lauantai 20. kesäkuuta 2015

Hyvää Juhannusta!

Pitkästä aikaa kaikki kaverukset koossa. Kaikki alkoi viidestä pojasta, joita yhdisti ulkoilmaelämä, vaellus ja luontoharrastukset.

Nyt lapsia on siunaantunut niin että mökillä oli yli kaksikymmentä henkilöä. Ihana viettää keskikesän juhlaa isolla porukalla saaressa!

Kiitos kaikille!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Vaatteet on mun aatteet

Maripaita, Se tekstistä tuttu!

Olen ollut aiemmin oikea vaatehamsteri. Minulla on ollut esimerkiksi miljoona t-paitaa, eikä silti mitään päällepantavaa. Vaatekaappini on pursunnut vaatteita joista suurin osa  on kuitenkin ollut jotenkin epäsopivia.

Suuren Matkan alla aloin oikeasti tarkastella kaappiani ja ostokäyttäytymistäni kriittisesti. Päätin että panostan vain laatuun vaatteissani ja sillä päätöksellä olen pystynyt hillitsemään ostelua. 

Olen opetellut säästämään rahaa, että saan sellaisia vaatteita, jotka ovat käytössä pitkään ja niitä tulee oikeasti käytettyä. Olen koostanut vaatekaappini niin, että kaikki vaatteet muodostavan kokonaisuuksia, niin arkeen, kuin juhlaankin.

Nyt minulla on aina kaunista päälle laitettavaa ja voin muokata asuja koruilla ja huiveilla.

Helppoa kuin heinänteko, vaikken heinää koskaan olekaan tehnyt!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Perjantai on perhettä täynnä

Täältä, siskon luota, matkamme alkoi melkein vuosi sitten.  Kuinka nopeasti aika oikeasti meneekään?!

Mies lähti kiipeilyreissullle, boulderoimaan, Ahvenanmaalle pari päivää sitten. En miettinyt kauaa jäänkö kotiin möllöttämään Alli-koiran kanssa vai tulenko siskon hoiviin viettämään lapsiperheen arkea.

Kävimme eilen lähellä olevan leikkipuiston kirpputori-tapahtumassa ja löysin ihanan retropaidan. Kävelin myyntipöydän ohi muutaman kerran, mutta paita huusi perääni niin äänekkäästi,  etten voinut jättää sitä pöytään. 

Marimekko, minun sielunkumppanini vaatemaailmassa. Kuosina Annika Rimalan hedelmäkori vuodelta-64. Myyjä sanoi saaneensa paidan vähän niinkuin perintönä. Toinenkin Marimekko paitani, saman suunnittelijan puna-valkoinen pallopaita, on kirppislöytö. Lempivaatteitani!

Muistan vanhan valokuvan mökiltä, jossa minun tätini on lapsi ja hänellä on päällään hedelmäkori-kuosinen paita. 

Ei kertakäyttövaatteita, vaan historian kankaiden havinaa!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Soutuvenheellä Kiinaan

Hiljainen järvenselkä, välkehtivä vesi, eikä ristinsielua missään. Ihanan idyllin rikkoo joku torvelo, joka kaasuttaa liian kovaa ja liian läheltä sinun kotirantaasi. Idylli on särkynyt, rauha on iäksi poissa!

Me emme halunneet häiritä kenenkään yksityisyyttä, emmekä tuottaa maailmaan lisää melusaastetta.

Me meloimme seitsemän metrisen puuveneen laiturupaikalleen!

Eurooppaa ristiin rastiin asuntoautolla, check, peace of cake, mutta soudapa meriläinen laituriin!

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Nonnii...

Vene turpoaa Sapokassa hyvin. Vain matkustamon sivulta tihkui vähän vettä, mutta, mutta. Kone temppuilee. Vapaalla kone jaksaa pyöriä hyvin, mutta polttoaineen syöttö takkuaa heti kun laittaa vaihdetta päälle.

Mies lähti hakemaan asiantuntija neuvoja ja mä jäin Sapokkaan venevahdiksi, boatsitter!

Onneksi aurinko paistaa ja vesi välkehtii timanttien lailla. Maailman parasta mindfulnessia!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vesillelasku

Tänään se tapahtuu! Toivotaan et lautojen välit veneessä turpoaa kohtuullisessa ajassa ja vene saadaan turvallisesti laituriin!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Maalla ja merellä

Ehkä joskus vielä ilmassakin!

En ehdi tännekään kunnolla, kun on koko ajan niin kiirus! Veneen vesillelasku on maanantaina ja nytkin olisin mieluusti veneellä auttamassa Miestä, enkä makaisi kotona, pimeässä migreenin puristaessa päätä. Olen haistellut ensin pohjaprimerhöyryjä ja sen päälle sinistä antifolingmaalihuurua. Sekaan vähän tinneriä ja lasikuitua. Eikai se nyt ole ihmekään että migreenin niistä saa, ennemmin tai myöhemmin!

Matkalla viihdytimme toisiamme usein ajatuksella perässä kulkevasta veneestä, jonka voisi, sopivan joen osuessa kohdalle, laskea vesille ja vaihtaa autoelämä vene-elämään.

Suunnitelmana oli kuitenkin myydä vene pois heti Suomeen palattuamme, mutta...

Raikas merituuli ja lokkien huudot päidemme yläpuolella. Kaukana siintävät saaret timanttien lailla välkehtivä vesi ja autereinen ilma. Kyllähän Kotkalaisella täytyy vene olla!

M/S Petolintu, Casino Royale, M/S Valpuri lasketaan vesille fanfaarien soidessa maanantaina!

Myä ollaa Kotkass' ja Kotkast'