella sitä etten voi tehdä mitään, vaan tarvitsen apua kaikkeen. Kiitos vanhemmille ja Miehelle että hoidatte minua!

Unelmista tottassa

Tyttö istuu rinnekahvilassa ja juo kahvia. Taustalla soi Red Hot Chili Peppers ja hän muistelee edellistä päivää ja rinteessä tapaamaansa poikaa. 

Tyttö vasta harjoitteli laskemista, mutta poika viiletti alas vaarallisen jyrkkiä rinteitä. Kuitenkin he aina tapasivat rinteen alla ja vaihtoivat suudelmia ennen rinteeseen lähtöä.

Tarina voisi olla teini-iässä kirjoittamastani novellista. Haaveilin siihen aikaan laskettelusta ja poikaystävästä, sekä kirjoitin tuhansia laskettelurinteeseen sijoittuvia tarinoita, vaikken koskaan ollut edes käynyt laskettelukeskuksessa.

Pari vuotta sitten Mies innostui kaverinsa kanssa telemarkista ja päätimme lähteä isolla porukalla Rukalle laskettelemaan. En suostunut siihen että tutut opettavat minulle laskettelua, josta olin niin pitkään salaa haaveillut, vaan halusin ehdottomasti komean, pitkätukkaisen hiihdonopettajan (Miehellä ei ollut silloin pitkää tukkaa, eikä hän ole hiihdonopettaja). 

Laskimme Miehen kanssa tänään rinteen alkupäähän tästä meidän mökiltä ja minusta tuntui kuin kaikki opit hiihtokoulusta olisivat unohtuneet. Pääsin kuitenkin kaatumatta ja auraamatta koko matkaa alas asti. 

Olin jo valmiiksi päättänyt että harjoittelen lastenrinteessä ja taikamattohississä niin kauan että sukset alkavat tuntua omilta, kaarrokset ja painonvaihdot tulevat selkäytimestä ja olo tuntuu varmalta.

Ylhäältä katsottuna rinne näyttikin jyrkältä ja mielestä karisi kaikki varmuus. Auraamalla suoraan puuhasta olisi tullut syöksylaskua, joten kaarroksia ja niin pitkälle rinteen poikki kuin mahdollista. Puolessa välissä laskua pahin jyrkkyys taittui ja pystyin nauttimaan laskettelusta. Totesin kuitenkin ettenhän minä vielä mitään osaa. Paljon tarvitaan vielä harjoitusta alle!

Tämä reissu on välitettavasti talven ensimmäinen ja viimeinen, joten tästä on otettava kaikki ilo irti. Sain nimittäin lähtöpäivänä kirjeen sairaalasta ja kutsun jalkaleikkaukseen parin viikon päähän. Leikkauksen jälkeen jalka on kipsissä 6 viikkoa, joten hyvässä lykyssä pääsen rinteeseen kimmeltäville keväthangille tämän reissun jälkeen! 

Nyt riemulla rinteeseen! Rauhaisaa 2. adventtia hirsimökin hellästä huomasta!

Hyvää ensimmäistä adventtia

Kynttilät on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi ja enkelikello kilisee vienosti. Tulkoon joulu!

Vettä sataa, on märkää ja koleaa.

Mieleen hiipii, tahtomattakin, harmistus. Kenelle on, aikojen alussa, tullut edes pieneen mieleen asettua tänne kylmään Pohjolaan kaskeamaan, hiomaan kirveitä ja mököttämään yksin savupirteissään?

Luin La Bisbal de Falsetissa, Espanjassa ollessamme useammankin uutisen suomalaisista, jotka olivat muuttaneet Espanjaan talvehtimaan. Lehtijutuissa toistui se kuinka etelässä elämä oli sosiaalisempaa ja iloisempaa. "Eihän sitä nyt kukaan viitsi räntäsateessa seurustella".

Miksei? Kuka niin on päättänyt?

Nautin reissullamme suunnattomasti suuresta seurueestamme, joka kokoontui yhteisen aterian ääreen raskaan kiipeilypäivän jälkeen. Kiitos ihan jokaiselle! Juuri Sinä teit reissustamme onnistuneen. Pilkkopimeässä. Luit aivan oikein, pilkkopimeässä. Ei kukaan halunnut katsella maisemia, vaan keskityimme seurustelemaan.

Me kaikki olimme lomalla, myönnettäköön, mutta olisikohan aivan mahdotonta viettää sosiaalista elämää työviikon keskellä tai viikonloppuna? Kutsua ihmisiä syömään tai viettämään iltaa yhdessä?

Minä ainakin olen päättänyt yrittää!

Rohkea rokan syö!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa totesin, rohkea Henkilö kävi kysymässä pääsisikö kirkkoa mitenkään katsomaan. Emme osanneet edes kuvitella mitä uskallus toisi tullessaan.

Ihana rauha ja kiireettömyys oli ehdottomasti reissun parasta antia. Jossain vielä eletään niin että lapset herätetään aamulla marssilaululla koulubussille(näin päättelimme, ellei kyseessä sitten ollut katalonialainen vapaustaistelulaulu). Ympäri kylää oli kovaääniset ja aamulla 8.45 iloinen marssilaulu herätti kiipeilyssä kaikkensa antaneet sotilaat meidänkin majapaikassamme.

Kirkon kellot soivat yöllä ja päivällä. Tasatunnein kellonajan, 15 yli kerran, puolelta kaksi ja varttia vailla kolme kertaa. Torstaina puoli viideltä kirkonkellot soivat kolmekymmentä kertaa, kyllä, seisoin ikkunan ääressä ja laskin. Hieman sen jälkeen muutkin kirkkoon tutustumaan halunneet saapuivat majapaikkaamme. 

Epäilevinä astuimme sisään. Kirkko oli paljon suurempi ja kauniimpi kuin miltä ulospäin vaikutti. Kaikkialla oli hämärää kuvassa olevaa sivualttaria lukuunottamatta. Mummo ja pappa istuivat jo penkillä ja lisää väkeä tuli kirkkoon kokoajan. Herrashenkilö kävi sytyttämässä alttarille kynttilätkin ja sama herra puki päällensä valkoisen, punaisin ja mustin ristein koristellun papin kaavun. Sitten, yllätys, yllätys, alkoi Messu ja pappi viittoi meidätkin sisään. 

Arkoina astuimme sisään valaistuun tilaan. Emme olisi edes kehdanneet olla menemättä, koska meidän pyynnöstämmehän kirkko avattiin. Pappi puhui katalaania, eikä meistä kukaan ymmärtänyt, muutamia yksittäisiä sanoja lukuunottamatta, mitään. Pappi kysyi "lähestulkoon viittomakielellä" otammeko mekin ehtoollisen? Katsoimme toisiamme hölmistyneenä ja nyökkäsimme suomalaisen varovasti. Niin me suomalaiset kiipeilyturistit osallistuimme Katalonialaiseen, katoliseen Messuun ja ehtoolliseen muiden kyläläisten kanssa. 

Messun jälkeen pappi kysyi mistä me olemme kotoisin. Ilmeisesti hän olisi tarjonnut Saksaa meidän kotimaaksemme. Katalaanin ja elekielen avulla hän esitteli meille ja seurakuntalaisille kaunista ehtoollismaljaa, joka oli veistetty Jerusalemin oliivipuusta.

Majapaikassa sitten pohdimme ja tulimme siihen tulokseen että kylässä ilmeisesti viestitellään kirkonkellojen avulla ja 30 lyöntiä ennen Messun alkua tarkoitti että 30 minuutin kuluttua alkaa Messu.

Ihana Bisbal de Falset, joka tuntuu, näin jälkikäteen,ihan mielikuvituskylältä. Vielä jossakin eletään näin!

Tarragona, välipäivä ja ihana kesä

Tänään on niin ihana, kesäilma, että voisin jopa haluta kalliolle mukaan, mutta eilen oli niin raskaita nousuja sekä laskuja, että on viisainta pitää kotipäivä. Istun "parvekkeella", nautin auringosta, sekä virvoitusjuomasta. Parvekkeen virkaa toimittavat avatut ikkunat ruokasalissa.

Välipäivän vietimme läheisessä Tarragonan kaupungissa, välimeren rannalla. Siellä vierailimme roomalaisen  amfiteatterin raunioilla, joka on Unescon maailmanperintökohde. Siellä, historian siipien havinassa virisi myös mielenkiintoisia keskusteluja.

Olisimme halunneet vierailla goottilaisessa katedraalissa, mutta se oli suljettu siestan takia. Toisessa kirkossa oli hautajaiset ja arkku suoraan ovella. Sinne emme kehdanneet mennä. Yritimme päästä katsomaan vielä kolmattakin kirkkoa, mutta sekin oli suljettu. Siesta, tiedäthän.

Kirkko, tämän kylän ainoa nähtävyys on pitänyt ovensa visusti kiinni koko vierailumme ajan, mutta tänään. Tänään kiipeilykaveri oli saanut järjestettyä lähiravintolasta jonkun avaimen haltijan esittelemään meille kirkkoa. Tänään klo 5 iltapäivällä!

Espanjan auringon alla

Lähdimme perjantaina kylmästä ja kauniin lumisesta Helsingistä kiipeilyreissulle Katalonian auringon alle.  

Tänään ilmassa on sateen tuntua ja yöllä on tainnut sataa. Kaikki pääsivät lähtemään Margalefiin, kylän koirien haukuttavaksi. Minä jäin, omasta vapaasta tahdostani huolehtimaan majapaikasta, lukemaan, kirjoittamaan ja valmistamaan illallista nälkäisille kiipeilijöille, kun he palaavat urotekoineen kallioilta. 

Kylä jossa asumme ja elämme on hyvin  pieni La Bisbal de Falset. Täällä ilmoitetaan asuvan noin 250 henkilöä. Täällä on koulu, ruokakauppa, agro botega, kirkko, joka ei tunnu olevan koskaan auki, baari ja cooperativa, oliiviöljytehdas. Täytyykin ostaa kotiin öljyä pullo jos toinenkin.

Eilen kävin illalla agrobotegasta hakemassa leivän, suolaa ja sokeria. Ilta alkoi hämärtää ja paikallisen mummon kanssa istuimme kaupan edessä ja odotimme sen avautumista. Mummo selitti minulle kovasti katalaaniksi jotakin. Sanoin etten puhu espajaa, katalaanista puhumattakaan. Se ei keskustelua haitannut. Ihanan kiireetöntä ja ystävällistä!

Minun Kotkani!

Tänään on Siskon ja sen miehen hääpäivä! Paljon onnea Rakkaat!

Toisinaan suuri kiitollisuus ja onnellisuus täyttää mielen.
On ihanaa olla Kotkassa!
Täällä Minä olen syntynyt, kasvanut ja nyt palannut juurilleni.
Kunpa vielä saisin Miehen jakamaan arkeani, joka päivä.
Nyt hän on reissutöissä ja siitä väsynyt ja me Alli-koiran kanssa pyöritämme arkea täällä kotona.

"Hiljaa leijaa maahan hiutaleet..." kuten laulussakin sanotaan. Minulla on jouluinen mieli ja tuntuu hyvältä katsoa ikkunasta ulos, kun ulkona on kauniin talvista, mutta pian olemme lähdössä katsomaan taas Kylän koiria Margalefiin, Espajaan. Tällä kertaa Alli-koira ei lähde mukaan, eikä minun tarvitse varmistaa kiipeilijöitä. Vaasa-bosse kokoontuu taas yhteen ja lähdemme isolla porukalla ottamaan mittaa Espanjalaisesta kalliosta. 

Kyseessä ei ole aurinkoinen rantaloma, ehei. Sellaisista kiipeilijät saavat vain näppylöitä, vaan suuntaamme pohjois-Espanjaan kalliota halaamaan.

Lunta tulvillaan

Eilen satoi ensilumi, onpa ihanaa!! Kohta voin alkaa valmistautua jouluun.
Ensin kuitenkin lauantaina juhlimme sadonkorjuun aikaa ja nautimme kynttilöiden valossa ystävien seurasta, hyvästä ruoasta ja pimeästä syksystä.

Syksy on jo pitkällä ja saimme viikonloppuna nostettua veneen kuivalle maalle ja Mies vaihtoi Reissupakuun talvirenkaat.

Veneen nosto sujui ilman suuria ongelmia kaatosateessa. Läpimärkinä saimme laitettu veneen pukeille ja hämärän laskeuduttua saimme pressutettua Valpurin ja jätimme sen pilkkopimeässä odottamaan kevään tuloa.

Vieressä jonkun veneennosto ei ollut sujunut ihan niin hyvin.

Harhaa, vain harhaa.

Lähimetsä on lehtien peitossa. Puiden kauniista vehreydestä on jäljellä enää pystyssä törröttävät, lehdettömät rungot. Syksy on tullut pimeytensä ja sateidensa muodossa.

Talon takana polut ovat siistit ja lehdettömät, aivan kuin niille ei olisi koskaan lehtiä pudonnutkaan. Bensiini haisee, vai mitä polttoainetta lehtipuhaltimissa käytetäänkään?

Muistan itsekin olleeni haravoimassa lehtiä pois poluilta ihanassa rauhassa, metsän siimeksessä, sielun maisemassa, linnun laulua kuunnellen.
Kaupungissa kaikki tehdään meluisilla koneilla. Ymmärrän toki sen ettei kaikissa taloyhtiöissä ole talkoohenkeä, enkä itsekään mieluusti lähtisi vieraiden ihmisten kanssa huhkimaan pihalle makkarapalkalla, mutta.
Se harha joka syntyy siisteistä kaduista ja poluista. Se saa meidät ihmiset unohtamaan etteivät polut ole luonnostaan lehdettömiä syksyllä tai kaupungin kadut lumettomia. Joku tekee työt niiden eteen, että me muuta saamme nauttia vaivattomuudesta.

Syksy on tullut, pyykkinarut vietiin pois viime viikolla ja punatulkut, sekä tilhet ruokailevat ihan meidän naapurissa.
Nyt ennen sadonkorjuun juhlia vein lyhdyn paikoilleen valaisemaan lintujen ja oravien kulkua pimeinä iltoina.

Romanttisilla treffeillä

Mies sai vuokrakämpän Helsingistä hetkeksi helpottamaan ainaisen matkustamisen tuomia rasituksia. Täällä hän asustelee nyt todellisessa poikamiesboksissa.

Kuten olen aiemminkin kertonut, meidän suhteemme Miehen kanssa on vanha kuin taivas, mutta paranee vanhetessaan kuten viini tai nainen. Tänä viikonloppuna tulin Miehen luo yökylään ja leikkimään ensitreffejä. Sain jättää Alli-koiran Siskon luo hoitoon ja kävimme katsomassa renesanssitaidetta kansallismuseossa, sekä syömässä Mamma Rossa ravintolassa.

Mutta.  Tämä ei ollut vartavasten suunniteltu romanttinen treffiviikonloppu, vaan viikonlopun pääkohde on kuitenkin ADVENTURENIGHT Savoyteatterissa. 

Kiipeilyä, laskettelua ja sukellusta, seikkailua ja adrenaliininhuuruja luvassa illaksi! Niistä on Minun Mieheni tehty!!

Ei tullut suurta gourmet-elämystä.

Lehden kuvassa ruoka näytti houkuttelevalta. Kuva herätti tunteen, kuin olisit nauttinut ihanaa, höyryävää pataa ystävien kanssa erämaamökissä, takkatulen lämmössä. Kaikki olisivat kilvan kehuneet loistavaa kokkia ja pata olisi tyhjentynyt huomaamatta. Kaikki ainekset kuvan padassa huokuivat ystävyyttä ja pimenevässä illassa tuikkivia kynttilöitä.

Totuus on tarua ihmeellisempää, kuten yleensäkin. Ruoka oli hyvää, Miehen mielestä liian sitruunaista, mutta täytti tehtävänsä, vei nälän. Yhtään kuvaa en tullut ruoasta ottaneeksi, sillä kokonaisuus oli liian väritön,  enkä halunnut jakaa ohjettakaan.

Tänään on kansallinen korvapuustipäivä ja minä olen virallinen pullahiiri. Korvapuusti on ehdoton lempileivonnaiseni. Saisinkohan houkuteltua itseni leipomaan pitkästä aikaa?

Joulu tulee,

Sitä ennen KEKRI, jo perinteeksi muodostunut syysjuhla keskellä pimeintä syksyä. Mutta mitä sitä ennen?

Minulla ei ole lapsia joista kirjoittaa nasevia tekstejä. Ei lapsia, joiden kouluelämää voisin ruotia tai hakea vertaistukea muista samojen asioiden ja elämäntilanteiden kanssa kamppailevilta.

Alli-koira minulla on, mutta mitä kirjoittaa aamulenkeistä, tai iltalenkeistä? Tai etsintäharjoituksista koiran kanssa? Siitä arjesta, jota koirankin kanssa eletään. Tai raivostuttavasta karvanlähdöstä?

Tämä blogi syntyi suuren seikkailun temmellyskentäksi, kun koko maailma oli avoinna ja suureen seikkailuun mahtui kaikki. 

Myös suureen seikkailuun mahtui päiviä, jolloin ei tapahtunut mitään. Silloin kirjoitin blogitekstin ruoista.

Huomenna luvassa blogipäivitys ruoasta, johon lähden pian hakemaan ainekset. Pitäisikö oikein repäistä ja leipoakin? Nyt kun on uunikin. Saapa nähdä! Palataan huomenna patojen ääreltä.

Once in a lifetime

Kaverillani on hevonen ja häneltä oli kysytty voisiko sitä käyttää mainoskuvauksissa. Tottakai oli vastaus. Niinpä sain tänään olla Kotkan torilla todistamassa, kun upea hevonen poseerasi torilla, keskellä kaupunkia, Kotkan kaupungintalo taustana. Upea kokemus, jonka voi kokea vain kerran elämässään.

Mainoskasvona toimi Nisse, Nice Surprise. Seurallinen, kiltti, rauhallinen ja leikkisä otus. Saimme käydä eilen työkavereiden kanssa ratsastamassa Nissellä ja vanhat hevostyttö muistot tulvahtivat mieleeni heti kun sain nousta ratsaille. Olipa ihanaa!! Minusta ei valitettavasti ole kuvaa todistusaineistona.

Edellisestä kerrasta hevosen selässä on ehtinyt vierähtää tovi ja suloinen Nisse varmaan mietti päänsä puhki mitä minä oikein yritän viestiä epäselvillä pohkeilla.
Sain hevosen nousemaan raviin, mutta eihän siitä tahtonut tulla mitään, kun Nisse vaihtoi nopeasti takaisin käyntiin ja minua alkoi naurattaa ja olen aivan varma että Nisse nauroi minun kanssani hyväntahtoisesti.

Reissussa ilman Reissupakua, koiraa ja kiipeilyä.

Istumme Miehen kanssa Riikan lentoasemalla odottamassa jatkolentoa Müncheniin. Kuinka tässä on päässyt käymään näin?!

Luvassa on Ihana, Romanttinen ja Rakkaudentäyteinen viikonloppu. Olemme menossa kiipeilytuttavan häihin Saksan Heidenheimiin, mutta ensin meillä on kuitenkin kahdenkeskistä aikaa kaupunkilomailuun.

En ole koskaan ollut kansainvälisissä-, enkä varsinkaan katolisissa häissä. Sulhanen on saksalainen ja morsian on kotoisin Venäjältä. Odotan viikonloppua ja juhlia innolla. 

Norja on kallis maa, edelleen,

Mutta on siellä vaan niin mukava käydä!
Vietin viimeisen kesälomaviikkoni ja hetki sitten, mutta emmehän me, reissulaiset pitkään malttaneet pysyä paikoillamme. Niinpä teimme "pistomatkan" pitkän viikonlopun vielä Norjaan, Lofooteille.

Mikä muukaan se olisi ollut, kuin kiipeilyreissu, mutta tällä kertaa minulla oli ihan ihmisseuraakin mukana. Pikku Padawan äitinsä kanssa ja Miehellä kiipeilyseurana IsäMies. Padawanin ja äitinsä kanssa elelimme Reissupakussa ja miehet telttailivat ja elivät muutenkin erähenkisesti.

Suoraan vedenpinnasta nousevat vuoret, sekä vuorten seinämille kietoutuvat pilvet ovat aina yhtä sykähdyttävä näky. Huomaisikohan maiseman jylhyyttä ollenkaan, jos eläisi koko elämänsä vuorten sylissä?

Reissussa tuli todistettua että alle vuoden ikäisenkin lapsen kanssa voi lähteä matkailemaan. Muumien sanoin: on helppo olla rohkea, jollei pelkää.
Matka meni hyvin ja pikku Padawankin vaikutti olevan tyytyväinen. Olihan hänellä rakkaat, tärkeät ja turvalliset ihmiset, ruokaa ja sopivasti leluja mukanaan. Mitä muuta pieni ihminen tarvitseekaan ollakseen tyytyväinen?

Yhtenä päivänä IsäMies ja Padawanin äiti kävivät pyydystämässä laskuveden aikaan meille tuoreet simpukat vanhasta tutusta paikasta ja saimme ihanaa, itämaisvaikutteista simpukkakeittoa illalliseksi.

Seuraavaksi Saksaan! Pitkästä aikaa reissuun, johon ei, ainakaan ennakkotietojen mukaan, kuulu kiipeilyä.

Sielunmaisemassa

Joutsenet tööttäilevät öisellä järvellä ja yksinäinen kuikka huhuilee kumppaninsa perään. Muuten ympärillä on rikkumaton hiljaisuus.

Mies on pidemmällä työkeikalla ja totesin etten halua olla yksin, tai tarkemmin, Alli-koiran kanssa kahdestaan kotona. Vanhemmat olivat lähdössä mökille ja päätimme lyöttäytyä heidän matkaansa.

Alli-koira nautti silminnähden kun sai juosta ja pelmuta irrallaan Max-serkun kanssa. Tanner vain tömisi kun kaksi isoa koiraa päästelivät kaupungin höyryjä ulos.

Mökkiranta, Punsukka on paikka jonka näen sielussani sulkiessani silmät. Siellä luonnonrauhassa, esi-isien mailla, ikihonkain huminassa maiset murjeet unohtuvat ja sielu lepää. Mökillä olo on aina yhtä elähdyttävää.

Itsekin nautin, vaikken kirmaillutkaan kevein gasellin askelin metsiä pitkin. Autoin Isää terassin rakennuksessa, vähäisesti, mutta kuitenkin. Jokainen kykyjensä mukaan. Seurustelin Äitin kanssa, tiskailin ja muutenkin autoin taloudenpidossa. Kävimme koirien kanssa sienimetsällä ja saimme paistoksen verran kanttarelleja. Ihana, rakas Punsukka!

Sateenkaaren päässä...

Jos olet pysynyt hurjassa kyydissä mukana, muistanet auton jarruremontin ajalta ennen reissuunlähtöä. Jarrulevy oli hioutunut jo aivan naarmuille ja kerroin sieltä kuuluvan jo musiikkia, aivan kuin levysoittimella olisi soitettu

Tilanne oli silloin sama tuttu, olisi pitänyt.

Nyt pääsimme kotikulmilla saakka, kunnes ääni havahdutti meidät. Jarrupala takarenkaassa oli hioutunut melkein pois ja jarruttaessa kuului inhottava kirskunta. Vahingosta viisastuneena jätimme auton omalle pihalle, Mies lähti tänä aamuna linja-autolla töihin ja me koiran kanssa jäimme nautiskelemaan kotiin kesäisistä päivistä.

Aina kun me olemme liikkeellä, siitä tulee Seikkailu.

Matka jatkuu

Toivottavasti.

Olemme viettäneet ihanan rentouttavaa hotellilomaa Söfertäljessä. Aluksi tuntui vähän siltä kuin olisi ollut  Nousukausielokuvassa, mutta ilman omaa valintaa.
Takana oli kuitenkin jo kaksi viikkoa reissuelämää, joten nopeasti asiainlaidan valoisat puolet ottivat vallan mielistämme. Näin on nyt. Itse voimme vaikuttaa vain siihen, kuinka suhtaudumme tilanteeseen.

Olemme turhaan yrittäneet varata lauttamatkaa Suomeen, sillä kaikki autopaikat ovat jo varattuja. Ensimmäinen mahdollinen lautta, johon meidän sirkusseurueemme olisi mahtunut kyytiin olisi lähtenyt Tukholmasta vasta sunnuntaina 17.7.

Toivottomina katsoimme rahtilaivat ja suurinpiirtein öljynporauslautatkin, jotta pääsisimme lahden yli.

Lastenlaulussa sanotaan: " jos sitä ei voi ylittää, eikä alittaa, niin täytyy mennä ympäri.

Mies sen keksi. Emmehän me ole toivottomia, emmekä jumissa. Eihän Ruotsi ole saari ja onhan meillä kohta taas Reissupaku alla. Ajetaan Haaparantaan, mennään rajan yli Tornioon ja pian olemme perillä.

Tänään lähdemme suorittamaan noin kahdentuhannen kilometrin erikoiskoetta, kotiinpaluuta.
Mutta sitä ennen ihana hotelliaamiainen odottaa!

Onneksi on Mies ja hienosti käyttäytyvä koira, sekä karavaanarintiepalvelu.

Kaksi viikkoa Reissupakulaisena Ranskassa, mikä ihana tapa viettää kesälomaa.
Reissuelämään kuuluu kuitenkin aina myös yllätykset ja seikkailu, aivan kuten Muumitkin ovat todenneet.

Olimme jo niin lähellä, mutta silti niin kaukana, kun pahaa aavistamatta pysähdyimme ruotsalaiselle "leikkikuuselle" syömään jääkaappia tyhjäksi. Saimme vielä loistoaterian neljälle merguez-makkaroista, oliiveista ja nuudeleista. Mahat täynnä, iloisin ja odottavin mielin suuntasimme Reissupakun nokan kohti Tukholman laivarantaa, Suomea, kotia ja arkea.

Olisi pitänyt...
Tuulettimen hihna vinkui, mutta niinhän se on vinkunut jo pitkään. Nyt edes reipas kiihdyttäminen ei saanut vinkumista loppumaan. Reissupakulla on kuitenkin oma mielensä ja ehkä sen mielestä tältä reissulta puuttui vielä loppusilaus.

Akku- valo syttyi. Moottorin lämpötilamittari nousi silmissä. Äkkiä lähimmälle mahdolliselle pysähdyspaikalle. Konepelti auki. Jäähdytysneste kiehui.

Mies osasi heti toimia tyynen rauhallisesti, kun me muut vielä, ainakin mielessämme, yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Mies soitti karavaanarintiepalveluun,  ilmoitti auton rikkoutumisesta ja sai tilattua meille ruotsalaisen hinauksen. Hän soitti laivayhtiöön,  muutti matkaliput niin että neljän henkilön, auton ja koiran sijasta Suomeen palaakin vain kaksi henkilöä. Taksin tilaaminen Tukholmasta, lauantaina pikkutielle numero 218 tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä.

Samalle pikku parkkipaikalle saapui  toinenkin auto, jonka kuljettajalla oli ongelmia autonsa kanssa. Hänen olisi pitänyt olla illalla veljensä häissä. Hän sai soitettua taksin ja matkaseuralaisten kotimatka jatkui. Heidän mukaansa taksinkuljettaja oli ajanut n.170km/h koko matkan Tukholmaan ja he ehtivät lautalle. Toiselle autolle saapui hinaaja ja me jäimme odottamaan.

Päivä oli enteillyt sadetta, mutta vasta sillä hetkellä kun hinausauto saapui taivas repesi. Vettä satoi auton ikkunoistakin sisään niin paljon että huoltomies totesi viisaammaksi itse ajaa meidän automme  hinauslavetille sen sijaan että olisi neuvonut ulkona mihinpäin renkaita tuli kääntää. Istuimme Reissupakussa keula kohti taivasta, kuin missäkin huvipuistolaitteessa. Huoltomies kysyi moneen otteeseen Reissupakun omapainoa ja sitä paljonko meillä on lastia. Alkoi tulla jo epätoivoinen olo siitä että auto onkin liian painava lasteineen ja joudumme jäämään tienposkeen kaikki kaapista löytyvät vaatteet yllämme sateeseen syömään ja juomaan kaappeja tyhjäksi.

Viimeiset vaijerit kiinni ja matka saattoi alkaa. Södertälje 40 km autossa, auton lavalla. Kokemus se on sekin.

Reissupaku pukeille ja miehet alkoivat hääriä sen ympärillä. Tuulettimen hihna oli mennyt kokonaan poikki. Uusikin löytyi. Satoi. Salamoi. Ukkonen jyrisi. Pitelimme sadetta huoltoaseman wc:n eteisessä, kun huoltoasemalle ei saanut viedä koiria. Sillä hetkellä kaipasin todella takaisin Ranskaan, koirasallivaan kulttuuriin ja +27°C asteen lämpöön.

Tyvärr...

Apein mielin lähdimme perheenä vaeltamaan pimeitä Södertäljen katuja sateen pitämisessä meitä täydellä voimalla. Ensimäisessä hotellissa ei ollut tilaa.

"Sillä heillä ei ollut sijaa majatalossa", kaikui mielessäni.

Suorastaan hävetti astua hienon hotellin aulaan vettä valuvana märän koiran kanssa.

Chamonix'ssa jouduin kerran jättämään Allin yksin terassille odottamaan. Palatessani täysin vieras, englantilainen mies pysäytti minut ja kehui Allia hienoimmin käyttäytyväksi koiraksi jonka hän on ikinä tavannut. "Minä olin aina luullut että osaan kouluttaa koiraa, mutta nyt olen tavannut jonkun, sinut, joka tekee sen niin hyvin etten enää edes kehtaa kertoa kouluttavani koiria" hän kehui minua. "Kiitos kauniista sanoistanne, osa syy hienoon käytökseen on varmaan sekin että koirani on hirvittävän väsynyt, sillä olemme kävelleet tänään paljon" vastasin hänelle, tuntien kuitenkin suurta ylpeyttä koirastani.

Hotellin aulassa mieleeni palasi tämä keskustelu. Käskin Allin maksamaan syrjään kulkureitiltä ja laitoin hihnan siististi sen viereen. Ihmisiä kulki ohi ja ihasteli kuinka koira voikaan pysyä niin hienosti paikallaan, kun omistajat ovat tiskillä, kiitos Alli, pelastit tilanteen, taas.

Kuinka kuvailisin tätä kaikkea?

Chamonix, Mont Blanc.

Paikka jolle olemme molemmat menettäneet sydämemme.

Istun Aguille du Midin hissiasemalla kahvilla, aivan kuten viime vuonnakin. Kallis kahvila, mutta silti hienoimpia kokemuksia minun elämässäni, kahvilla yli kolmen kilometrin korkeudessa.

Mies työskenteli työskentelemästä päästyään, jotta sai kahden viikon kesäloman joten täällä nyt olemme!

Olemme matkassa Miehen kiipeilykaverin, hänen Naisensa, sekä Alli-koiran kanssa.
Matkustimme Silja Serenadella Tukholmaan. Ajoimme läpi Ruotsin ja Saksan, sekä melkein Ranskaan saakka, kunnes aamuyöstä kuljettaja totesi ettei pysty enää ajamaan, viisautta, sanon minä. Nukuimme Reissupakussa penkeillä muutaman tunnin ja taas matka jatkui.

Miehet ovat vuorikiipeilleet, ellei nyt sydämensä kyllyydestä, niin paljon kuitenkin ja me naisissa olemme kiertäneet ihanaa Chamonix'iin kaupunkia niin paljon että Alli-koira on välillä meinannut nukahtaa pystyyn kun olemme pysähtyneet. Osasyynä on voinut olla myös kuumuus. Meitä on hemmoteltu alhaalla laaksossa yli +25°C lämmöllä.

Täällä on ihanaa kun koiran saa ottaa mukaan kahvilaan, ravintolaan ja kauppoihin. Allikin on alkanut hyväksyä irrallaan kulkevat koirat, jotka tulevat tekemään tuttavuutta. Koirat saavat nykyään jo tulla haistelemaan Hänen Ylhäisyyttään, mutta saavat kuitenkin nopeasti kyytiä!

Ihana Chamonix! Ihana loma!

Kesälomalla

Päätin että aloitan lomani oikeasti niin etten jää kotiin möllöttämään, vaan tulin Helsinkiin nauttimaan ensimmäisestä lomaviikosta.

Vettä on satanut lähes tauotta koko viikon ja tänään tuli jopa rakeita taivaantäydeltä, mutta minun lomafiilistäni se ei kuitenkaan ole päässyt pilaamaan.

Kävimme yhtenä päivänä luonnontieteellisessä museossa, sekä lastenkaupungissa Helsingin kaupunginmuseossa.

Olin käynyt luonnontieteellisessä museossa viimeksi ala-asteella ja nautin vierailusta oikeasti lapsellisen riemun vallassa. Harmi että aika loppui kesken, kun olimme sopineet tapaamisen lasten kaupunkiin.

Ylpeyttä, rauhaa ja lomaa sydänalassa

Siinä se nyt oli.
Vuosi alakoulun opettajana.
Tänään on ensimmäisen virallinen lomapäivä ja heti ilma viileni ja jäämereltä puhaltaa hyytävä tuuli. Loman kunniaksi luvassa on kaappien siivousta, pyykkäystä ja pakkaamista, sillä jo huomenna "moottoritie on kuuma" ja Reissupaku johdattaa meidät kohti kesän ensimmäisiä seikkailuja!
Hyvää kesää kaikille ja lomaa niille, joilla sellainen jo on!

Korpin rengastusta

Sielu kaipaa rauhaa kiireisten, viimeisten työviikkojen puristuksessa. Mikä olisikaan rauhoittavampaa kuin viikonloppu Reissupakusa, metsän siimeksessä ja linturetkellä. Tällä kertaa löysimme kaksi pesää, yhteensä yhdeksän pientä korpinpoikasta. Kaikki saivat Sotut ja Hetut.
Korpeista ei pysty sanomaan ovatko ne tyttöjä vai poikia rengastushetkellä. Nimet ovat siis täysin mielikuvitukseni tuotetta.
Edellisellä kerralla sain olla mukana rengastamassa korppiveljeksiä Kaapoa Ja Gabrielia. Kuvassa on tämän vuoden, ensimmäisen poikueen, toinen korppi-vauva, vilkas ja iloinen Amalia.

Päiväni Helsingissä

VAKAVA-koe Kasvatustieteelliseen oli tiistaina 3.6.16. Aamulla kiireessä lähtiessäni olin unohtanut puhelimen kotiin. Puhelimen kansissa on myös ajokorttini, joka myöskin jäi kotiin.

Yritin tarjota ajokortista oikeaksi todistettua kopiota tai ystävää viemään ajokorttia valtakirjalla toimistoon, mutta ei. Minun oli tultava itse paikalle henkilökohtaisesti.

Varasin aamun ensimmäisen bussin Helsinkiin ja vietin mukavan kaupunkipäivän käytyäni näyttämässä henkilöllisyystodistuksen virkailijalle.

Vappu Vaasassa on jo ovella

Boulderfest 2016 Vaasassa on taas aivan nurkan takana. Olen tainnut kaivata tätä auton lähtökuntoon laittoa enemmän kuin olen voinut myöntääkään. Stereoissa soi reissumusiikki, multiusage puhdistaa ja heijastaa kodin lähtökuntoon.
Alli-koirakin on auttamassa kodin siivouksessa tai on pakotettuna seurustelemaan omalla paikallaan pöydän alla.
Raikkaasta ja leviämistä tuöväenjuhlaa Juuri Sinulle!
Tuntuu niin kivalta, tie kutsuu taas ja kutsuun on vastattava!

Vappua Vaasassa

Boulderfest 2016 Vaasassa on taas aivan nurkan takana. Olen tainnut kaivata tätä auton lähtökuntoon laittoa enemmän kuin olen voinut myöntääkään. Stereoissa soi reissumusiikki, multiusage puhdistaa ja raikastaa kodin lähtökuntoon.
Alli-koirakin on auttamassa kodin siivouksessa tai on pakotettuna seurustelemaan omalla paikallaan pöydän alla.
Railakasta ja leppoisaa työväenjuhlaa Juuri Sinulle!
Tuntuu niin kivalta, tie kutsuu taas ja kutsuun on vastattava!

Musiikkia matkalta 

White noise

Ja elektroniikka ihmisen palveluksessa.

Ajatellaanpa vaikka sydämen tahdistinta. Laitten on kehittänyt kanadalainen John Hobbs alunperin jo vuonna 1950 ja kuinka moni voikaan nykypäivänä viettää normaalia elämää tahdistimen ansiosta.

Kännykät ja kaikki muut elektroniset laitteet ovat tulleet osaksi meidän nykyistä elämäämme ja niitä osataan nykyään käyttää mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Tarina kertoo että minä olen vauvana  ollut haastava nukutettava ja vanhemmat ovat ajelleet autolla yökaudet ympäri Kotkan katuja saaden minut sillä tavoin nukkumaan. Edelleenkin autossa nukkuminen on minusta turvallista. Ei siis ihme että asuimme vuoden autossa.

Minun elämänpiirini  on syntynyt pieni ihme, Ewok. Sain riemukseni  olla hoitamassa häntä viime viikonloppuna. Kitisevä Ewok laitettiin vaunuihin, mukaan vaunuihin laitettiin kännykkä ja  you tubesta taukoamatona pölynimurin hurinaa, "White noise".  Vähän hytkytystä ja kynnyksen yli ajelua vauvalle ja pian hän oli untenmaille. Loistava keksintö.

Olen koneella taas, täällä villissä maas'

Ihanan ja rentouttavan viikonlopun jälkeen koittaa AINA arki, mutta arjen jälkeen tulee taas viikonloppu! Aivan kuten ihanien, keväisten päivien väliin sattuu aina takatalvi, jonka tuloa on nyt uhkailtu ensi viikonlopuksi.
Elämä on ollut rauhaisaa ja tasaista, mutta nyt kevään korvalla taas täytyy alkaa ajatella tulevaa. Tänään tempaisin taas ässän hihasta ja täytin hakupaperit uuteen kouluun. Johan edellisestä tutkinnosta on ehtinyt kulua kolme vuotta. Vierivä kivi ja niin edelleen vai oliko se ahkerasti kiivetty kivi? Vai miten se suomalainen sanonta nyt menikään.


Ihminen urautuu niin helposti ja nopeasti, tai ainakin minä uraudun. Olen saanut kulkea autolla töissä paukkupakkasten jälkeen, kun saimme käsijarrun sulatettua. Mies oli varannut Reissupakulle huollon eiliselle päivälle, mutta hänen pitikin jäädä matkan varrelle.
Pyysin toisia silmäpareja mukaan, kun en luottanut omaan tietooni korjaamosta tai metallilaatikosta, jonne avaimet piti jättää. Saati sitten se vaiva jos olisin vienyt auton huoltoon ennen töihin menoa, jättänyt avaimen siihen samaiseen peltilaatikkoon, varmistanut bussin jolla ehdin ajoissa töihin ja iltapäivällä sama rumba takaisin.

Iskän kanssa ajeltiin peräkanaa Napero-serkun kanssa autokorjaamon pihaan illan pimeinä tunteina. Käsi vapisten pudotin avaimet peltilootaan. Seuraavana päivänä Mies laittoi viestiä, että  auton saa noutaa.
Reissupakuun vaihdettiin eilen uudet "iskarit", iskunvaimentimet, joilla taataan tasaisempia kilometrejä taas hetkeksi. Liekö reissua taas sydänalassa, vaiko kielen päällä?

Älä tule paha takatalvi, tule kesä jo!!

Aivot narikkaan ja numerolappu väärään laukkuun

Kevätväsymys!
Olen ollut aina kuin pieni sähköjänis. Ei minua ole vuodenajat tai työmäärä väsyttäneet, mutta liekö ikä tehnyt tepposet, vaiko vaativa työ?

Mies aloitti maanantaina työt toisessa kaupungissa ja minusta tuli kertaheitolla Alli-koiran aamuinen yksinhuoltaja. Tähän saakka olen voinut huolehtia aamuisin vain itsestäni ennen töihin lähtöä . Minulla on ollut määrättömästi aikaa tuijottaa seinään kirkasvalolampun loisteessa, teemuki kädessäni ja heräillä hitaasti työaamuun.
Nykyään Mies lähtee jo kukonlaulun aikaan, minä tuijotan seinää puolet lyhyemmän ajan ja lähden reippailemaan koiran kanssa aamuhämäriin.
Ihana viikonloppu!!

Hyvin ansaitulla hiihtolomalla

Viime vuonna vietimme hiihtolomallamme, vaikka olimme "lomalla" kokoajan, Bretagnen jylhissä maisemissa meren iskiessä lujaa kallioon.

Tämä vuonna meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä Miehen kanssa Norjaan. Se olisi ollut sisällöltään kiipeilyreissu, mutta olisimme irtautuneet arjesta. Miehet olisivat kiipeilleet sydämensä kyllyydestä, minä olisin värittänyt värityskirjaa, lukenut, nukkunut ja rentoutunut.

Päätin kuitenkin, olosuhteiden pakosta, jäädä kotiin. Olen yrittänyt keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, etten ehdi kaivata Miestä niin paljon!!

Eilen kävin tapaamassa kummiani. He asuvat kaukana, vaikkakin samassa kaupungissa ja tulee käytyä heidän luonaan aivan liian harvoin.

Tänään lähdin kaverin kanssa ainakin melkein kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen hevostalleille. Suhtaudun hevosiin suurella kunnioituksella jo niiden ison koon puolesta. Olen tottunut olemaan koirien kanssa, mutta haluaisin taas pitkästä aikaa tavata hevosia, nyt kun siihen on mahdolisuus.

Hevosen rapsuttelu ja kevyt kävelylenkki oli pitkän tauon jälkeen  "Nice Surprise"!

Sokkotreffit aamuhämärissä

Aamulla autolle tullessani ja töihin lähtiessäni jostakin kuului vieno punatulkun ääni. Olen kuullut punatulkun huutelevan lähimetsässä aiemminkin, mutta en ole nähnyt itse lintua

Olen ostanut lintulaudalle siemenseosta, jonka luvattiin houkuttelevan syömään myös metsälintuja, muunmuassa punatulkkuja. Olen toivonut koko talven näkeväni luonnossa tämän punaisen palleron, Pyrrhula Pyrhulan, Kymenlaakson maakuntalinnun.

Käynnistin auton ja valokeila osoitti suoraan pajukossa oksalla istuvaan punatulkku-urokseen. Tuijotimme toinen toisiamme, eikä lintu säikähtänyt vielä silloinkaan, kun käynnistin auton.

Sain otettua kuviakin, mutta punatulkku oli kuitenkin niin kaukana, ettei kännykän zoomi riittänyt  tuomaan linnun kauneutta esiin. Tämä kuva on sivulta www.birdlife.fi

Maaginen hetki aamuhämärässä!

La Chandeleur, Kynttilänpäivä 2016

Tupu, Hupu ja Lupu muistivat että "-nyt Täti tekee niitä Ranskalaisia  Räiskäleitä, kun sunnuntaina oli kynttilänpäivä!!"

Ihanaa! Olen saanut totutettua uuden sukupolven kynttilänpäivän juhlallisuuksiin.

Crêpesejä ja Bretagnelaista siideriä, niistä on tämän vuoden kynttilänpäivä tehty.

Ranskassa tästä alkaa kevät, anna sinäkin valon tulvia elämääsi!!

Crêpes Reissupakusta (aikuisille!)

2 luomukananmunaa
2,5 dl kevyt maitoa
vehnäjauhoja reilu loraus
50g sulatettua voita
1pss vaniljasokeria (7,5g)
5 cl Bailey's kermalikööriä
Ripaus suolaa

Taikina saa olla aika paksua!!
Paista runsaassa voissa aivan kuten Suomalaiset letut.

Nauti Hyvässä seurassa, hyvän Bretagnelaisen Val De Rance- siiderin kanssa ja anna kevätriemun tulvia sydämeesi, näyttipä ulkona miltä tahansa.

Se on Kevät nyt Ystävät!!

Minä ja David

Olen käynyt elämäni aikana vain muutamalla rock-keikalla.

Järjestyksestä en ole ihan varma, mutta ensimmäinen taisi olla Apulanta, Jyväskylän Lutakko, Minä ja 50 kymmenen vuotta nuorempaa tyttöä. "- mitä sä täällä teet? Oon Apulannan keikalla, ihan niinkuin tekin!" - "No sä oot ehkä vähän vanha tänne. - "no enkä varmana oo". Kuka jutteli poiken kanssa keikan jälkeen bussilla? Ei ollut ne pienet tytöt, vaan tämä täti-immeinen!

Seuraavaksi taisin olla Miehen kanssa katsomassa ja kuuntelemassa Jethro Tullia Helsingissä,  Kulttuuritalolla. Heitä kävimme katsomassa kahteen kertaan.

Viimeiset pennoset likoon, David Bowie tulee Suomeen. Se keikka on yksi elämäni kohokohtia. Saimme Hartwall Areenalle, sivuparvekkeelle ihan hyvät paikat. David tuijotti minua suoraan silmiin koko keikan ajan. Olin aivan myyty!!

Tiedän että pieneltä teatterilavalta näkee ensimmäisen penkkirivin istujat jos voi laskea katseensa valonheittimistä pois. Hartwall Areenan lavalta ei varmaankaan näe edes sitä ensimmäistä riviä, mutta taitava artisti osaa kohdentaa katseensa yleisöön niin että jokainen tuntee olevansa erityinen ja katsekontaktissa esiintyjän kanssa.

Olen löytänyt David Bowien, hänen musiikkinsa ja teatterillisen esiintymisen ihan itse. Kukaan ei esitellyt hänen musiikkiaan minulle, enkä kuunnellut häntä jonkun muun esimerkin mukaan. Siksikin maanantain suru-uutinen tuntuu niin syvällä sydämessä!

"Look up here, I am in heaven, katso tänne ylös, minä olen taivaassa". Näin hän laulaa viimeiseksi jääneen levynsä biisissä Lazarus. Haluan uskoa ja toivoa niin!!

Nuku rauhassa David. Toivottavasti nähdään taas joskus. Kaipaan sinua!

Luota pinkkiin

Selkä alkoi vihotella juuri ennen joululoman loppua. Vanha vaiva, mutta kovempaa kipua. Pääsin työterveyteen heti ensimmäisenä arkipäivänä ja sain pinkit teippaukset selkään. Fysioterapeutti sanoi että jos ne auttaa, voin tulla hakemaan uudet kun edelliset irtoaa. En osaa ihan tarkalleen sanoa auttaako teipit, vai lääke, vai ne yhdessä, mutta hyvältä teippaus tuntuu. Fysioterapeutti kysyi onko minulla ollut kuumetta. Juu, lämpöä jo pidemmän aikaa. En olisi itse edes maininnut, ellei olisi erikseen kysytty. Mitattiin tulehdusarvot, kaikki ok, virusperäinen flunssa. Lepoa ja kuumaa juomaa. Tunnollisena työntekijänä menin töihin loppiaisen jälkeen, mutta nyt makaan kotona flunssan kourissa teipit selässä. Joskus on viisautta antaa periksi ja parannella itsensä ennenkuin tulee vakavampia tauteja.

Onneksi koulupäivä olisi ollut lyhyt, etten aiheuta suurta katastrofia poissaolollani. Tiedän etten ole korvaamaton, mutta tiedän myös että sijaisen järjestäminen on työlästä, näinä aikoina.

Olen useammin kuin kerran lähiaikoina jäänyt miettimään blogini kuvia. Matkalla oli hankala siirrellä kuvia kamerasta koneelle tai puhelimesta, ellei jopa mahdotonta, niinpä päädyin ottamaan kaikki kuvat kännykällä. Puhelin oli aina mukana ja sekin teki valinnasta kätevän (tässä kohden mieleeni tuli vain sana convenient. Se kuvasti parhaiten puhelimen käyttöä kamerana. En saanut sanaa päähäni suomeksi, piti tarkistaa internetdioonista).

Ihmisen aistit ovat uskomattomat. Harvoin paraskaan kone pystyy siihen tarkkuuteen, johon esimerkiksi ihmissilmä pystyy. Haluaisin ottaa ja jakaa upeita kuvia blogissa. Monesti kadulla kulkiessani näen jotakin, joka suorastaan huutaa pysähtymään ja ikuistamaan tilanteen.

Totuus on oranssi valopiste keskellä mustaa tyhjyyttä. Kyllä, siinä on vesiputous ja upea iltavalaistus tai kirkonkello valaistun himmelin taustalla mustaa taivasta vasten, jossa täysikuu luo upean valon kaupungin silhuetin ylle.

Jatkan kännykän kuvilla, loput jääköön lukijan mielikuvituksen varaan! Hyvää alkanutta, talvista viikkoa!!

May the Force be with you!

Ihana Tähtien Sota, paluu menneeseen näin uuden vuoden kunniaksi. Minusta oli ihana muistella kuinka Veljen kanssa katsoimme vanhat elokuvat ja nauhotimme puheet c- kasetille! Oi niitä aikoja!

Kävimme eilen elokuvissa ja aina niin kriittistä Miestä häiritsi kun elokuva oli niin selkeä toisinto. Minusta se oli IHANAA!!!!

Ulkona on paukkupakkanen. Reissupakun käsijarru on jäätynyt kiinni. Voipi olla että ensimmäisenä työpäivänä kävelen kouluun posket punaisina. Kylmyydestä johtuen useammin kuin kerran lähipäivinä on  mieli palannut tien päälle ja lämpimään. 

Viime vuonna olimme Malagassa, Espanjassa vastaanottamassa Itämaantietäjiä. Lämpöä oli lähemmäs +20°c ja valoa riitti päivisin. Nyt mulla on vielä yksi armollinen vapaapäivä ja sitten jatkuu taas arkinen aherrus.

Eikö kaikissa sisustuslehdissä ole nykyään tikkaat sisustuselementtinä? Mies hslusi sisustaa meillä kun palasimme Suomeen.  Meilläkin on sisustustikkaat!