perjantai 26. elokuuta 2016

Sielunmaisemassa

Joutsenet tööttäilevät öisellä järvellä ja yksinäinen kuikka huhuilee kumppaninsa perään. Muuten ympärillä on rikkumaton hiljaisuus.

Mies on pidemmällä työkeikalla ja totesin etten halua olla yksin, tai tarkemmin, Alli-koiran kanssa kahdestaan kotona. Vanhemmat olivat lähdössä mökille ja päätimme lyöttäytyä heidän matkaansa.

Alli-koira nautti silminnähden kun sai juosta ja pelmuta irrallaan Max-serkun kanssa. Tanner vain tömisi kun kaksi isoa koiraa päästelivät kaupungin höyryjä ulos.

Mökkiranta, Punsukka on paikka jonka näen sielussani sulkiessani silmät. Siellä luonnonrauhassa, esi-isien mailla, ikihonkain huminassa maiset murjeet unohtuvat ja sielu lepää. Mökillä olo on aina yhtä elähdyttävää.

Itsekin nautin, vaikken kirmaillutkaan kevein gasellin askelin metsiä pitkin. Autoin Isää terassin rakennuksessa, vähäisesti, mutta kuitenkin. Jokainen kykyjensä mukaan. Seurustelin Äitin kanssa, tiskailin ja muutenkin autoin taloudenpidossa. Kävimme koirien kanssa sienimetsällä ja saimme paistoksen verran kanttarelleja. Ihana, rakas Punsukka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti