Harhaa, vain harhaa.

Lähimetsä on lehtien peitossa. Puiden kauniista vehreydestä on jäljellä enää pystyssä törröttävät, lehdettömät rungot. Syksy on tullut pimeytensä ja sateidensa muodossa.

Talon takana polut ovat siistit ja lehdettömät, aivan kuin niille ei olisi koskaan lehtiä pudonnutkaan. Bensiini haisee, vai mitä polttoainetta lehtipuhaltimissa käytetäänkään?

Muistan itsekin olleeni haravoimassa lehtiä pois poluilta ihanassa rauhassa, metsän siimeksessä, sielun maisemassa, linnun laulua kuunnellen.
Kaupungissa kaikki tehdään meluisilla koneilla. Ymmärrän toki sen ettei kaikissa taloyhtiöissä ole talkoohenkeä, enkä itsekään mieluusti lähtisi vieraiden ihmisten kanssa huhkimaan pihalle makkarapalkalla, mutta.
Se harha joka syntyy siisteistä kaduista ja poluista. Se saa meidät ihmiset unohtamaan etteivät polut ole luonnostaan lehdettömiä syksyllä tai kaupungin kadut lumettomia. Joku tekee työt niiden eteen, että me muuta saamme nauttia vaivattomuudesta.

Syksy on tullut, pyykkinarut vietiin pois viime viikolla ja punatulkut, sekä tilhet ruokailevat ihan meidän naapurissa.
Nyt ennen sadonkorjuun juhlia vein lyhdyn paikoilleen valaisemaan lintujen ja oravien kulkua pimeinä iltoina.

Romanttisilla treffeillä

Mies sai vuokrakämpän Helsingistä hetkeksi helpottamaan ainaisen matkustamisen tuomia rasituksia. Täällä hän asustelee nyt todellisessa poikamiesboksissa.

Kuten olen aiemminkin kertonut, meidän suhteemme Miehen kanssa on vanha kuin taivas, mutta paranee vanhetessaan kuten viini tai nainen. Tänä viikonloppuna tulin Miehen luo yökylään ja leikkimään ensitreffejä. Sain jättää Alli-koiran Siskon luo hoitoon ja kävimme katsomassa renesanssitaidetta kansallismuseossa, sekä syömässä Mamma Rossa ravintolassa.

Mutta.  Tämä ei ollut vartavasten suunniteltu romanttinen treffiviikonloppu, vaan viikonlopun pääkohde on kuitenkin ADVENTURENIGHT Savoyteatterissa. 

Kiipeilyä, laskettelua ja sukellusta, seikkailua ja adrenaliininhuuruja luvassa illaksi! Niistä on Minun Mieheni tehty!!

Ei tullut suurta gourmet-elämystä.

Lehden kuvassa ruoka näytti houkuttelevalta. Kuva herätti tunteen, kuin olisit nauttinut ihanaa, höyryävää pataa ystävien kanssa erämaamökissä, takkatulen lämmössä. Kaikki olisivat kilvan kehuneet loistavaa kokkia ja pata olisi tyhjentynyt huomaamatta. Kaikki ainekset kuvan padassa huokuivat ystävyyttä ja pimenevässä illassa tuikkivia kynttilöitä.

Totuus on tarua ihmeellisempää, kuten yleensäkin. Ruoka oli hyvää, Miehen mielestä liian sitruunaista, mutta täytti tehtävänsä, vei nälän. Yhtään kuvaa en tullut ruoasta ottaneeksi, sillä kokonaisuus oli liian väritön,  enkä halunnut jakaa ohjettakaan.

Tänään on kansallinen korvapuustipäivä ja minä olen virallinen pullahiiri. Korvapuusti on ehdoton lempileivonnaiseni. Saisinkohan houkuteltua itseni leipomaan pitkästä aikaa?