Norja on kallis maa, edelleen,

Mutta on siellä vaan niin mukava käydä!
Vietin viimeisen kesälomaviikkoni ja hetki sitten, mutta emmehän me, reissulaiset pitkään malttaneet pysyä paikoillamme. Niinpä teimme "pistomatkan" pitkän viikonlopun vielä Norjaan, Lofooteille.

Mikä muukaan se olisi ollut, kuin kiipeilyreissu, mutta tällä kertaa minulla oli ihan ihmisseuraakin mukana. Pikku Padawan äitinsä kanssa ja Miehellä kiipeilyseurana IsäMies. Padawanin ja äitinsä kanssa elelimme Reissupakussa ja miehet telttailivat ja elivät muutenkin erähenkisesti.

Suoraan vedenpinnasta nousevat vuoret, sekä vuorten seinämille kietoutuvat pilvet ovat aina yhtä sykähdyttävä näky. Huomaisikohan maiseman jylhyyttä ollenkaan, jos eläisi koko elämänsä vuorten sylissä?

Reissussa tuli todistettua että alle vuoden ikäisenkin lapsen kanssa voi lähteä matkailemaan. Muumien sanoin: on helppo olla rohkea, jollei pelkää.
Matka meni hyvin ja pikku Padawankin vaikutti olevan tyytyväinen. Olihan hänellä rakkaat, tärkeät ja turvalliset ihmiset, ruokaa ja sopivasti leluja mukanaan. Mitä muuta pieni ihminen tarvitseekaan ollakseen tyytyväinen?

Yhtenä päivänä IsäMies ja Padawanin äiti kävivät pyydystämässä laskuveden aikaan meille tuoreet simpukat vanhasta tutusta paikasta ja saimme ihanaa, itämaisvaikutteista simpukkakeittoa illalliseksi.

Seuraavaksi Saksaan! Pitkästä aikaa reissuun, johon ei, ainakaan ennakkotietojen mukaan, kuulu kiipeilyä.

Sielunmaisemassa

Joutsenet tööttäilevät öisellä järvellä ja yksinäinen kuikka huhuilee kumppaninsa perään. Muuten ympärillä on rikkumaton hiljaisuus.

Mies on pidemmällä työkeikalla ja totesin etten halua olla yksin, tai tarkemmin, Alli-koiran kanssa kahdestaan kotona. Vanhemmat olivat lähdössä mökille ja päätimme lyöttäytyä heidän matkaansa.

Alli-koira nautti silminnähden kun sai juosta ja pelmuta irrallaan Max-serkun kanssa. Tanner vain tömisi kun kaksi isoa koiraa päästelivät kaupungin höyryjä ulos.

Mökkiranta, Punsukka on paikka jonka näen sielussani sulkiessani silmät. Siellä luonnonrauhassa, esi-isien mailla, ikihonkain huminassa maiset murjeet unohtuvat ja sielu lepää. Mökillä olo on aina yhtä elähdyttävää.

Itsekin nautin, vaikken kirmaillutkaan kevein gasellin askelin metsiä pitkin. Autoin Isää terassin rakennuksessa, vähäisesti, mutta kuitenkin. Jokainen kykyjensä mukaan. Seurustelin Äitin kanssa, tiskailin ja muutenkin autoin taloudenpidossa. Kävimme koirien kanssa sienimetsällä ja saimme paistoksen verran kanttarelleja. Ihana, rakas Punsukka!