Luksuselämää asuntoautossa. Olemme suuren haasteen edessä. Haluamme elää enemmän vähemmällä ja mikä tärkeintä, omannäköistämme elämää. Blogissa käsittelen pienen( todella pienen) asunnon sisustamista, vähän vaatteita, ruoanlaittoa, matkailua, vapaata elämää. Kaikkea mitä reissupakussa mieleen juolahtaa. Tervetuloa mukaan seikkailuun!
torstai 4. helmikuuta 2016
Sokkotreffit aamuhämärissä
tiistai 2. helmikuuta 2016
La Chandeleur, Kynttilänpäivä 2016
Tupu, Hupu ja Lupu muistivat että "-nyt Täti tekee niitä Ranskalaisia Räiskäleitä, kun sunnuntaina oli kynttilänpäivä!!"
Ihanaa! Olen saanut totutettua uuden sukupolven kynttilänpäivän juhlallisuuksiin.
Crêpesejä ja Bretagnelaista siideriä, niistä on tämän vuoden kynttilänpäivä tehty.
Ranskassa tästä alkaa kevät, anna sinäkin valon tulvia elämääsi!!
Crêpes Reissupakusta (aikuisille!)
2 luomukananmunaa
2,5 dl kevyt maitoa
vehnäjauhoja reilu loraus
50g sulatettua voita
1pss vaniljasokeria (7,5g)
5 cl Bailey's kermalikööriä
Ripaus suolaa
Taikina saa olla aika paksua!!
Paista runsaassa voissa aivan kuten Suomalaiset letut.
Nauti Hyvässä seurassa, hyvän Bretagnelaisen Val De Rance- siiderin kanssa ja anna kevätriemun tulvia sydämeesi, näyttipä ulkona miltä tahansa.
Se on Kevät nyt Ystävät!!
lauantai 16. tammikuuta 2016
Minä ja David
Olen käynyt elämäni aikana vain muutamalla rock-keikalla.
Järjestyksestä en ole ihan varma, mutta ensimmäinen taisi olla Apulanta, Jyväskylän Lutakko, Minä ja 50 kymmenen vuotta nuorempaa tyttöä. "- mitä sä täällä teet? Oon Apulannan keikalla, ihan niinkuin tekin!" - "No sä oot ehkä vähän vanha tänne. - "no enkä varmana oo". Kuka jutteli poiken kanssa keikan jälkeen bussilla? Ei ollut ne pienet tytöt, vaan tämä täti-immeinen!
Seuraavaksi taisin olla Miehen kanssa katsomassa ja kuuntelemassa Jethro Tullia Helsingissä, Kulttuuritalolla. Heitä kävimme katsomassa kahteen kertaan.
Viimeiset pennoset likoon, David Bowie tulee Suomeen. Se keikka on yksi elämäni kohokohtia. Saimme Hartwall Areenalle, sivuparvekkeelle ihan hyvät paikat. David tuijotti minua suoraan silmiin koko keikan ajan. Olin aivan myyty!!
Tiedän että pieneltä teatterilavalta näkee ensimmäisen penkkirivin istujat jos voi laskea katseensa valonheittimistä pois. Hartwall Areenan lavalta ei varmaankaan näe edes sitä ensimmäistä riviä, mutta taitava artisti osaa kohdentaa katseensa yleisöön niin että jokainen tuntee olevansa erityinen ja katsekontaktissa esiintyjän kanssa.
Olen löytänyt David Bowien, hänen musiikkinsa ja teatterillisen esiintymisen ihan itse. Kukaan ei esitellyt hänen musiikkiaan minulle, enkä kuunnellut häntä jonkun muun esimerkin mukaan. Siksikin maanantain suru-uutinen tuntuu niin syvällä sydämessä!
"Look up here, I am in heaven, katso tänne ylös, minä olen taivaassa". Näin hän laulaa viimeiseksi jääneen levynsä biisissä Lazarus. Haluan uskoa ja toivoa niin!!
Nuku rauhassa David. Toivottavasti nähdään taas joskus. Kaipaan sinua!
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Luota pinkkiin
Selkä alkoi vihotella juuri ennen joululoman loppua. Vanha vaiva, mutta kovempaa kipua. Pääsin työterveyteen heti ensimmäisenä arkipäivänä ja sain pinkit teippaukset selkään. Fysioterapeutti sanoi että jos ne auttaa, voin tulla hakemaan uudet kun edelliset irtoaa. En osaa ihan tarkalleen sanoa auttaako teipit, vai lääke, vai ne yhdessä, mutta hyvältä teippaus tuntuu. Fysioterapeutti kysyi onko minulla ollut kuumetta. Juu, lämpöä jo pidemmän aikaa. En olisi itse edes maininnut, ellei olisi erikseen kysytty. Mitattiin tulehdusarvot, kaikki ok, virusperäinen flunssa. Lepoa ja kuumaa juomaa. Tunnollisena työntekijänä menin töihin loppiaisen jälkeen, mutta nyt makaan kotona flunssan kourissa teipit selässä. Joskus on viisautta antaa periksi ja parannella itsensä ennenkuin tulee vakavampia tauteja.
Onneksi koulupäivä olisi ollut lyhyt, etten aiheuta suurta katastrofia poissaolollani. Tiedän etten ole korvaamaton, mutta tiedän myös että sijaisen järjestäminen on työlästä, näinä aikoina.
Olen useammin kuin kerran lähiaikoina jäänyt miettimään blogini kuvia. Matkalla oli hankala siirrellä kuvia kamerasta koneelle tai puhelimesta, ellei jopa mahdotonta, niinpä päädyin ottamaan kaikki kuvat kännykällä. Puhelin oli aina mukana ja sekin teki valinnasta kätevän (tässä kohden mieleeni tuli vain sana convenient. Se kuvasti parhaiten puhelimen käyttöä kamerana. En saanut sanaa päähäni suomeksi, piti tarkistaa internetdioonista).
Ihmisen aistit ovat uskomattomat. Harvoin paraskaan kone pystyy siihen tarkkuuteen, johon esimerkiksi ihmissilmä pystyy. Haluaisin ottaa ja jakaa upeita kuvia blogissa. Monesti kadulla kulkiessani näen jotakin, joka suorastaan huutaa pysähtymään ja ikuistamaan tilanteen.
Totuus on oranssi valopiste keskellä mustaa tyhjyyttä. Kyllä, siinä on vesiputous ja upea iltavalaistus tai kirkonkello valaistun himmelin taustalla mustaa taivasta vasten, jossa täysikuu luo upean valon kaupungin silhuetin ylle.
Jatkan kännykän kuvilla, loput jääköön lukijan mielikuvituksen varaan! Hyvää alkanutta, talvista viikkoa!!
tiistai 5. tammikuuta 2016
May the Force be with you!
Ihana Tähtien Sota, paluu menneeseen näin uuden vuoden kunniaksi. Minusta oli ihana muistella kuinka Veljen kanssa katsoimme vanhat elokuvat ja nauhotimme puheet c- kasetille! Oi niitä aikoja!
Kävimme eilen elokuvissa ja aina niin kriittistä Miestä häiritsi kun elokuva oli niin selkeä toisinto. Minusta se oli IHANAA!!!!
Ulkona on paukkupakkanen. Reissupakun käsijarru on jäätynyt kiinni. Voipi olla että ensimmäisenä työpäivänä kävelen kouluun posket punaisina. Kylmyydestä johtuen useammin kuin kerran lähipäivinä on mieli palannut tien päälle ja lämpimään.
Viime vuonna olimme Malagassa, Espanjassa vastaanottamassa Itämaantietäjiä. Lämpöä oli lähemmäs +20°c ja valoa riitti päivisin. Nyt mulla on vielä yksi armollinen vapaapäivä ja sitten jatkuu taas arkinen aherrus.
Eikö kaikissa sisustuslehdissä ole nykyään tikkaat sisustuselementtinä? Mies hslusi sisustaa meillä kun palasimme Suomeen. Meilläkin on sisustustikkaat!
torstai 31. joulukuuta 2015
Hyvää uutta vuotta!
Kävin eilen suihkussa, vaihdoin lakanat ja pesin pyykkiä hurjat määrät...
Tällaiset postaukset tuli tutuiksi Reissupakusta. Miksen minä voisi, arjen keskellä iloita edelleen yhtä pienistä asioista?
Sain suoritettua viime yönä, viime hetkellä, kasvatustieteen ensimmäisen osakokonaisuuden! Jos ei viime tippaa tulisi, en taitaisi koskaan saada aikaiseksi mitään.
Taas on yksi vuosi pistelty pakettiin. Viime vuonna tähän aikaan asustelimme Espanjan Los Patios kauppakeskuksen parkissa, Mies kiipesi kuumaisemissa kaverin kanssa.Näimme muutaman ilotulituksen tyhjällä parkkipaikalla emmekä vielä edes ajatelleet edessä olevaa kotiin paluuta. Siitä tuntuu olevan niin kauan.
En ehdi päivittää enää tännekään, toisaalta elämässä ei tapahdu niin suuria.
Mitäpä jos se onkin asenne kysymys?
Ihanaa, idearikasta ja hyvää uutta vuotta!
perjantai 11. joulukuuta 2015
Ei kissa kiitoksella elä,
mutta opettaja saattaapi elääkin!!
Lasten joulutodistukset on tehty, toimitettu koulusihteerille ja printattu.Taitaa olla välitilinpäätöksen aika.
Sain tänään rehtorilta niin suuret kehut syksyn aikana tehdystä työstä että melkein voisin ylpistyä, jollei minulle olisi opetettu aiemmin ettei kehuista saa ylpistyä.
Olen nauttinut jokaista hetkestä opettajana, jopa niistä raskaimmista hetkistä, jolloin mustat pilvet ovat peittäneet taivaan. Olen tehnyt työtä suurella sydämellä, herkällä mielellä ja olen yrittänyt toimia parhaan kykyni ja taitoni mukaan.
Kansakoulun aikoina varsinkin naisille opettajan ammatti on ollut niitä harvoja hyväksyttyjä ammatteja ja sitä kautta tie kylän luottamustoimiin ja urheiluseurojen hallituksiin.
Rehtori sanoi minussa olevan juuri oikeanlaista luonnetta erityisopettajaksi. -"Mieti sitä, se työ olisi kuin luotu sinulle".