tiistai 30. joulukuuta 2014

Haudataan sotakirveet

Ja aloitetaan pohjoismainen veljeys!

Ruotsi on aina meitä hieman parempi (paitsi vuosina -95 ja -11 jääkiekon mm-kisoissa). Se on kuin isoveli joka loistaa kuudella laudaturillaan( häntä ylistetään), kun itse sait säälistä lubentem abrobaturin (hänet mielihyvin hyväksytään. Kuulostaapa oikeastaan ihan hyvältä arvosanalta).

Lähikaupassa täällä Malagassa (iso Carrefur-market) on Todo al Mundo hylly, josta löytyy myös Nordic osasto. Sieltä löysin jouluksi riisipuuroakin. Se taisi olla Norjalaista, mutta sen lähemmäksi suomalaista joulupuuroa ei näillä leveysasteilla pääse.

Kävin tänään taas kaupassa ja mukaan tarttui tällaiset tuotteet.

Suurin osahan näistä todellakin on ruotsalaista alkuperää, mutta myös koto-Suomessa myynnissä. Lakritsi on Lidlistä ja siinä pussissa lukee original Finland.

Kuusen löysin jo ennen joulua, mutta vasta nyt raaskin ostaa sen -50% hintaan. Se on ihan aitoa muovia, mutta niin oikean näköinen, että halusin palan kotimaata autoon.

Malagaa luvassa loppiaiseen saakka.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Gibraltar

Maailman kummallisuuksia vol.1.

Espanjan vähän rähjäisen pikku kaupungin laidalla kohoaa suuri vuori. Vuoren reunassa on portit ja tulliasema. Ystävälliset Brittiläiset poliisit tarkastavat passit. Se olikin ensimmäinen raja, jossa oltiin kiinnostuneita meidän paperrista. Ajamme autojen seassa kiitoradan poikki Gibraltarille, Britanniaan.

Yllätys, yllätys, liikennekulttuuri on aivan toista kuin Espanjassa. Liikenne on oikeanpuoleinen, onneksi. Mielikuva on varmaan se että Espanjan liikenteessä pätee viidakon lait ja Brittiläinen liikenne on sivistynyttä ja järjestelmällistä, ehei!

Gibraltarilla on kapeat, mäkiset ja mutkittelevat tiet. Muistaakseni teitä on 29 km. Siellä paikalliset ajoivat niin kovaa, ettei uskaltanut ajaa autotiellä, eikä taas mahtunut ajamaan jalkakäytävällä.  Pyörän taluttamiseksi meni melkein koko Gibraltarin reissu. Ajoimme ensimmäiseksi Europa Pointille. Sille aukiolle, josta näkee Afrikkaan ja toden totta, siinähän toinen manner on ihan käden ulottuvilla.

Mitä peri Brittiläistä on olemassa? Pubi tietysti ja suola-viinietikka sipsit. Pubin löysimme helposti. Siellä pystyi maksamaan Euroilla, mutta vaihtorahan sai Puntina. Mark&Spencer tavaratalossa saimme tuhlattua Punnat pois juuri niihin perunalastuihin.

Kaiken kaikkiaan koko Gibraltar tuntui siltä, kuin olisi ollut Brittiläisen elokuvan kulisseissa. Ja ihan oikeasti siellä asuu ihmisiä. Britanniassa keskellä Espanjaa!

Kotimatkalla

Kävimme kääntymässä Gibraltarilla,  reissumme eteläisimmässä pisteessä, joten nyt olemme jo kotimatkalla.

Vietimme rauhalliset joulunpyhät Linda Vistan rannassa palmujen huojuessa tuulessa. En henkilökohtaisesti ymmärrä joulunviettoa muualla kuin pimeässä ja kylmässä koto-Suomessa, mutta piti tulla tänne asti toteamaan asia. Onhan toki niin, että lähemmäs tällaisia maisemia Jeesus-lapsi syntyi ja tämä on se "todellisen joulun" ilmasto.

Mutta, minun sieluni joulussa on niin pimeää, että kaikki jouluvalot ja kynttilät ovat tarpeen ja jouluaattona on hautausmaalle mennessä niin kylmä, että meinaa jäätyä pystyyn. Koti-ikävää, tiedän!

Kaverit tulivat eilen lentäen Suomesta ja ovat Espanjassa aina loppiaiseen saakka. Vietämme heidän kanssaan aikaa täällä Malagassa. Tosin he olivat epähuomiossa varanneet hotellin Fuengirolasta. Pääsisinköhän mä sillä varjolla katsomaan Suomalaista menoa sinne, nyt kun näin lähellä ollaan?

Kunhan Itämaantietäjät ovat tuoneet lahjansa Espanjalaisille lapsille ja Kuninkaiden kulkue on nähty me käännämme Reissupakun nokan kohti pohjoista.

Ajelemme ensin Espanjan halki Välimeren ranninkoa pitkin. Sitten hissuksiin Atlantin rannikkoa Ranskassa kohti Pariisia.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!

Päätimme sittenkin viettää joulun kauniilla Linda Vista rannalla San Pedrossa, lähellä Marbellaa. Kävimme eilen Gibraltarilla,  siitä lisää tuonnempana.  Nautimme joulukahvit vielä Mäkissä suklaamuffinsin kera. Sitten siirrymme rantaan viettämään rauhallista ja aurinkoista joulua!
Reissupaku hiljenee joulunviettoon!
Hyvää joulua! Feliz Navidad!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Oikeasti Malaga!

Saavuimme Malagaan tänään puolen päivän aikoihin. Kaverit menivät Pablo Picasso museoon ja me Miehen kanssa suuntasimme jouluostoksille. Vietämme ensi yön airella, matkaparkissa lähellä Malagan keskustaa. Huomenna lähdemme jatkamaan matkaa rannikkoa pitkin ja näillä näkymin olisi tarkoituksena viettää joulu Gibraltarilla.

torstai 18. joulukuuta 2014

Pyykkipäivä

Olemme leirintäalueella Granadassa. Maria Eugenia sukuineen ja haaremimiehineen omistaa paikan. Täällä tuntuu asuvan hirvittävä määrä porukkaa. Yksi mies koristelee joulupuuta joka päivä vähän eritavalla, toinen  haravoi ja siirtelee roskapönttöjä. Sitten täällä liikkuu hitsari, Maria Eugenia itse ja huonoa englantia puhuva tyttö. Hieman epämääräistä, hieman toisenlaista kuin Ranskan 2 * leirintäalue.

Suihkusta tulee lämmintä vettä ja auto voi olla parkissa ja itse voimme liehua ympäriinsä rauhallisin mielin. Se riittää meille.

Olin säästänyt villapyykin leirintäalueelle. Kävin katsomassa konetta heti tullessamme, mutta siellä oli jonkun pyykit sisällä. Vieressä oleva kuivuri näytti siltä että se syö vaatteet jotka sinne uskaltaa laittaa.

Eilen taas koneessa oli jonkun pyykit, mutta ohjelma oli loppu. Reippaana, kehtaavana tyttönä tyhjensin pyykit koneen vieressä olevaan koriin ja laitoin omani tilalle.  Pesu maksoi 3€/30min. Niinpä valitsin villaohjelman sijaan 30 min kestävän 40° pikapesun. 
Muutamaa minuuttia ennen pesuohjelman loppua menin koneelle kyttäämään, ettei minun pyykkini jää häiritsemään ketään. Huonon englannin tyttö tuli ilmoittamaan että kone jota käytin oli leirintäalueen henkilökunnan oma ja se pyykkiä syövä kuivuri onkin asiakkaiden käyttöön tarkoitettu pesukone. Selitin etten löytänyt respasta ketään jolta kysyä. Hän sanoi että he kaikki asuvat tässä leirintäalueella ja ovat meidän, vieraiden käytössä 24h/vrk. Just joo, ehkä joku Espanjalainen kehtaakin mennä soittamaan heidän ovikelloaan ja kysymään pyykistä  mutta Suomalainen, ei ikinä!
Hmm... onneksi olin kehdannut  käyttää henkilökunnan konetta, olisi muuten jäänyt pyykit pesemättä.
Olisitko sinä valinnut oikeanpuoleisen koneen?

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Taiteilijan vapautta

Taiteilijan vapautta on loukattu pahimman kerran! Granada tai Malaga, mitä väliä sillä on?
Ensimmäinen lukija heti huomautti että tekstissä on väärä kaupunki.
Selvyyden vuoksi Alhambra on Granadassa, samoin arabialaiset korttelit ja yllätys, yllätys, mekin olemme!