Hyvää ensimmäistä adventtia

Kynttilät on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi ja enkelikello kilisee vienosti. Tulkoon joulu!

Vettä sataa, on märkää ja koleaa.

Mieleen hiipii, tahtomattakin, harmistus. Kenelle on, aikojen alussa, tullut edes pieneen mieleen asettua tänne kylmään Pohjolaan kaskeamaan, hiomaan kirveitä ja mököttämään yksin savupirteissään?

Luin La Bisbal de Falsetissa, Espanjassa ollessamme useammankin uutisen suomalaisista, jotka olivat muuttaneet Espanjaan talvehtimaan. Lehtijutuissa toistui se kuinka etelässä elämä oli sosiaalisempaa ja iloisempaa. "Eihän sitä nyt kukaan viitsi räntäsateessa seurustella".

Miksei? Kuka niin on päättänyt?

Nautin reissullamme suunnattomasti suuresta seurueestamme, joka kokoontui yhteisen aterian ääreen raskaan kiipeilypäivän jälkeen. Kiitos ihan jokaiselle! Juuri Sinä teit reissustamme onnistuneen. Pilkkopimeässä. Luit aivan oikein, pilkkopimeässä. Ei kukaan halunnut katsella maisemia, vaan keskityimme seurustelemaan.

Me kaikki olimme lomalla, myönnettäköön, mutta olisikohan aivan mahdotonta viettää sosiaalista elämää työviikon keskellä tai viikonloppuna? Kutsua ihmisiä syömään tai viettämään iltaa yhdessä?

Minä ainakin olen päättänyt yrittää!

Rohkea rokan syö!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa totesin, rohkea Henkilö kävi kysymässä pääsisikö kirkkoa mitenkään katsomaan. Emme osanneet edes kuvitella mitä uskallus toisi tullessaan.

Ihana rauha ja kiireettömyys oli ehdottomasti reissun parasta antia. Jossain vielä eletään niin että lapset herätetään aamulla marssilaululla koulubussille(näin päättelimme, ellei kyseessä sitten ollut katalonialainen vapaustaistelulaulu). Ympäri kylää oli kovaääniset ja aamulla 8.45 iloinen marssilaulu herätti kiipeilyssä kaikkensa antaneet sotilaat meidänkin majapaikassamme.

Kirkon kellot soivat yöllä ja päivällä. Tasatunnein kellonajan, 15 yli kerran, puolelta kaksi ja varttia vailla kolme kertaa. Torstaina puoli viideltä kirkonkellot soivat kolmekymmentä kertaa, kyllä, seisoin ikkunan ääressä ja laskin. Hieman sen jälkeen muutkin kirkkoon tutustumaan halunneet saapuivat majapaikkaamme. 

Epäilevinä astuimme sisään. Kirkko oli paljon suurempi ja kauniimpi kuin miltä ulospäin vaikutti. Kaikkialla oli hämärää kuvassa olevaa sivualttaria lukuunottamatta. Mummo ja pappa istuivat jo penkillä ja lisää väkeä tuli kirkkoon kokoajan. Herrashenkilö kävi sytyttämässä alttarille kynttilätkin ja sama herra puki päällensä valkoisen, punaisin ja mustin ristein koristellun papin kaavun. Sitten, yllätys, yllätys, alkoi Messu ja pappi viittoi meidätkin sisään. 

Arkoina astuimme sisään valaistuun tilaan. Emme olisi edes kehdanneet olla menemättä, koska meidän pyynnöstämmehän kirkko avattiin. Pappi puhui katalaania, eikä meistä kukaan ymmärtänyt, muutamia yksittäisiä sanoja lukuunottamatta, mitään. Pappi kysyi "lähestulkoon viittomakielellä" otammeko mekin ehtoollisen? Katsoimme toisiamme hölmistyneenä ja nyökkäsimme suomalaisen varovasti. Niin me suomalaiset kiipeilyturistit osallistuimme Katalonialaiseen, katoliseen Messuun ja ehtoolliseen muiden kyläläisten kanssa. 

Messun jälkeen pappi kysyi mistä me olemme kotoisin. Ilmeisesti hän olisi tarjonnut Saksaa meidän kotimaaksemme. Katalaanin ja elekielen avulla hän esitteli meille ja seurakuntalaisille kaunista ehtoollismaljaa, joka oli veistetty Jerusalemin oliivipuusta.

Majapaikassa sitten pohdimme ja tulimme siihen tulokseen että kylässä ilmeisesti viestitellään kirkonkellojen avulla ja 30 lyöntiä ennen Messun alkua tarkoitti että 30 minuutin kuluttua alkaa Messu.

Ihana Bisbal de Falset, joka tuntuu, näin jälkikäteen,ihan mielikuvituskylältä. Vielä jossakin eletään näin!

Tarragona, välipäivä ja ihana kesä

Tänään on niin ihana, kesäilma, että voisin jopa haluta kalliolle mukaan, mutta eilen oli niin raskaita nousuja sekä laskuja, että on viisainta pitää kotipäivä. Istun "parvekkeella", nautin auringosta, sekä virvoitusjuomasta. Parvekkeen virkaa toimittavat avatut ikkunat ruokasalissa.

Välipäivän vietimme läheisessä Tarragonan kaupungissa, välimeren rannalla. Siellä vierailimme roomalaisen  amfiteatterin raunioilla, joka on Unescon maailmanperintökohde. Siellä, historian siipien havinassa virisi myös mielenkiintoisia keskusteluja.

Olisimme halunneet vierailla goottilaisessa katedraalissa, mutta se oli suljettu siestan takia. Toisessa kirkossa oli hautajaiset ja arkku suoraan ovella. Sinne emme kehdanneet mennä. Yritimme päästä katsomaan vielä kolmattakin kirkkoa, mutta sekin oli suljettu. Siesta, tiedäthän.

Kirkko, tämän kylän ainoa nähtävyys on pitänyt ovensa visusti kiinni koko vierailumme ajan, mutta tänään. Tänään kiipeilykaveri oli saanut järjestettyä lähiravintolasta jonkun avaimen haltijan esittelemään meille kirkkoa. Tänään klo 5 iltapäivällä!

Espanjan auringon alla

Lähdimme perjantaina kylmästä ja kauniin lumisesta Helsingistä kiipeilyreissulle Katalonian auringon alle.  

Tänään ilmassa on sateen tuntua ja yöllä on tainnut sataa. Kaikki pääsivät lähtemään Margalefiin, kylän koirien haukuttavaksi. Minä jäin, omasta vapaasta tahdostani huolehtimaan majapaikasta, lukemaan, kirjoittamaan ja valmistamaan illallista nälkäisille kiipeilijöille, kun he palaavat urotekoineen kallioilta. 

Kylä jossa asumme ja elämme on hyvin  pieni La Bisbal de Falset. Täällä ilmoitetaan asuvan noin 250 henkilöä. Täällä on koulu, ruokakauppa, agro botega, kirkko, joka ei tunnu olevan koskaan auki, baari ja cooperativa, oliiviöljytehdas. Täytyykin ostaa kotiin öljyä pullo jos toinenkin.

Eilen kävin illalla agrobotegasta hakemassa leivän, suolaa ja sokeria. Ilta alkoi hämärtää ja paikallisen mummon kanssa istuimme kaupan edessä ja odotimme sen avautumista. Mummo selitti minulle kovasti katalaaniksi jotakin. Sanoin etten puhu espajaa, katalaanista puhumattakaan. Se ei keskustelua haitannut. Ihanan kiireetöntä ja ystävällistä!

Minun Kotkani!

Tänään on Siskon ja sen miehen hääpäivä! Paljon onnea Rakkaat!

Toisinaan suuri kiitollisuus ja onnellisuus täyttää mielen.
On ihanaa olla Kotkassa!
Täällä Minä olen syntynyt, kasvanut ja nyt palannut juurilleni.
Kunpa vielä saisin Miehen jakamaan arkeani, joka päivä.
Nyt hän on reissutöissä ja siitä väsynyt ja me Alli-koiran kanssa pyöritämme arkea täällä kotona.

"Hiljaa leijaa maahan hiutaleet..." kuten laulussakin sanotaan. Minulla on jouluinen mieli ja tuntuu hyvältä katsoa ikkunasta ulos, kun ulkona on kauniin talvista, mutta pian olemme lähdössä katsomaan taas Kylän koiria Margalefiin, Espajaan. Tällä kertaa Alli-koira ei lähde mukaan, eikä minun tarvitse varmistaa kiipeilijöitä. Vaasa-bosse kokoontuu taas yhteen ja lähdemme isolla porukalla ottamaan mittaa Espanjalaisesta kalliosta. 

Kyseessä ei ole aurinkoinen rantaloma, ehei. Sellaisista kiipeilijät saavat vain näppylöitä, vaan suuntaamme pohjois-Espanjaan kalliota halaamaan.

Lunta tulvillaan

Eilen satoi ensilumi, onpa ihanaa!! Kohta voin alkaa valmistautua jouluun.
Ensin kuitenkin lauantaina juhlimme sadonkorjuun aikaa ja nautimme kynttilöiden valossa ystävien seurasta, hyvästä ruoasta ja pimeästä syksystä.

Syksy on jo pitkällä ja saimme viikonloppuna nostettua veneen kuivalle maalle ja Mies vaihtoi Reissupakuun talvirenkaat.

Veneen nosto sujui ilman suuria ongelmia kaatosateessa. Läpimärkinä saimme laitettu veneen pukeille ja hämärän laskeuduttua saimme pressutettua Valpurin ja jätimme sen pilkkopimeässä odottamaan kevään tuloa.

Vieressä jonkun veneennosto ei ollut sujunut ihan niin hyvin.