Smørstabbrean, kivat kahvit, lettukestit, Ihana elämä

Meidän arkemme Norjassa, Reissupakussa on muotoutunut sellaiseksi, että etenemme joka päivä 200-400 km. Pysähdymme ihanalle "leikkikuuselle", tiedäthän sen liikennemerkin joka näyttää legopalikan puulta, teemme jotain reissuruokaa ja juomme kahvit ja etsimme uuden 'leikkikuusen' yöpaikaksi ja teemme kunnon ruoan. Tähän mennessä emme ole maksaneet Norjassa yöpymisestä penniäkään, kaikesta muusta olemmekin sitten maksaneet ihan riittävästi.

Hirveässä pullanhimossa teimme eilen illalla maailman parhaita lettuja. Saimme Lofooteilla Joelilta (kiipeilykaveri) lahjoituksena vehnäjauhoja kun hän ei halunnut viedä niitä enää kotiin. Illalla Mies paistoi lettuja ulkona kaasukeittimellä ja meillä oli ihanat lettukestit. Reissupakussa kaikki maistuu niin hyvältä, tai sitten kaikelle antaa niin paljon enemmän arvoa, kun sen eteen täytyy aina vähän ponnistella.

Viime yön vietimme Jotunheimenin kansallispuiston tienoilla ja aamulla oli herätys jo klo 8, sillä pääsin elämäni ensimmäistä kertaa jäätikölle. Ensin vaelsimme jäätikön reunalle muutaman tunnin Krossbu-majalta. Jäätikön reunalla sain opastuksen jäätiköllä toimimiseen, pelastautumiseen jos jompi kumpi putoaa railoon tai jos muuten tapahtuu jotain ikävää. Sitten raudat kenkiin ja jäätikölle. Nousimme jäätikölle kamalaa kiviröykkiöpolkua, jossa mun teki mieli antaa periksi useammin kuin kerran, mutta Suomalaisella Sisulla ja jäätikön kutsua kuunnellen ponnistelin uskallukseni äärirajoilla. Takaisin tullessa huomasimme että vieressä kulkee hyvä polku.  Olenpahan taas kokemusta rikkaampi. Nyt istumme Wi-Fin äärellä, palkintokahveilla Turtagro n majalla. Voittajan on kato helppo hymyillä.

Oli yllättävän raskasta kiivetä ylös jääseinämää, kun oli jalat väsyneet jo kivikoiden ylityksistä, sekä nousuista. Pelottavaa, mutta niin kiehtovaa! Sanoinkin Miehelle että tämä on melkein yhtä hienoa kuin Eiffeltornissa käyminen. Mua jännitti eilen illalla jäätikölle meno niin paljon, ettei uni meinannut tulla silmään millään. Niin suuren luonnonilmiön edessä ei kannata paukutella henkseleitä vaan suhtautua jäätikköön sen vaatimalla nöyryydellä. Musta on ihan mieletön ajatus että jäätikkö on virta, joka liikkuu, vaikkakin hitaasti, mutta liikkuu kuitenkin, vaikka se näyttääkin vain yksi jäämöhkäleeltä. Näin elämäni ensimmäisen jäätikön Chamonix'ssa ja siitä lähtien jäätiköt ovat kiehtoneet minua suuresti. Nyt olen omin pikku jaloin kävellyt jäätiköllä!