perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kesälomalla

Päätin että aloitan lomani oikeasti niin etten jää kotiin möllöttämään, vaan tulin Helsinkiin nauttimaan ensimmäisestä lomaviikosta.

Vettä on satanut lähes tauotta koko viikon ja tänään tuli jopa rakeita taivaantäydeltä, mutta minun lomafiilistäni se ei kuitenkaan ole päässyt pilaamaan.

Kävimme yhtenä päivänä luonnontieteellisessä museossa, sekä lastenkaupungissa Helsingin kaupunginmuseossa.

Olin käynyt luonnontieteellisessä museossa viimeksi ala-asteella ja nautin vierailusta oikeasti lapsellisen riemun vallassa. Harmi että aika loppui kesken, kun olimme sopineet tapaamisen lasten kaupunkiin.



sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ylpeyttä, rauhaa ja lomaa sydänalassa

Siinä se nyt oli.
Vuosi alakoulun opettajana.
Tänään on ensimmäisen virallinen lomapäivä ja heti ilma viileni ja jäämereltä puhaltaa hyytävä tuuli. Loman kunniaksi luvassa on kaappien siivousta, pyykkäystä ja pakkaamista, sillä jo huomenna "moottoritie on kuuma" ja Reissupaku johdattaa meidät kohti kesän ensimmäisiä seikkailuja!
Hyvää kesää kaikille ja lomaa niille, joilla sellainen jo on!

tiistai 24. toukokuuta 2016

Korpin rengastusta

Sielu kaipaa rauhaa kiireisten, viimeisten työviikkojen puristuksessa. Mikä olisikaan rauhoittavampaa kuin viikonloppu Reissupakusa, metsän siimeksessä ja linturetkellä. Tällä kertaa löysimme kaksi pesää, yhteensä yhdeksän pientä korpinpoikasta. Kaikki saivat Sotut ja Hetut.
Korpeista ei pysty sanomaan ovatko ne tyttöjä vai poikia rengastushetkellä. Nimet ovat siis täysin mielikuvitukseni tuotetta.
Edellisellä kerralla sain olla mukana rengastamassa korppiveljeksiä Kaapoa Ja Gabrielia. Kuvassa on tämän vuoden, ensimmäisen poikueen, toinen korppi-vauva, vilkas ja iloinen Amalia.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Päiväni Helsingissä

VAKAVA-koe Kasvatustieteelliseen oli tiistaina 3.6.16. Aamulla kiireessä lähtiessäni olin unohtanut puhelimen kotiin. Puhelimen kansissa on myös ajokorttini, joka myöskin jäi kotiin.

Yritin tarjota ajokortista oikeaksi todistettua kopiota tai ystävää viemään ajokorttia valtakirjalla toimistoon, mutta ei. Minun oli tultava itse paikalle henkilökohtaisesti.

Varasin aamun ensimmäisen bussin Helsinkiin ja vietin mukavan kaupunkipäivän käytyäni näyttämässä henkilöllisyystodistuksen virkailijalle.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Vappu Vaasassa on jo ovella

Boulderfest 2016 Vaasassa on taas aivan nurkan takana. Olen tainnut kaivata tätä auton lähtökuntoon laittoa enemmän kuin olen voinut myöntääkään. Stereoissa soi reissumusiikki, multiusage puhdistaa ja heijastaa kodin lähtökuntoon.
Alli-koirakin on auttamassa kodin siivouksessa tai on pakotettuna seurustelemaan omalla paikallaan pöydän alla.
Raikkaasta ja leviämistä tuöväenjuhlaa Juuri Sinulle!
Tuntuu niin kivalta, tie kutsuu taas ja kutsuun on vastattava!

Vappua Vaasassa

Boulderfest 2016 Vaasassa on taas aivan nurkan takana. Olen tainnut kaivata tätä auton lähtökuntoon laittoa enemmän kuin olen voinut myöntääkään. Stereoissa soi reissumusiikki, multiusage puhdistaa ja raikastaa kodin lähtökuntoon.
Alli-koirakin on auttamassa kodin siivouksessa tai on pakotettuna seurustelemaan omalla paikallaan pöydän alla.
Railakasta ja leppoisaa työväenjuhlaa Juuri Sinulle!
Tuntuu niin kivalta, tie kutsuu taas ja kutsuun on vastattava!

perjantai 15. huhtikuuta 2016

White noise

Ja elektroniikka ihmisen palveluksessa.

Ajatellaanpa vaikka sydämen tahdistinta. Laitten on kehittänyt kanadalainen John Hobbs alunperin jo vuonna 1950 ja kuinka moni voikaan nykypäivänä viettää normaalia elämää tahdistimen ansiosta.

Kännykät ja kaikki muut elektroniset laitteet ovat tulleet osaksi meidän nykyistä elämäämme ja niitä osataan nykyään käyttää mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Tarina kertoo että minä olen vauvana  ollut haastava nukutettava ja vanhemmat ovat ajelleet autolla yökaudet ympäri Kotkan katuja saaden minut sillä tavoin nukkumaan. Edelleenkin autossa nukkuminen on minusta turvallista. Ei siis ihme että asuimme vuoden autossa.

Minun elämänpiirini  on syntynyt pieni ihme, Ewok. Sain riemukseni  olla hoitamassa häntä viime viikonloppuna. Kitisevä Ewok laitettiin vaunuihin, mukaan vaunuihin laitettiin kännykkä ja  you tubesta taukoamatona pölynimurin hurinaa, "White noise".  Vähän hytkytystä ja kynnyksen yli ajelua vauvalle ja pian hän oli untenmaille. Loistava keksintö.