Onneksi on Mies ja hienosti käyttäytyvä koira, sekä karavaanarintiepalvelu.

Kaksi viikkoa Reissupakulaisena Ranskassa, mikä ihana tapa viettää kesälomaa.
Reissuelämään kuuluu kuitenkin aina myös yllätykset ja seikkailu, aivan kuten Muumitkin ovat todenneet.

Olimme jo niin lähellä, mutta silti niin kaukana, kun pahaa aavistamatta pysähdyimme ruotsalaiselle "leikkikuuselle" syömään jääkaappia tyhjäksi. Saimme vielä loistoaterian neljälle merguez-makkaroista, oliiveista ja nuudeleista. Mahat täynnä, iloisin ja odottavin mielin suuntasimme Reissupakun nokan kohti Tukholman laivarantaa, Suomea, kotia ja arkea.

Olisi pitänyt...
Tuulettimen hihna vinkui, mutta niinhän se on vinkunut jo pitkään. Nyt edes reipas kiihdyttäminen ei saanut vinkumista loppumaan. Reissupakulla on kuitenkin oma mielensä ja ehkä sen mielestä tältä reissulta puuttui vielä loppusilaus.

Akku- valo syttyi. Moottorin lämpötilamittari nousi silmissä. Äkkiä lähimmälle mahdolliselle pysähdyspaikalle. Konepelti auki. Jäähdytysneste kiehui.

Mies osasi heti toimia tyynen rauhallisesti, kun me muut vielä, ainakin mielessämme, yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Mies soitti karavaanarintiepalveluun,  ilmoitti auton rikkoutumisesta ja sai tilattua meille ruotsalaisen hinauksen. Hän soitti laivayhtiöön,  muutti matkaliput niin että neljän henkilön, auton ja koiran sijasta Suomeen palaakin vain kaksi henkilöä. Taksin tilaaminen Tukholmasta, lauantaina pikkutielle numero 218 tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä.

Samalle pikku parkkipaikalle saapui  toinenkin auto, jonka kuljettajalla oli ongelmia autonsa kanssa. Hänen olisi pitänyt olla illalla veljensä häissä. Hän sai soitettua taksin ja matkaseuralaisten kotimatka jatkui. Heidän mukaansa taksinkuljettaja oli ajanut n.170km/h koko matkan Tukholmaan ja he ehtivät lautalle. Toiselle autolle saapui hinaaja ja me jäimme odottamaan.

Päivä oli enteillyt sadetta, mutta vasta sillä hetkellä kun hinausauto saapui taivas repesi. Vettä satoi auton ikkunoistakin sisään niin paljon että huoltomies totesi viisaammaksi itse ajaa meidän automme  hinauslavetille sen sijaan että olisi neuvonut ulkona mihinpäin renkaita tuli kääntää. Istuimme Reissupakussa keula kohti taivasta, kuin missäkin huvipuistolaitteessa. Huoltomies kysyi moneen otteeseen Reissupakun omapainoa ja sitä paljonko meillä on lastia. Alkoi tulla jo epätoivoinen olo siitä että auto onkin liian painava lasteineen ja joudumme jäämään tienposkeen kaikki kaapista löytyvät vaatteet yllämme sateeseen syömään ja juomaan kaappeja tyhjäksi.

Viimeiset vaijerit kiinni ja matka saattoi alkaa. Södertälje 40 km autossa, auton lavalla. Kokemus se on sekin.

Reissupaku pukeille ja miehet alkoivat hääriä sen ympärillä. Tuulettimen hihna oli mennyt kokonaan poikki. Uusikin löytyi. Satoi. Salamoi. Ukkonen jyrisi. Pitelimme sadetta huoltoaseman wc:n eteisessä, kun huoltoasemalle ei saanut viedä koiria. Sillä hetkellä kaipasin todella takaisin Ranskaan, koirasallivaan kulttuuriin ja +27°C asteen lämpöön.

Tyvärr...

Apein mielin lähdimme perheenä vaeltamaan pimeitä Södertäljen katuja sateen pitämisessä meitä täydellä voimalla. Ensimäisessä hotellissa ei ollut tilaa.

"Sillä heillä ei ollut sijaa majatalossa", kaikui mielessäni.

Suorastaan hävetti astua hienon hotellin aulaan vettä valuvana märän koiran kanssa.

Chamonix'ssa jouduin kerran jättämään Allin yksin terassille odottamaan. Palatessani täysin vieras, englantilainen mies pysäytti minut ja kehui Allia hienoimmin käyttäytyväksi koiraksi jonka hän on ikinä tavannut. "Minä olin aina luullut että osaan kouluttaa koiraa, mutta nyt olen tavannut jonkun, sinut, joka tekee sen niin hyvin etten enää edes kehtaa kertoa kouluttavani koiria" hän kehui minua. "Kiitos kauniista sanoistanne, osa syy hienoon käytökseen on varmaan sekin että koirani on hirvittävän väsynyt, sillä olemme kävelleet tänään paljon" vastasin hänelle, tuntien kuitenkin suurta ylpeyttä koirastani.

Hotellin aulassa mieleeni palasi tämä keskustelu. Käskin Allin maksamaan syrjään kulkureitiltä ja laitoin hihnan siististi sen viereen. Ihmisiä kulki ohi ja ihasteli kuinka koira voikaan pysyä niin hienosti paikallaan, kun omistajat ovat tiskillä, kiitos Alli, pelastit tilanteen, taas.