Matka jatkuu

Toivottavasti.

Olemme viettäneet ihanan rentouttavaa hotellilomaa Söfertäljessä. Aluksi tuntui vähän siltä kuin olisi ollut  Nousukausielokuvassa, mutta ilman omaa valintaa.
Takana oli kuitenkin jo kaksi viikkoa reissuelämää, joten nopeasti asiainlaidan valoisat puolet ottivat vallan mielistämme. Näin on nyt. Itse voimme vaikuttaa vain siihen, kuinka suhtaudumme tilanteeseen.

Olemme turhaan yrittäneet varata lauttamatkaa Suomeen, sillä kaikki autopaikat ovat jo varattuja. Ensimmäinen mahdollinen lautta, johon meidän sirkusseurueemme olisi mahtunut kyytiin olisi lähtenyt Tukholmasta vasta sunnuntaina 17.7.

Toivottomina katsoimme rahtilaivat ja suurinpiirtein öljynporauslautatkin, jotta pääsisimme lahden yli.

Lastenlaulussa sanotaan: " jos sitä ei voi ylittää, eikä alittaa, niin täytyy mennä ympäri.

Mies sen keksi. Emmehän me ole toivottomia, emmekä jumissa. Eihän Ruotsi ole saari ja onhan meillä kohta taas Reissupaku alla. Ajetaan Haaparantaan, mennään rajan yli Tornioon ja pian olemme perillä.

Tänään lähdemme suorittamaan noin kahdentuhannen kilometrin erikoiskoetta, kotiinpaluuta.
Mutta sitä ennen ihana hotelliaamiainen odottaa!

Onneksi on Mies ja hienosti käyttäytyvä koira, sekä karavaanarintiepalvelu.

Kaksi viikkoa Reissupakulaisena Ranskassa, mikä ihana tapa viettää kesälomaa.
Reissuelämään kuuluu kuitenkin aina myös yllätykset ja seikkailu, aivan kuten Muumitkin ovat todenneet.

Olimme jo niin lähellä, mutta silti niin kaukana, kun pahaa aavistamatta pysähdyimme ruotsalaiselle "leikkikuuselle" syömään jääkaappia tyhjäksi. Saimme vielä loistoaterian neljälle merguez-makkaroista, oliiveista ja nuudeleista. Mahat täynnä, iloisin ja odottavin mielin suuntasimme Reissupakun nokan kohti Tukholman laivarantaa, Suomea, kotia ja arkea.

Olisi pitänyt...
Tuulettimen hihna vinkui, mutta niinhän se on vinkunut jo pitkään. Nyt edes reipas kiihdyttäminen ei saanut vinkumista loppumaan. Reissupakulla on kuitenkin oma mielensä ja ehkä sen mielestä tältä reissulta puuttui vielä loppusilaus.

Akku- valo syttyi. Moottorin lämpötilamittari nousi silmissä. Äkkiä lähimmälle mahdolliselle pysähdyspaikalle. Konepelti auki. Jäähdytysneste kiehui.

Mies osasi heti toimia tyynen rauhallisesti, kun me muut vielä, ainakin mielessämme, yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Mies soitti karavaanarintiepalveluun,  ilmoitti auton rikkoutumisesta ja sai tilattua meille ruotsalaisen hinauksen. Hän soitti laivayhtiöön,  muutti matkaliput niin että neljän henkilön, auton ja koiran sijasta Suomeen palaakin vain kaksi henkilöä. Taksin tilaaminen Tukholmasta, lauantaina pikkutielle numero 218 tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä.

Samalle pikku parkkipaikalle saapui  toinenkin auto, jonka kuljettajalla oli ongelmia autonsa kanssa. Hänen olisi pitänyt olla illalla veljensä häissä. Hän sai soitettua taksin ja matkaseuralaisten kotimatka jatkui. Heidän mukaansa taksinkuljettaja oli ajanut n.170km/h koko matkan Tukholmaan ja he ehtivät lautalle. Toiselle autolle saapui hinaaja ja me jäimme odottamaan.

Päivä oli enteillyt sadetta, mutta vasta sillä hetkellä kun hinausauto saapui taivas repesi. Vettä satoi auton ikkunoistakin sisään niin paljon että huoltomies totesi viisaammaksi itse ajaa meidän automme  hinauslavetille sen sijaan että olisi neuvonut ulkona mihinpäin renkaita tuli kääntää. Istuimme Reissupakussa keula kohti taivasta, kuin missäkin huvipuistolaitteessa. Huoltomies kysyi moneen otteeseen Reissupakun omapainoa ja sitä paljonko meillä on lastia. Alkoi tulla jo epätoivoinen olo siitä että auto onkin liian painava lasteineen ja joudumme jäämään tienposkeen kaikki kaapista löytyvät vaatteet yllämme sateeseen syömään ja juomaan kaappeja tyhjäksi.

Viimeiset vaijerit kiinni ja matka saattoi alkaa. Södertälje 40 km autossa, auton lavalla. Kokemus se on sekin.

Reissupaku pukeille ja miehet alkoivat hääriä sen ympärillä. Tuulettimen hihna oli mennyt kokonaan poikki. Uusikin löytyi. Satoi. Salamoi. Ukkonen jyrisi. Pitelimme sadetta huoltoaseman wc:n eteisessä, kun huoltoasemalle ei saanut viedä koiria. Sillä hetkellä kaipasin todella takaisin Ranskaan, koirasallivaan kulttuuriin ja +27°C asteen lämpöön.

Tyvärr...

Apein mielin lähdimme perheenä vaeltamaan pimeitä Södertäljen katuja sateen pitämisessä meitä täydellä voimalla. Ensimäisessä hotellissa ei ollut tilaa.

"Sillä heillä ei ollut sijaa majatalossa", kaikui mielessäni.

Suorastaan hävetti astua hienon hotellin aulaan vettä valuvana märän koiran kanssa.

Chamonix'ssa jouduin kerran jättämään Allin yksin terassille odottamaan. Palatessani täysin vieras, englantilainen mies pysäytti minut ja kehui Allia hienoimmin käyttäytyväksi koiraksi jonka hän on ikinä tavannut. "Minä olin aina luullut että osaan kouluttaa koiraa, mutta nyt olen tavannut jonkun, sinut, joka tekee sen niin hyvin etten enää edes kehtaa kertoa kouluttavani koiria" hän kehui minua. "Kiitos kauniista sanoistanne, osa syy hienoon käytökseen on varmaan sekin että koirani on hirvittävän väsynyt, sillä olemme kävelleet tänään paljon" vastasin hänelle, tuntien kuitenkin suurta ylpeyttä koirastani.

Hotellin aulassa mieleeni palasi tämä keskustelu. Käskin Allin maksamaan syrjään kulkureitiltä ja laitoin hihnan siististi sen viereen. Ihmisiä kulki ohi ja ihasteli kuinka koira voikaan pysyä niin hienosti paikallaan, kun omistajat ovat tiskillä, kiitos Alli, pelastit tilanteen, taas.

Kuinka kuvailisin tätä kaikkea?

Chamonix, Mont Blanc.

Paikka jolle olemme molemmat menettäneet sydämemme.

Istun Aguille du Midin hissiasemalla kahvilla, aivan kuten viime vuonnakin. Kallis kahvila, mutta silti hienoimpia kokemuksia minun elämässäni, kahvilla yli kolmen kilometrin korkeudessa.

Mies työskenteli työskentelemästä päästyään, jotta sai kahden viikon kesäloman joten täällä nyt olemme!

Olemme matkassa Miehen kiipeilykaverin, hänen Naisensa, sekä Alli-koiran kanssa.
Matkustimme Silja Serenadella Tukholmaan. Ajoimme läpi Ruotsin ja Saksan, sekä melkein Ranskaan saakka, kunnes aamuyöstä kuljettaja totesi ettei pysty enää ajamaan, viisautta, sanon minä. Nukuimme Reissupakussa penkeillä muutaman tunnin ja taas matka jatkui.

Miehet ovat vuorikiipeilleet, ellei nyt sydämensä kyllyydestä, niin paljon kuitenkin ja me naisissa olemme kiertäneet ihanaa Chamonix'iin kaupunkia niin paljon että Alli-koira on välillä meinannut nukahtaa pystyyn kun olemme pysähtyneet. Osasyynä on voinut olla myös kuumuus. Meitä on hemmoteltu alhaalla laaksossa yli +25°C lämmöllä.

Täällä on ihanaa kun koiran saa ottaa mukaan kahvilaan, ravintolaan ja kauppoihin. Allikin on alkanut hyväksyä irrallaan kulkevat koirat, jotka tulevat tekemään tuttavuutta. Koirat saavat nykyään jo tulla haistelemaan Hänen Ylhäisyyttään, mutta saavat kuitenkin nopeasti kyytiä!

Ihana Chamonix! Ihana loma!

Kesälomalla

Päätin että aloitan lomani oikeasti niin etten jää kotiin möllöttämään, vaan tulin Helsinkiin nauttimaan ensimmäisestä lomaviikosta.

Vettä on satanut lähes tauotta koko viikon ja tänään tuli jopa rakeita taivaantäydeltä, mutta minun lomafiilistäni se ei kuitenkaan ole päässyt pilaamaan.

Kävimme yhtenä päivänä luonnontieteellisessä museossa, sekä lastenkaupungissa Helsingin kaupunginmuseossa.

Olin käynyt luonnontieteellisessä museossa viimeksi ala-asteella ja nautin vierailusta oikeasti lapsellisen riemun vallassa. Harmi että aika loppui kesken, kun olimme sopineet tapaamisen lasten kaupunkiin.

Ylpeyttä, rauhaa ja lomaa sydänalassa

Siinä se nyt oli.
Vuosi alakoulun opettajana.
Tänään on ensimmäisen virallinen lomapäivä ja heti ilma viileni ja jäämereltä puhaltaa hyytävä tuuli. Loman kunniaksi luvassa on kaappien siivousta, pyykkäystä ja pakkaamista, sillä jo huomenna "moottoritie on kuuma" ja Reissupaku johdattaa meidät kohti kesän ensimmäisiä seikkailuja!
Hyvää kesää kaikille ja lomaa niille, joilla sellainen jo on!

Korpin rengastusta

Sielu kaipaa rauhaa kiireisten, viimeisten työviikkojen puristuksessa. Mikä olisikaan rauhoittavampaa kuin viikonloppu Reissupakusa, metsän siimeksessä ja linturetkellä. Tällä kertaa löysimme kaksi pesää, yhteensä yhdeksän pientä korpinpoikasta. Kaikki saivat Sotut ja Hetut.
Korpeista ei pysty sanomaan ovatko ne tyttöjä vai poikia rengastushetkellä. Nimet ovat siis täysin mielikuvitukseni tuotetta.
Edellisellä kerralla sain olla mukana rengastamassa korppiveljeksiä Kaapoa Ja Gabrielia. Kuvassa on tämän vuoden, ensimmäisen poikueen, toinen korppi-vauva, vilkas ja iloinen Amalia.

Päiväni Helsingissä

VAKAVA-koe Kasvatustieteelliseen oli tiistaina 3.6.16. Aamulla kiireessä lähtiessäni olin unohtanut puhelimen kotiin. Puhelimen kansissa on myös ajokorttini, joka myöskin jäi kotiin.

Yritin tarjota ajokortista oikeaksi todistettua kopiota tai ystävää viemään ajokorttia valtakirjalla toimistoon, mutta ei. Minun oli tultava itse paikalle henkilökohtaisesti.

Varasin aamun ensimmäisen bussin Helsinkiin ja vietin mukavan kaupunkipäivän käytyäni näyttämässä henkilöllisyystodistuksen virkailijalle.