Ihanan ja rentouttavan viikonlopun jälkeen koittaa AINA arki, mutta arjen jälkeen tulee taas viikonloppu! Aivan kuten ihanien, keväisten päivien väliin sattuu aina takatalvi, jonka tuloa on nyt uhkailtu ensi viikonlopuksi.
Elämä on ollut rauhaisaa ja tasaista, mutta nyt kevään korvalla taas täytyy alkaa ajatella tulevaa. Tänään tempaisin taas ässän hihasta ja täytin hakupaperit uuteen kouluun. Johan edellisestä tutkinnosta on ehtinyt kulua kolme vuotta. Vierivä kivi ja niin edelleen vai oliko se ahkerasti kiivetty kivi? Vai miten se suomalainen sanonta nyt menikään.
Ihminen urautuu niin helposti ja nopeasti, tai ainakin minä uraudun. Olen saanut kulkea autolla töissä paukkupakkasten jälkeen, kun saimme käsijarrun sulatettua. Mies oli varannut Reissupakulle huollon eiliselle päivälle, mutta hänen pitikin jäädä matkan varrelle.
Pyysin toisia silmäpareja mukaan, kun en luottanut omaan tietooni korjaamosta tai metallilaatikosta, jonne avaimet piti jättää. Saati sitten se vaiva jos olisin vienyt auton huoltoon ennen töihin menoa, jättänyt avaimen siihen samaiseen peltilaatikkoon, varmistanut bussin jolla ehdin ajoissa töihin ja iltapäivällä sama rumba takaisin.
Iskän kanssa ajeltiin peräkanaa Napero-serkun kanssa autokorjaamon pihaan illan pimeinä tunteina. Käsi vapisten pudotin avaimet peltilootaan. Seuraavana päivänä Mies laittoi viestiä, että auton saa noutaa.
Reissupakuun vaihdettiin eilen uudet "iskarit", iskunvaimentimet, joilla taataan tasaisempia kilometrejä taas hetkeksi. Liekö reissua taas sydänalassa, vaiko kielen päällä?
Älä tule paha takatalvi, tule kesä jo!!
